Uuno Tiirikkala

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uuno Vilhelm Tiirikkala (25. tammikuuta 1894 Vanaja19. lokakuuta 1956) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Tiirikkala ja Ida Mattinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1934 Kerttu Inkeri Lampenin kanssa.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiirikkala kävi Lahden kauppakoulun vuosina 1913–1914 ja suoritti yksityisesti kahdeksannen luokan Hämeenlinnan lyseossa vuonna1929. Tiirikkala oli kuuntelu-upseerina Kadettikoulussa vuosina 1919–1920 ja suoritti hyökkäysvaunukurssin vuonna 1924 sekä sotilaspedagogisen kurssin vuonna 1925. Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin hän suoritti vuosina 1927–1928 ja Jyväskylän hiihtokokeilukurssin vuonna 1934 sekä konekivääri- ja kranaatinheitinkurssin vuosina 1935 ja 1938.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoona 27:n tiedonanto-osasto, kuvaan merkitty osaston johtajat Birger Homén ja Eric Heimbürger.

Tiirikkala liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 6. maaliskuuta 1916, josta hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon.[3] Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Suomen sisällissota

Tiirikkala saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi joukkueenjohtajaksi ja myöhemmin komppanianpäälliköksi 5. jääkärirykmentin 15. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Sisällissodan taisteluihin hän otti osaa Karjalankannaksella.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiirikkala toimi sisällissodan jälkeen opettajana Helsingissä kesällä 1918 pidetyillä tiedonantokursseilla. Kurssien jälkeen hänet siirrettiin 18. elokuuta 1918 alkaen nuoremmaksi upseeriksi Vuoristoprikaatin tiedonanto-osastoon. Vuoristoprikaatista hänet siirrettiin 20. marraskuuta 1918 Laatokan jalkaväkirykmentti n:o 6:n 2. pataljoonaan ja edelleen 15. joulukuuta 1918 alkaen 3. Divisioonan tiedonanto-osastoon. Seuraavaksi hänen viestitaidoistaan sai tuta Kenttälennätinpataljoona, jonne hänet siirrettiin 16. joulukuuta 1919.[1][2]

Kenttälennätinpataljoonasta hänet siirrettiin aliupseerikoulun johtajaksi Pohjois-Savon rykmenttiin 12. tammikuuta 1921, josta hänet siirrettiin komppanianpäälliköksi 20. huhtikuuta 1921 alkaen 2. konekiväärikomppaniaan. Pohjois-Savon rykmentistä hänet siirrettiin aliupseerikoulun johtajaksi Suomen valkoiseen kaartiin itsenäisyyspäivänä vuonna 1929. Seuraavaksi hänet nimitettiin 1. syyskuuta 1931 Vöyrin pataljoonan komentajaksi ja 19. joulukuuta 1931 saman pataljoonan aliupseerikoulun johtajaksi ja edelleen 1. heinäkuuta 1937 Lapuan pataljoonan komentajaksi.[1][2]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiirikkala toimi Pohjois-Savon rykmentin kunnianeuvoston jäsenenä vuosina 1925–1926 ja Suomen valkoisen kaartin kunnianeuvoston puheenjohtajana vuosina 1932 ja 1937 sekä 1. Divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1934. Kaartilaisen päätoimittajana hän toimi vuosina 1932–1934 ja Tuusulan kunnanvaltuuston jäsenenä vuosina 1937–1939 sekä Tuusulan Voima-Veikkojen puheenjohtajana vuosina 1937–1938.[1][2]

Tiirikkala toimi Tuusulan kunnanvaltuuston jäsenenä vuosina 1937–1941 ja kunnan tilintarkastaja vuosina 1939–1940 sekä Tuusulan Voima-Veikkojen kunniajäsenenä vuodesta 1940 alkaen. Hauhon Rintamamiesyhdistyksen kunniajäseneksi hänet valittiin vuonna 1943. Hän istui myös monissa johtokunnissa muun muassa Silkkiteos Oy:ssä, Tuusulan Ratsastajissa, Tuusulan Hevosystävissä, Oriyhdistyksessä ja Keski-Uudenmaan Ampumaseurassa.[1][2]

Talvi-, jatko- ja Lapinsota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiirikkala osallistui talvisotaan YH:n (ylimääräisten harjoitusten) aikana 1. Täydennys-Divisioonan esikuntapäällikkönä, josta hänet komennettiin varsinaisten taistelujen alettua komentajaksi Jalkaväkirykmentti 61:een. Hän osallistui rykmentin komentajana osaa taisteluihin Taipale-Vuosalmi akselilla.[2]

Välirauhan aikana Tiirikkala komennettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 9:n päälliköksi, mistä hänet siirrettiin myöhemmin komentajaksi 11. Divisioonan Hanhikosken harjoituskeskukseen. Hanhikoskelta hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 31:n komentajaksi ja edelleen Kanta-Hämeen suojeluskuntapiirin 8. alueen päälliköksi.[2]

Jatkosodan puhjettua hänet määrättiin komentajaksi Jalkaväkirykmentti 44:n 2. pataljoonaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin komentajan viransijaiseksi Jalkaväkirykmentti 23:een. Jatkosodassa hän osallistui taisteluihin Laatokan Karjalassa, Aunuksessa ja Syvärillä. Vielä vuoden 1941 puolella hänet siirrettiin pois rintamajoukoista ja hänet sijoitettiin suunnittelu-upseeriksi 6. Armeijakuntaan ja toimi samalla Upseerien taistelukurssin johtajana. Vuonna 1942 hänet siirrettiin ensimmäiseksi koulutusupseeriksi Jalkaväenkoulutuskeskus 1:een, josta hänet siirrettiin Pataljoonankomentajaksi Jalkaväen aliupseerikouluun, missä tehtävässä hän olikin vuoteen 1944 saakka, jolloin hänet siirrettiin komentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 29:ään.[2]

Vielä kumminkin tarvittiin Tiirikkalan sotilasosaamista ja hänet lähetettiinkin Lapinsotaan. Hän sai komentoonsa Jalkaväkirykmentti 8:n, jonka komentajana hän osallistui taisteluihin Lapissa, missä hän haavoittui miinasta 14. toukokuuta 1945 Harjuvaarassa.[2]

Sotien jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotien jälkeen Tiirikkala jatkoi Jalkaväkirykmentti 8:ssa, mutta nyt komentajan viransijaisena vuoteen 1946 saakka. Edellä mainittuna vuonna hänet nimitettiin Jääkäripataljoona 3:n komentajaksi, jossa virassa hän toimi vuoteen 1948 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi Silkkiteos Oy:n palvelukseen. Hänet haudattiin Tuusulaan.[2]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i j k l m Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Suomen jääkärit II 1933: 1161.