Uruguaianan piiritys

Uruguaianan piiritys
	Paraguaylaiset antautuvat, piirros vuodelta 1866.
Päivämäärä:	19. elokuuta – 18. syyskuuta 1865
Paikka:	Uruguaiana, Rio Grande do Sul, Brasilia
Lopputulos:	paraguaylaisten antautuminen
Osapuolet
Paraguay	Brasilia; Argentiina; Uruguay
Komentajat
Antonio Estigarribia	Pedro II; Bartolomé Mitre; Venancio Flores
Vahvuudet
7 000–8 000	16 000
Tappiot
5 545 antautunutta; 1 500–2 500 näälkiintynyttä, paennutta jne.	pienet

Uruguaianan piiritys oli kolmoisliiton sodan liittoutuneiden toteuttama paraguaylaisten aikaisemmin Brasilian Rio Grande do Sulissa valtaaman Uruguaianan (esp. Uruguayana) kaupungin piiritys elo-syyskuussa 1865. Piiritys päättyi paraguaylaisten antautumiseen ja Paraguaylaisten maansa ulkopuolisten offensiivien päätöstä.

Tausta

Everstiluutnantti Antonio Estigarribian johtamat 7 000^[1]–8 000^[2] paraguaylaista ja heihin liittyneitä maassaan kukistettuja "blancojen" uruguaylaisia kannattajia olivat miehittäneet 5. elokuuta^[1] Uruguaianan pikkukaupungin Brasilian Rio Grande do Sulin osavaltiossa lähellä sen ja Argentiinan Misionesin maakunnan rajaa. Miehitys oli ollut osa laajempaa pyrkimystä edetä kohti etelää.^[2] Etenkin brasilialaiset olivat ottaneet paraguaylaisten etenemisen alueelleen henkilökohtaisesti. Keisari Pedro II matkusti johtamaan joukkojaan eturintamalla liittoutuneiden armeijan komentajan Argentiinan Bartolomé Mitren ja Uruguayn uuden presidentti Venancio Floresin luo.^[1] Liittoutuneet keränneet noin 16 000 sotilasta alueelle ja he voittivat paraguaylaisten takajoukot Yatayn taistelussa 17. elokuuta.^[2] Estigarribiaa uhkasi nyt saartaminen. Hän yritti vetäytyä joukkoineen Uruguaianasta, mutta riograndelaisten gauchojen ratsuväki pysäytti heidät. Estigarribia joutui kääntymään takaisin Uruguaianaan. Jonkin aikaa suunniteltiin vetäytymistä yli Uruguayjoen, mutta siihen tarvittavien veneiden rakentaminen osoittautui epäkäytännölliseksi.^[1]

Piiritys

19. elokuuta Flores lähetti Estigarribian luo vagitun paraguaylaisen upserin mukanaan viesti antautua. Paraguaylaisille luvattiin reilu kohtelu ja Estigarribialle jonkinlainen asema "uudessa" sodan jälkeisessä Paraguayssa. Estigarribia ei aikonut tähän suostua ilman eri käskyä marsalkka Francisco Solano Lópezilta. Estigarribian kieltäytytyi, mutta paraguaylaisilla oli muitakin ongelmia. Uruguaianan ruokavarastot kävivät vähiin. Kun piiritysrengas kiristyi joukot söivät paikallisen karjan, ja sitten koirat, kissat ja rotat. Viimeiseksi jäivät sokeriarastot, jotka muodostivat sotilaiden viimeiset ravintovarannot. Samaan tapaan puutetta syntyi polttopuusta ja vaatetuksesta. Varastoja huvensivat normaalin käytön ohella rankaksateet. Taisteluja käytiin satunnaisena tykistötulena ja tarkka-ampujien puolesta. Taistelukentällä tuolloin ollut Venancio Flores halusi tehdä suoran hyökkäyksen kaupunkia vastaan, mutta brasilialaiset joukot vastustivat ajatusta pitäen paraguaylaisten näännyttämistä parempana vaihtoehtona. Flores päätyi odottamaan vielä matkalla paikalle olevia Pedro II:sta ja Mitreä ennen päätöstä piirityksen kulusta.^[1]

Estigarribia sai jälleen viestejä liittoutuneilta 4. – 5. syyskuuta. Hän lähetti viestin takaisin Paraguayn vapauttamisesta puhuneille liittoutuneille mainiten, miten brasilialaiset eivät olleet edes vapauttaneet omia mustiaan. Hän myös vertasi itseään Leonidakseen Thermopylaissa ja mainitsi miten liittoutuneiden "tykkien savu on varjomme" (Dienekes, spartalainen sotilas persialaisten nuolista Thermopylaissa: "sitten saamme taistella varjossa"). Sanoista huolimatta hän tiesi asemansa tukalaksi. Paraguaylaisten taistelutahto oli murenemassa eikä Lópezin suunnalta saatu käskyjä. Liittoutuneiden puolella Mitre saapui 10. syyskuuta ja Pedro II 11. syyskuuta. Käytännössä liittoutuneita johti nyt heidän ylipäällikkönsä Mitre. Pedro II ei perustuslain puolesta saanut vaarantaa henkeään dynastiansa turvaamiseksi, joten hän ei ottanut suoraa komentoa ja hänen roolinsa sotilastehtävissä jäi neuvoa antavaksi.^[1]

Liittoutuneet tekivät vielä useampia yrityksiä saada paraguaylaiset antautumaan. Neuvottelemaan lähetettiin esimerkiksi heidän puolelleen siirtyneen "Paraguaylaisen legioonan" Fernando Iturburu ja muita upseereja. Kun näissäkään yrityksissä ei onnistuttu, Mitre ja Flores alkoivat laatia suunnitelmaa kaupungin suorasta valtauksesta. Se toteutettaisiin massahyökkäyksenä tykistön ja uruguayjoella olevan laivaston tuella. Hieman auringonnousun jälkeen 18. syyskuuta liittoutuneiden sotilaita alkoi siirtyä hyökkäysasemiin. Tämän havainnut Estigarribia vaihtoi viimein mieltään. Kun hän sai vielä viimeisen uhkavaatimuksen liittoutuneilta, Estigarribia vaaati kolmekohtaisen vastauksen. Parguaylaiset antautuisivat, jos 1. heidän puolellaan olleita uruguaylaisia kohdeltaisiin sotavankeina, 2. upseerit ja siviilit saisivat lähteä vapaasti aseineen ja tarvikkeineen, joka jääden liittoutuneiden puolelle tai Paraguayihin palaten ja 3. Paraguayn puolella olevat uruguaylaiset upseerit annettaisiin sotavankeina brasilialaisille, mutta ei Floresille.^[1]

Estigarribialla ei ollut juurikaan varaa neuvotella antautumisen ehdoista, mutta liittoutuneet hyväksyivät silti hänen ensimmäisen ja kolmannen ehtonsa. Tähän oli vaikuttanut etenkin Pedro, joka halusi edelleen esiintyä ilman erityistä vihamielisyyttä paraguaylaisia vastaan. Toisin kuin liittouman muut komentajat, hän ei myöskään erityisesti halunnut hyökätä ja tuhota oman maansa kaupunkia. Estigarribia määräsi miehensä antautumaan.^[1]

Seuraukset

Huonokuntoiset paraguaylaisjoukot laskivat aseensa liittoutuneiden sotilaiden edessä kasaan Uruguaianan keskusaukiolla. Uruguaylaisen eversti Pallejan mukaan antautuneita oli 5 545. Noin 1 500^[1]–2 500^[2] muuta oli kuollut nälkään tai paennut riveistä. Liitotuneet saivat haltuunsa 300 hevosta, 20 kuormavaunua, 6 tykkiä, niiden yli 300 ammusta ja paraguayalisten 7 sotalippua. Lippuja olisi ollut kahdeksan, ellei majuri José López olis polttanut oman yksikkönsä lippua ennen antautumista. Monet antautuneista värvättiin heti liittoutuneiden "Paraguaylaiseen legioonaan". Muita kähetettiin näytille Buenos Airesiin ja Rio de Janeiroon aikaisempien taistelujen sotavankien tapaan. Estigarribiasta tuli joksikin aikaa julkisuuden henkilö ja hän asui Rio de Janeirossa. Paraguayssa hänet tunnettiin vain maanpetturina. Marsalkka López raivosi upseereilleen petturuudesta, maan lehdistö julisti Jumalan tuomiota Estigarribialle, kaduilla järjestettiin mielenosoituksia ja hänen vaimonsa otti eron, sekä anoi nimensä vaihtoa. Positiivinen julkisuus Brasiliassa väheni jonkin ajan kuluttua. Hän palasi Asuncióniin joulukuussa 1870 hieman liittoutuneiden vallattua kaupungin, mutta kuoli kuumeeseen vain joitakin päiviä myöhemmin.^[1]

Uruguaianan piirityksellä liittoutuneet olviat päässeet eroon suhteellisen suuresta paraguaylaisjoukosta hyvin pienin tappioin. Paraguayalisille piiritys merkitisi kaikkien offensiivien loppua Paraguayn ulkopuolella.^[1] López veti kaikki joukkonsa kotimaahansa sen puolustamiseksi.^[2]

Lähteet

↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h ⁱ ^j ^k Thomas L. Whigham: The Paraguayan War : causes and early conduct, s. 334, 351-352, 374-390. (2. painos) University of Calgary Press, 2018. doi:https://doi.org/10.2307/j.ctv6gqs51 ISBN 978-1-55238-995-9 (englanniksi)
↑ ^a ^b ^c ^d ^e Gabriele Esposito: The Paraguayan War 1864-70 : The Triple Alliance at stake in La Plata, s. 45-47. Osprey Publishing, 2019. ISBN 978 1 4728 3441 6 (englanniksi)

[calgary-1] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h ⁱ ^j ^k Thomas L. Whigham: The Paraguayan War : causes and early conduct, s. 334, 351-352, 374-390. (2. painos) University of Calgary Press, 2018. doi:https://doi.org/10.2307/j.ctv6gqs51 ISBN 978-1-55238-995-9 (englanniksi)

[osprey-2] Gabriele Esposito: The Paraguayan War 1864-70 : The Triple Alliance at stake in La Plata, s. 45-47. Osprey Publishing, 2019. ISBN 978 1 4728 3441 6 (englanniksi)

[1]

[2]