Urheiluvuosi 1995

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Urheiluvuodet
1985198619871988198919901991 •   
199219931994 1995 199619971998
   1999200020012002200320042005
Vuodet
1992199319941995199619971998

Urheiluvuosi 1995 käsittelee vuoden 1995 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.

Alppihiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haulikkolajien maailmanmestaruuskilpailut 16.–20.6. Nikosiassa, Kyproksella. Italia voitti viisi kultamitalia. Deborah Gelisio ampui naisten kaksoistrapissa maailmanennätyksen 149.[3]

Ampumahiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmanmestaruuskilpailut 14.–19.2. Anterselvassa, Italiassa. Kisaohjelmaan kuului neljä miesten ja neljä naisten lajia. Ranska voitti kolme kultamitalia. Saksan Uschi Disl voitti kultaa viestissä ja sai hopeaa joukkuekilpailusta sekä kahdelta henkilökohtaiselta matkalta.[4]

Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freestylehiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Golf[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jousiammunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmanmestaruuskilpailut 1.–6.8. Jakartassa, Indonesiassa. Olympiajousen henkilökohtaisen mestaruuden voittivat Etelä-Korean Lee Kyung-chul ja Moldovan Natalia Valeeva.[12]

Judo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmanmestaruuskilpailut 28.9.–1.10. Tokiossa, Japanissa. Sekä miehillä että naisilla oli ohjelmassa seitsemän eri painoluokkaa sekä avoin luokka. Mitaleille ylsi kaikkiaan 23 maata. Ranskan David Douillet voitti kultaa sekä yli 95-kiloisissa että avoimessa luokassa.[13]

Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keilailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmanmestaruuskilpailut 10.–16.7. Renossa, Yhdysvalloissa. Alankomaat voitti kolme kultamitalia. Suomelle kultaa toivat Jaana Puhakka All eventsissä sekä naisten joukkue 5 × 6 sarjan joukkuekilpailussa. Henkilökohtaisen kilpailun mestaruuden voittivat Taiwanin Yang Chen-min ja Meksikon Celia Flores.[18]

Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsipallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentopallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lumilautailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maahockey[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 20.–27.8. Dublinissa, Irlannissa. Loppuottelussa Saksa voitti Alankomaat rangaistusvippauskilpailussa, ja pronssia sai Englanti.[24]

Melonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miekkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmanmestaruuskilpailut 14.–23.7. Haagissa, Alankomaissa. Sekä miehet että naiset kilpailivat floretilla ja kalvalla ja miehet lisäksi säilällä. Venäjä ja Italia voittivat kaksi kultamitalia, edellinen henkilökohtaisissa lajeissa, jälkimmäinen joukkuekilpailuissa.[26]

Moottoripyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Painonnosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmanmestaruuskilpailut 17.–26.11. Guangzhoussa, Kiinassa. Miehet kilpailivat kymmenessä ja naiset yhdeksässä painoluokassa. Kiina voitti seitsemän kultamitalia, joista viisi naisten sarjoissa. Suomen Karoliina Lundahl saavutti naisten yli 83 kilon sarjassa pronssia.[33]

Pikaluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöytätennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmanmestaruuskilpailut 1.–14.5. Tianjinissa, Kiinassa. Isäntämaa Kiina voitti kaikki seitsemän maailmanmestaruutta. Miesten kaksinpelin mestari oli Kong Linghui ja naisten kaksinpelin Deng Yaping.[40]

Soutu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmanmestaruuskilpailut 21.–27.8. Tampereella, Suomessa. Kisaohjelmaan kuului 24 lajia. Yhdysvallat ja Italia voittivat viisi kultamitalia. Kaikkiaan mitaleille ylsi 22 maata. Yksiköiden mestaruuden voittivat Slovenian Iztok Čop ja Ruotsin Maria Brandin.[41]

Squash[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Naisten maailmanmestaruuskilpailut 26.6.–2.7. Hongkongissa. Loppuottelussa Australian Michelle Martin voitti maannaisensa Sarah Fitzgeraldin 3–1.[42]
  • Miesten maailmanmestaruuskilpailut 6.–11.11. Nikosiassa, Kyproksella. Pakistanin Jansher Khan voitti seitsemännen maailmanmestaruutensa. Englannin Del Harris hävisi loppuottelussa 3–1.[43]
  • Miesten joukkueiden maailmanmestaruuskilpailut 13.–18.11. Kairossa, Egyptissä. Loppuottelussa Englanti voitti Pakistanin 2–1. Kolmanneksi sijoittui Egypti.[42]

Sulkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taitoluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Triathlon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Havaijin Ironman-kilpailun miesten sarjan voitti kuudennen kerran Yhdysvaltain Mark Allen. Naisten kilpailun voitti saman maan Karen Smyers.[52]

Uinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voimanosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Naisten maailmanmestaruuskilpailut 5.–7.5. Chibassa, Japanissa. Mestaruuksista kilpailtiin kymmenessä painoluokassa 44-kiloisista yli 90-kiloisiin, ja Venäjä voitti kolme mestaruutta. Suomalaisista Raija Koskinen voitti kultaa 44 kilogramman sarjassa.[55]
  • Miesten maailmanmestaruuskilpailut 15.–19.11. Porissa, Suomessa. Mestaruuksista kilpailtiin 11 painoluokassa 52-kiloisista yli 125-kiloisiin. Puola, Suomi, Ukraina ja Yhdysvallat voittivat kukin kaksi mestaruutta. Suomalaismestareita olivat uransa yhdeksännen maailmanmestaruuden voittanut Jarmo Virtanen 82,5 kilogramman ja Janne Toivanen 90 kilogramman sarjassa.[56]

Voimistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmanmestaruuskilpailut 4.–13.8. Göteborgissa, Ruotsissa. Kisoihin osallistui 192 maata ja 1959 urheilijaa. Yhdysvaltalaisjuoksija Michael Johnson voitti kolme kultaa. Kaikkiaan Yhdysvallat voitti 12 kultamitalia eikä mikään muu maa yltänyt kahta enempään. Ukrainalainen seiväshyppääjä Serhi Bubka voitti jo uransa viidennen maailmanmestaruuden. Maailmanennätyksiä paransivat britti Jonathan Edwards miesten kolmiloikassa (ensin 18,16 ja sitten 18,29), Ukrainan Inesa Kravets naisten kolmiloikassa (15,50) sekä Yhdysvaltain Kim Batten naisten 400 metrin aitajuoksussa (52,61).[58]
  • Sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut 10.–12.3. Barcelonassa, Espanjassa. Mika Halvari voitti ensimmäisenä suomalaisena MM-hallikultaa työnnettyään kuulaa tulokseen 20,74.[59]
  • Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 25.3. Durhamissa, Isossa-Britanniassa. Miesten kilpailun voitti Kenian Paul Tergat ja naisten kilpailun Etiopian Derartu Tulu. Kenia voitti molemmat joukkuekilpailut.[60]
  • Puolimaratonin maailmanmestaruuskilpailut 1.10. Belfortissa, Ranskassa. Miesten kilpailussa Kenia sai Moses Tanuin johdolla kolmoisvoiton ja voitti myös joukkuekilpailun. Naisten nopein oli Venäjän Valentina Jegorova ja joukkuekilpailun voitti Romania.[60]
  • Maailmanennätyksiä paransivat MM-kilpailuissa kunnostautuneiden Jonathan Edwardsin, Inesa Kravetsin ja Kim Battenin lisäksi Haile Gebrselassie 10 000 metrillä 5.6. Hengelossa (26.43,53) ja 5 000 metrillä 16.8. Zürichissä (12.44,39), Noureddine Morceli 2 000 metrillä 3.7. Pariisissa (4.47,88) ja 1 500 metrillä 12.7. Nizzassa (3.27,37), Fernanda Ribeiro 5 000 metrillä 22.7. Hechtelissä (14.36,45), Moses Kiptanui 3 000 metrin estejuoksussa 16.8. Zürichissä alittaen ensimmäisenä kahdeksan minuutin rajan (7.59,18) sekä Maria Mutola 1 000 metrillä 25.8. Brysselissä (2.29.34). Naisten uusissa lajeissa, seiväshypyssä ja moukarinheitossa parannettiin maailmanennätystä useaan otteeseen. Vuoden lopussa seiväshypyn ennätys oli Emma Georgen 17.12. Perthissä hyppäämä 428 ja moukarinheiton ennätys Olga Kuzenkovan 5.6. Moskovassa heittämä 68,16.[61][62]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 17. Kustannus-Notariaatti Oy, 1996. ISBN 952-5106-00-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Siukonen 1996, s. 81
  2. a b Siukonen 1996, s. 195
  3. Siukonen 1996, s. 198
  4. Siukonen 1996, s. 196–197
  5. Siukonen 1996, s. 171, 226
  6. Siukonen 1996, s. 100, 173, 225–226
  7. Siukonen 1996, s. 124
  8. a b c d e Siukonen 1996, s. 200
  9. a b Siukonen 1996, s. 205
  10. Siukonen 1996, s. 118, 205
  11. Siukonen 1996, s. 205
  12. Siukonen 1996, s. 207
  13. Siukonen 1996, s. 208
  14. Siukonen 1996, s. 8–9, 111–114, 210
  15. Siukonen 1996, s. 213
  16. Siukonen 1996, s. 211
  17. Siukonen 1996, s. 213–214
  18. Siukonen 1996, s. 217
  19. a b Siukonen 1996, s. 219
  20. Siukonen 1996, s. 218
  21. a b Siukonen 1996, s. 220
  22. a b Siukonen 1996, s. 221
  23. Siukonen 1996, s. 222
  24. Siukonen 1996, s. 223
  25. Siukonen 1996, s. 223–224
  26. Siukonen 1996, s. 223
  27. a b Siukonen 1996, s. 228
  28. Siukonen 1996, s. 148–150, 228
  29. Siukonen 1996, s. 124, 228
  30. Siukonen 1996, s. 100, 148, 189
  31. Siukonen 1996, s. 231
  32. a b Siukonen 1996, s. 232
  33. Siukonen 1996, s. 233–234
  34. a b c Siukonen 1996, s. 237
  35. Siukonen 1996, s. 237–238
  36. Siukonen 1996, s. 52, 54, 57–59
  37. Siukonen 1996, s. 201
  38. a b Siukonen 1996, s. 241
  39. Siukonen 1996, s. 135, 241
  40. Siukonen 1996, s. 241
  41. Siukonen 1996, s. 244–245
  42. a b c Siukonen 1996, s. 246
  43. Siukonen 1996, s. 173, 246
  44. a b Siukonen 1996, s. 247
  45. Siukonen 1996, s. 247–248
  46. Siukonen 1996, s. 93, 248
  47. Siukonen 1996, s. 82–83, 249
  48. Siukonen 1996, s. 249
  49. a b Siukonen 1996, s. 250
  50. Siukonen 1996, s. 131, 250
  51. Siukonen 1996, s. 135, 137, 145, 250
  52. Siukonen 1996, s. 165, 251
  53. Siukonen 1996, s. 252
  54. Siukonen 1996, s. 252–253
  55. Siukonen 1996, s. 257
  56. Siukonen 1996, s. 175, 257–258
  57. Siukonen 1996, s. 165, 260
  58. Siukonen 1996, s. 69–74, 141
  59. Siukonen 1996, s. 93, 261–262
  60. a b Siukonen 1996, s. 262
  61. Siukonen 1996, s. 121, 129, 132–133, 139–147, 151, 189, 271–272
  62. Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 459–478, 537–549. IAAF, 2005. (englanniksi)