Vähälä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo yhtiöstä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Vähälä Logistics Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1937
Perustaja Lauri Vähälä
Toimitusjohtaja Ville Vähälä[1]
Puheenjohtaja Tiina Salonen[1]
Kotipaikka Oulu[1]
Liikevaihto 44 miljoonaa euroa (2009)[2]
Henkilöstö 350[2]
Kotisivu http://www.vahala.fi

Vähälä Logistics Oy on vuonna 1937 perustettu suomalainen kappaletavarakuljetuksiin erikoistunut yritys. Yhtiön liikenteen keskuspaikka on Jyväskylä. Terminaaleja on myös Oulussa, Ylivieskassa, Rovaniemellä ja Kemissä.[2] Yhtiö on rakentamassa Jyväskylän Kanavuoreen, Valtatien 9 varrella 15 miljoonaa euroa maksavaa terminaalia, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2011.[3] Yhtiön vanha terminaali Seppälässä on myynnissä.[4]

Yhtiön perustaja Lauri Vähälä johti yritystä vuoteen 1975 asti, jolloin yritys siirtyi hänen pojilleen. Veljeksiltä yhtiö siirtyi vuonna 2009 Jukka Vähälän lapsille.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Vähälä Logistics Oy yritystele.fi. Viitattu 29.1.2010.
  2. a b c Martinmäki, Lauri: Investoinnista totta. Keskisuomalainen, 28.1.2010, s. 13. Lyhennelmä internetissä Viitattu 29.1.2010.
  3. a b Perheyhtiö puuhaa Jyväskylään 15 miljoonan logistiikkakeskusta Kauppalehti. 27.1.2010. Viitattu 29.1.2010.
  4. Airola, Laura: Vähälän uusi terminaali valmistuu kesäksi 2011 14.1.2010. YLE Uutiset. Viitattu 29.1.2010.