Uudet lukutaidot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uudet lukutaidot (engl. new literacies) ovat perinteistä lukutaitokäsitettä laajempi ja moniulotteisempi joukko taitoja, jotka liittyvät etenkin uusien medioiden sekä uuden viestintä- ja tietotekniikan käyttöön. Käsitteessä korostuu näkemys siitä, ettei tietoyhteiskunnassa riitä mekaaninen luku- ja kirjoitustaito, vaan aktiivinen toiminnallinen lukutaito edellyttää erilaisia uusia lukutaitoja, kuten informaatio- ja medialukutaitoa. Uusista lukutaidoista puhutaan vaihtelevin merkityksin ja painotuksin, minkä lisäksi käsitteellä on useita rinnasteisia tai lähikäsitteitä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudet lukutaidot ovat käsitteenä melko tuore. Vielä 1990-luvulla akateemisessa keskustelussa ja julkaisuissa käytettiin muuttuviin lukutaitoihin liittyen lähinnä muita käsitteitä, kuten media- tai tietokonelukutaito. David Buckinghamin yhdessä Chris Abbottin ja Julian Sefton-Greenin kanssa The English and Media Magazinessa vuonna 1993 julkaisemassa artikkelisarjassa ”Towards new literacies, information technology, English and media education” esitettiin, että uudet lukutaidot voisivat käsitteenä soveltua jäsentämään teoreettista, käsitteellistä ja pedagogista työtä, jota aiheen parissa eri piireissä tehtiin. Ennen 2000-lukua uusien lukutaitojen käsite pysyi kuitenkin akateemisen keskustelun marginaalissa. Käsitteen käytössä korostui tiivis yhteys uuteen digitaaliseen ympäristöön, mutta 2000-luvulle tultaessa näkökulma laajeni. Vuonna 2003 Colin Lankshear ja Michele Knobel aloittivat uusiin lukutaitoihin keskittyvän New Literacies -julkaisusarjan, jota he toimittavat ja jota julkaisee kansainvälinen Peter Lang -kustantamo.[1]

Käsitteen määrittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusiin lukutaitoihin liittyvissä käsitteissä on paljon sisällöllistä päällekkäisyyttä, sillä ne ovat syntyneet eri tieteenalojen piirissä.[2] Näin ollen myös keskustelua uusista lukutaidoista käydään monista eri näkökulmista ja erilaisten lukutaitomääritelmien painopisteissä on eroja esimerkiksi sen suhteen, määritelläänkö lukutaito vain siihen sisältyvien taitojen perusteella vai laajempana sosiokulttuurisena ilmiönä.[3] Aihetta on käsitelty muun muassa kognitiotieteen, sosiolingvistiikan ja informaatiotutkimuksen piirissä. Tieteenalan näkökulmasta riippuen uudet lukutaidot nähdään esimerkiksi uusien teknologioiden myötä ilmaantuneina uusina sosiaalisina käytäntöinä, uusien teknologioiden mahdollistamina uusina diskursseina tai suhtautumistapoina luetun ymmärtämiseen, oppimiseen ja viestintään Internetissä.[4]

Eräistä uusia lukutaitoja määrittävistä ominaisuuksista ollaan silti jotakuinkin yhtä mieltä. Uusien teknologioiden tehokkaan käytön katsotaan vaativan uudenlaisia taitoja, strategioita ja lähestymistapoja. Ne ovat keskeisiä globaalissa yhteisössä tapahtuvan yhteiskunnallisen ja taloudellisen osallistumisen kannalta. Uudet lukutaidot vaatimuksineen muuttuvat ja vaihtelevat niitä määrittävien teknologioiden mukana, mikä edellyttää jatkuvaa oppimista. Uusia lukutaitoja on lukuisia ja ne ovat multimodaalisia sekä monitahoisia.[5]

Uusien lukutaitojen alle voidaan listata esimerkiksi tietokonelukutaito, digitaalinen lukutaito, brändilukutaito, pelilukutaito, visuaalinen lukutaito,[6] kriittinen lukutaito, informaatiolukutaito, medialukutaito,[7] yhteistoiminnallinen lukutaito ja verkkolukutaito.

Näkökulmia uusiin lukutaitoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaali- ja kasvatustieteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiokulttuurinen näkökulma uusiin lukutaitoihin korostaa lukemisen ja kirjoittamisen sosiaalista luonnetta. Uusia lukutaitoja ovat erityisesti sosiaaliseen mediaan ja useiden medioiden yhtäaikaiseen käyttöön liittyvät lukutaidot.[8][9]

Yhä useammat palvelut ovat siirtyneet tietoverkkoihin ja jopa jokapäiväinen elämä vaatii medialaitteiden, tietotekniikan ja verkkoviestinnän käyttöä, joten uusia lukutaitoja tarvitaan samoin kuin kirjallista lukutaitoa aiemmin.[10] Jos tarkastellaan lukutaitoa käytön näkökulmasta, se on esimerkiksi blogien kirjoittamista ja lukemista ja animaatioiden tekemistä.[11]

Knobelin ja Lankshearin mukaan uudet lukutaidot voidaan jakaa kahteen kategoriaan, tyyppiesimerkkeihin (paradigm cases) ja reunatapauksiin (peripheral cases). Tyyppiesimerkeissä yhdistyvät sekä uusi eetos (new ethos stuff) että uudet teknologiat (new technical stuff). Reunatapauksissa lukutaito on uuden eetoksen mukainen, mutta ei hyödynnä uutta teknologiaa. Pelkkä uusi teknologia ei siis ole riittävä edellytys uusille lukutaidoille, vaan taidon on oltava jollakin tavoin uuden eetoksen mukainen. Keskeistä ei siis ole uuden teknologian käyttö samoihin tehtäviin kuin ennenkin, vaan aiemmista perinteisistä lukutaidoista poikkeavat arvot, prioriteetit ja herkkyydet.[12] Uuden eetoksen mukaan uudet lukutaidot ovat luonteeltaan osallistavampia, keskustelevampia ja yhteistoiminnallisempia kuin perinteiset lukutaidot. Uudet lukutaidot eivät myöskään ole yhtä tekijäkeskeisiä kuin perinteiset eivätkä samoissa määrin asiantuntijoiden ja julkaisijoiden säätelemiä.[13]

Esimerkiksi folksonomia on uusia lukutaitoja vaativa luokittelujärjestelmä. Se on luonteeltaan epähierarkkinen eikä perustu asiantuntijajärjestelmiin. Käytetyt avainsanat heijastavat käyttäjien ajattelutapoja ja merkityksiä, joten käyttäjien tapa avainsanoittaa voi poiketa toisistaan tai olla yhtenevä, minkä vuoksi avainsanoituksen käyttö ja ymmärtäminen vaatii yhteistoiminnallisia lukutaitoja. Yhteistoiminnallisen lukutaidon muodoissa olennaista on jakaminen ja yhteistoiminnallinen oppiminen.[14]

Luetun ymmärtämisen tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luetun ymmärtämisen tutkimuksessa perinteisten lukutaitojen ja online-lukutaitojen välillä on todettu lukuisia yhteneväisyyksiä, mutta myös merkittäviä eroja. Tutkimukset ovat osoittaneet online-luetunymmärtämisen vaativan uusia taitoja ja strategioita. Perinteisessä luetun ymmärtämisen tutkimuksessa on keskitytty lukijan sisäisiin prosesseihin, kuten merkittävimpiin kognitiivisiin ja kielellisiin toimintoihin lukemisen aikana, eikä lukuprosessi välttämättä yhdisty sosiaalisiin käytäntöihin tai sitä motivoiviin konteksteihin. Online-lukutaitoja tutkittaessa perinteisiä malleja on laajennettu kattamaan lukemisen tarkoitusperiä, viestinnällisiä lopputulemia ja luetunymmärtämisen alati muuttuvia vaatimuksia lukijan taidoille, strategioille ja lähestymistavoille online-ympäristössä.

Online-lukeminen on aina ongelmalähtöistä. Uudet lukutaidot mahdollistavat tiedontarpeiden tunnistamisen, informaation paikallistamisen ja sen hyödyllisyyden analyysin sekä kokonaiskuvan muodostamisen ja sen viestimisen edelleen. Näihin toimintoihin sisältyvät taidot, strategiat ja lähestymistavat, jotka ovat ominaisia etenkin online- luetun ymmärtämiselle, mutta jossain määrin päällekkäisiä myös perinteisen luetun ymmärtämisen kanssa.

Lukemiseen liittyviä taitoja ovat esimerkiksi hakukoneen käyttö, hakutuloslistan tulkinta ja sivujen lukeminen tiedon paikallistamiseksi. Lukijan on osattava arvioida tiedon ymmärrettävyyttä, relevanssia ja onko tieto yhtenevää muiden lähteiden kanssa. Lisäksi tarvitaan kykyä arvioida tiedon luotettavuutta ja puolueellisuutta. Myös viestintään liittyy omat taitonsa, sillä eri viestintävälineillä on omat sosiaaliset käytäntönsä ja niiden myötä omat strategiansa. Esimerkiksi sähköposti, chatit ja wikit ovat työkaluja online-lukemiseen ja luetun ymmärtämiseen.[15]

Sosiolingvistiikka ja pelitutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

James Paul Gee lähestyy uusia lukutaitoja sosiolingvistiikan näkökulmasta. Hän on tutkinut muun muassa videopelejä, joiden pelaamista hän pitää eräänlaisena uutena lukutaitona.[16]

On esitetty, että visuaalisuus ja kuvallisuus ovat syrjäyttämässä perinteisiä kirjoitusmerkkeihin perustuvia kommunikaation muotoja. Lisäksi on tapahtumassa siirtymä kirjamediasta näyttöpäätemediaan, jossa kuvaruutu on tiedon esittämisen ja saamisen pääväylä. Näyttöpäätemedian käyttö edellyttää uusia lukutaitoja.[17] Gee painottaa visuaalisia lukutaitoja ja multimodaalisuutta, sillä nykyään sanat ja kuvat sekoittuvat monin tavoin. Mikäli lukijalla ei ole valmiuksia ymmärtää kuvien välittämää informaatiota, asiasisällön ymmärtäminen jää vajaaksi.[16]

Esimerkiksi videopelit ovat multimodaalisia, koska niissä yhdistyvät teksti, kuvat, äänet ja toiminta, joita pelaajan on tulkittava. Pelatessaan pelaajat osallistuvat myös pelimaailmojen sosiaalisiin käytäntöihin.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gee, James Paul: What Video Games Have to Teach Us about Learning and Literacy. New York: Palgrave Macmillan, 2003. (englanniksi)
  • Knobel, Michele ja Lankshear, Colin (toim.): A New Literacies Sampler. Peter Lang Publishing, 2007. (englanniksi)
  • Kupiainen, Reijo ja Sintonen, Sara: Medialukutaidot, osallisuus, mediakasvatus. Helsinki: Palmenia Helsinki University Press, 2009. ISBN 978-951-570-769-7.
  • Kynäslahti, Heikki, Kupiainen, Reijo ja Lehtonen, Miika (toim.): Näkökulmia mediakasvatukseen. Helsinki: Mediakasvatusseura ry, 2007. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 29.10.2013).
  • Lankshear, Colin ja Knobel, Michele: ”Social and cultural studies of new literacies from an educational perspective”. Teoksessa A New Literacies Reader. Peter Lang, 2013. Artikkelin verkkoversio (viitattu 29.10.2013). (englanniksi)
  • Leu, Donald J. et al.: What is new about the new literacies of online reading comprehension? (PDF) teachers.westport.k12.ct.us. Julkaistu teoksessa Secondary school literacy: What research reveals for classroom practices. Toim. Leslie S. Rush, A. Jonathan Eakle ja Allen Berger. National Council of Teachers of English, 2007. (englanniksi)
  • Noppari, Elina et al.: ”Mä oon nyt online!” Lasten mediaympäristö muutoksessa. Tampere: Tiedotusopin laitos, Tampereen yliopisto, 2008. ISBN 978-951-44-7293-0. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 29.10.2013).
  • Rantala, Leena ja Korhonen, Vesa: ”Uudet lukutaidot koulun tietokäsityksen haastajina – Tapaustutkimus viidesluokkalaisten mediatuottamisesta”. Teoksessa Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Toim. Eero Sormunen ja Esa Poikela. Tampere University Press, 2008. ISBN 978-951-44-7285-5.
  • Sormunen, Eero ja Poikela, Esa: ”Informaatiolukutaito ja oppiminen”. Teoksessa Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Toim. Eero Sormunen ja Esa Poikela. Tampere University Press, 2008. ISBN 978-951-44-7285-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lankshear & Knobel 2013.
  2. Sormunen & Poikela 2008, s. 10–11.
  3. Rantala & Korhonen 2008, s. 196–197.
  4. Leu et al. 2007, s. 4.
  5. Leu et al. 2007, s. 6–7.
  6. Kynäslahti et al. 2007, s. 5.
  7. Kynäslahti et al. 2007, s. 51.
  8. Kupiainen & Sintonen 2009, s. 76.
  9. Noppari et al. 2008, s. 40.
  10. Kupiainen & Sintonen 2009, s. 40.
  11. Kupiainen & Sintonen 2009, s. 46.
  12. Knobel & Lankshear 2007, s. 7.
  13. Knobel & Lankshear 2007, s. 9.
  14. Kupiainen & Sintonen 2009, s. 81–83.
  15. Leu et al. 2007, s. 8–13.
  16. a b c Gee 2003.
  17. Kupiainen & Sintonen 2009, s. 19–20.