Uriel Acosta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uriel Acosta
Samuel Hirszenbergin tulkinta Acostasta Spinozan kanssa, 1901.
Samuel Hirszenbergin tulkinta Acostasta Spinozan kanssa, 1901.
Henkilötiedot
Syntynytnoin 1585
Porto, Portugalin kuningaskunta
Kuollut1640 (54–55 vuotta)
Amsterdam, Yhdistyneet provinssit
Koulutus ja ura
Instituutti Coimbran yliopisto
Tutkimusalue kristinuskon kritiikki, juutalaisuuden kritiikki, uskonnonfilosofia
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Uriel Acosta (syntyjään Gabriel Da Costa; noin 1585 Porto1640 Amsterdam) oli portugalinjuutalainen rationalistifilosofi ja uskontokriitikko.[1][2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Acostan kryptojuutalainen aatelisisä oli pakon edessä kääntynyt kristinuskoon, ja Uriel kasvatettiin roomalaiskatoliseen uskoon. Hän noudatti tiukasti kirkon riittejä, kunnes tutkimustensa myötä ja monien kivuliaiden epäilysten jälkeen hän hylkäsi nuoruutensa uskonnon ja kääntyi juutalaisuuteen. Amsterdamiin paettuaan hänet otettiin synagogaan, ja hänen nimensä muutettiin Gabrielista Urieliksi. Hänen omapäinen luonteensa ei kuitenkaan viihtynyt juutalaisten parissa. Hän joutui riitoihin synagogan viranomaisten kanssa, ja hänet erotettiin. Toisin kuin samaan yhteisöön kuulunut Baruch Spinoza, joka oli Acostan kuollessa noin 15-vuotias, Acosta ei ollut tarpeeksi vahva pärjätäkseen itsenäisesti. Surumielisen eristyneisyytensä uuvuttamana hän joutui pyrkimään takaisin juutalaisten yhteyteen. Peruttuaan harhaoppinsa hän pääsi takaisin viidentoista vuoden ekskommunikaation jälkeen, mutta pian hänet erotettiin toisen kerran. Seitsemän vuotta kestäneen eristyksen jälkeen hän haki jälleen pääsyä, ja kun hän oli joutunut kärsimään nöyryyttävän katumuksen, hänet otettiin jälleen takaisin Amsterdamin juutalaisyhteisöön.[1]

Hänen epätasainen omaelämäkertansa, Exemplar Humanae Vitae (”Esimerkki inhimillisestä elämästä”), julkaistiin Philipp van Limborchin laatiman kristinuskoa puolustaneen ”vastalauseen” kera vuonna 1687, ja se julkaistiin uudelleen vuonna 1847. Tässä lyhyessä teoksessa Acosta julistaa vastustavansa sekä kristinuskoa että juutalaisuutta, joskin hän puhuu katkerammin jälkimmäisestä uskonnosta. Ainoa auktoriteetti, jonka hän tunnustaa, on luonnollinen laki. Acosta ei ollut omaperäinen ajattelija, mutta hän edustaa rationaalisten deistien suoraa perintöä. Hänen tarinansa on aiheena Karl Gutzkowin näytelmässä Uriel Acosta (1847). Acosta teki itsemurhan vuonna 1640.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Acosta, Uriel Encyclopedia Britannica. 1911. Viitattu 9.5.2023.
  2. Uriel Acosta Encyclopedia Britannica. 2023. Viitattu 9.5.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]