Urukagina
Urukagina (Uru-inim-gina, Irikagina) oli muinaismesopotamialaisen Sumerin Lagašin kaupungin kuningas 2300-luvun alkupuolella eaa.[1] Tuohon aikaan kaupunkivaltion maallinen johto riisti kansaa ja osin papistoakin, ja osin papisto riisti kansaa kovalla verotuksella ja muilla maksuilla. Urukaginaa pidetään uudistajana, koska hän vähensi virkamiesten kansaan kohdistamaa riistoa. Urukagina kaappasi vallan luultavasti papiston tuella, rajoitti ylimystön ja papistonkin harjoittamaa verotusta ja muuta mielivaltaa.[2] Urukagina lakkautti Lagašin kaupungin tarkastajien ja hallinnollisten apulaisten virat, koska virkahenkilöstö otti lahjuksia ja vaati räikeän ylimitoitettuja palkkioita kansalaisten asioiden hoitamisesta, esimerkiksi hautajaisten yhteydessä papit saivat jatkossa pyytää palkkioksi kolme ruukullista olutta ja 80 leipää, kun aikaisemmin vaatimus oli ollut jopa 420 leipää, seitsemän olutruukkua ja lisäksi 120 litraa viljaa[3] Luultavasti Urukaginan uudistukset olivat käytännössä osittaisia ja lyhytaikaisia. Urukagina kukistui, kun Lagašin vihollinen Umma hyökkäsi sinne kuningas Lugalzaggesin johdolla.
Hieman 2000-luvun eaa. puolivälin jälkeen sumerilaista Lagašin kaupunkivaltiota johti korruptoitunut kuningas Lugalanda, jonka aikana rikkaat ja ylimystö riistivät kansaa ja kohtelivat sitä mielivaltaisesti, verottivat sitä ankarasti ja muutenkin riistivät kansan omaisuutta. Vaikka papisto oli ainakin osittain mukana riistämässä kansaa,[4] sitä ärsytti palatsin suuri maallinen valta ja se, että palatsi oli vienyt siltä parhaat maat. Yhtäkkiä vallan kaappasi Urukagina, joka julistautui kuninkaaksi, ei enää "kaupunkiruhtinaaksi". Urukaginan sanotaan nousseen kansasta ja sen tukemana kaapanneen vallan. Todellinen vallankaappauksen organisoija oli luultavasti papisto, jonka etuja kaupunkia johtanut maallinen pappisruhtinas oli polkenut[4]
Sumerilaisten savitaulujen mukaan Lagašin jumala Ningirsu käski Urukaginan uudistamaan Lagašin kaupunkivaltion yhteiskuntaa[5]. Urukagina vähensi viranomaisten vaatimia ankaria maksuja, lahjuksia ja veroja. Hän vähensi pappien ja virkamiesten etuoikeuksia ja lievensi mielivaltaista hallintoa. Urukagina pienensi korruptiota ja byrokratiaa[4] vähentämällä tarkastajien tarkastajia, jotka kiskoivat kansalta maksuja eri toimenpiteistä. Urukagina vapautti vangit. Hän julisti että mahtava ei saisi enää sortaa orpoa ja leskeä. Pappien, paimenten ja kalastajien asema koheni, papiston ja käsityöläisten palkat nousivat. Toisaalta myös papit olivat kiskoneet hautajaisista ja sielunhoidosta kohtuuttomia menoja.[6]
Rikkaat olivat aiemmin pakottaneet köyhiä kansalaisia luovuttamaan talonsa mitättömän pientä korvausta vastaan. Urukagina käski, ettei köyhän tarvinnut suostua rikkaan ehdottamaan kauppaan ilman asianmukaisia maksuja. Urukagina puhui mielivaltaa, murhaamista ja ihmisten omaisuuden riistoa vastaan. Pappien valtaan nostama Urukagina kutsui uudistuksiaan aiempien jumalien aikojen palauttamiseksi, ei uudistuksiksi.[7]
Uudistuksillaan Urukagina on ollut mallina monille muille vallananastajille. Savitaulussa Urukagina toteaa toimineensa seuraavasti: "Urukagina on tehnyt Nirsigun (jumala) kanssa sopimuksen, jotta mahtava ei sortaisi orpoa ja leskeä." Tämän jälkeen moni vallankaappaaja on puolustellut toimiaan yhteiskunnan vähäosaisten puolustamisella.[8]
Todellisuudessa Urukaginan uudistukset lienevät jääneen varsin vähäisiksi, ja vanhoihin tapoihin palattiin varsin pian.[4] Tähän viittaa Urukaginan kuningattaren Šagšagin arkisto, joka ei eroa aiempien haaremipalatsien arkistoista.[4][5] Urukagina kävi rajasotia ja menetti maata Urukille. Urukagina menetti valtansa, kun Lagašin vanha vihollinen Umma kukisti hänet Lugalzaggesin johdolla.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Emergent city-states History of Mesopotamia. Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.2.2013.
- ↑ Otavan suuri maailmanhistoria osa 2, Jokilaaksojen valtakunnat. Otava 1982.
- ↑ Salonen, Armas. (1956). Itämaisia hallitsijoita ja kansanjohtajia, s. 20,21. Porvoo: WSOY.
- ↑ a b c d e Bjöl 1982, 2. osa, s. 176.
- ↑ a b Carl Grimberg: Kansojen historia, 1. osa. WSOY 1980, s. 360–361.
- ↑ Grimberg, Carl, Kansojen historia, 1.osa. WSOY 1980, s.361
- ↑ Grimberg, Carl, Kansojen historia, 1. osa. WSOY 1980, s. 361.
- ↑ Grimberg, Carl, Kansojen historia, 1. osa WSOY 1980, s. 362