Urheiluvuosi 1956
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1946 • 1947 • 1948 • 1949 • 1950 • 1951 • 1952 • 1953 • 1954 • 1955 – 1956 – 1957 • 1958 • 1959 • 1960 • 1961 • 1962 • 1963 • 1964 • 1965 • 1966 |
| Vuodet |
| 1953 • 1954 • 1955 – 1956 – 1957 • 1958 • 1959 |
Urheiluvuosi 1956 käsittelee vuoden 1956 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Yleiskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Talviolympialaiset 26.1.–5.2. Cortina d’Ampezzossa. Neuvostoliitto oli ensi kertaa mukana talviolympialaisissa ja oli mitalitilaston ykkönen seitsemällä kulta-, kolmella hopea- ja kuudella pronssimitalilla.[1]
- Kesäolympialaiset 22.11.–8.12. Melbournessa. Neuvostoliitto voitti 37 kultamitalia ja oli mitalitilaston ykkönen. Jotkut maat jäivät kisoista pois kansainvälisen poliittisen ilmapiirin vuoksi. Australian tiukkojen eläimiä koskevien maahantuontisäädösten vuoksi olympialaisten ratsastuskilpailut käytiin Tukholmassa, Ruotsissa.[2]
Alppihiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Cortina d’Ampezzon olympialaisissa itävaltalainen Toni Sailer voitti kaikki kolme miesten lajia. Naisten mestareita olivat Sveitsin Madeleine Berthod syöksylaskussa, saman maan Renée Colliard pujottelussa sekä Saksan Ossi Reichert suurpujottelussa.[3]
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Formula 1 -sarjan maailmanmestaruuden voitti kolmannen kerran peräkkäin ja kaikkiaan neljännen kerran urallaan Argentiinan Juan Manuel Fangio.[4]
Golf[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Masters-turnauksen voitti yhdysvaltalainen Jack Burke.[5]
- Yhdysvaltain avoimen turnauksen voitti toisen kerran urallaan yhdysvaltalainen Cary Middlecoff.[5]
- Britannian avoimen turnauksen voitti kolmantena vuonna peräkkäin australialainen Peter Thomson.[5]
- PGA-mestaruuden voitti Jack Burke.[6]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Cortina d’Ampezzon olympialaisissa Neuvostoliitto voitti ensimmäisen jääkiekon olympiakultansa. Se voitti kaikki viisi otteluaan yhteismaalierolla 25–5. Hopeaa sai Yhdysvallat ja pronssille sijoittui Kanada.[7]
- Stanley Cupin voitti Montreal Canadiens.[8]
Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ammattinyrkkeilyn välisarjan maailmanmestaruus vaihtoi omistajaansa kahdesti, kun 14.3. Chicagossa Johnny Saxton otti pistevoiton Carmen Basiliosta mutta hävisi tälle uusintaottelussa 12.9. Syracusessa yhdeksännen erän tyrmäyksellä.[9]
- Rocky Marciano ilmoitti 27.4. luopuvansa ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaruudesta ja vetäytyi voittamattomana 49 ammattilaisottelun jälkeen. Floyd Patterson nousi 21-vuotiaana uudeksi mestariksi 30.11. Chicagossa tyrmäämällä raskaan keskisarjan maailmanmestaruutta hallussaan pitäneen Archie Mooren viidennessä erässä.[10]
- Italialainen Mario D'Agata voitti ammattinyrkkeilyn kääpiösarjan maailmanmestaruuden pistevoitolla ranskalaisesta Robert Cohenista 29.6. Roomassa.[11]
- Joe Brown voitti ammattinyrkkeilyn kevyen sarjan maailmanmestaruuden pistevoitolla Wallace "Bud" Smithistä 24.8. New Orleansissa.[12]
Pikaluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Cortina d’Ampezzon olympialaisissa kilpailivat miehet neljällä matkalla. Neuvostoliiton Jevgeni Grišin voitti kultaa 500 ja 1 500 metrillä, joista jälkimmäisen voiton hän jakoi maanmiehensä Juri Mihailovin kanssa. Neuvostoliiton Boris Šilkov voitti 5 000 metriä ja Ruotsin Sigvard Ericsson 10 000 metriä.[13]
- Yleisluistelun miesten maailmanmestaruuskilpailut. Mestaruuden voitti toisen kerran urallaan neuvostoliittolainen Oleg Gontšarenko.[14]
- Yleisluistelun naisten maailmanmestaruuskilpailut. Mestaruuden voitti neuvostoliittolainen Sofija Kondakova.[15]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Cortina d’Ampezzon olympialaisissa Suomi voitti kahdeksasta lajista kolme: Veikko Hakulinen oli paras 30 kilometrin hiihdossa, Antti Hyvärinen mäkihypyssä sekä Sirkka Polkunen, Mirja Hietamies ja Siiri Rantanen naisten viestihiihdossa.[16]
- Keski-Euroopan mäkiviikon 1955–1956 voitti neuvostoliittolainen Nikolai Kamenski.[17]
Pyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Italian ympäriajon voitti luxemburgilainen Charly Gaul.[18]
- Ranskan ympäriajon voitti isäntämaan Roger Walkowiak.[19]
Taitoluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Cortina d’Ampezzon olympialaisissa kultaa voittivat miesten yksinluistelussa Yhdysvaltain Hayes Alan Jenkins, naisten yksinluistelussa Yhdysvaltain Tenley Albright sekä pariluistelussa Itävallan Elisabeth Schwarz / Kurt Oppelt. [13]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa mestaruuden voittivat Hayes Alan Jenkins neljännen peräkkäisen kerran, yhdysvaltalainen Carol Heiss, pariluistelussa Elisabeth Schwarz / Kurt Oppelt sekä jäätanssissa Ison-Britannian Pamela Weight / Paul Thomas.[20]
Tennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti järjestäjämaan Lew Hoad ja naisten saman maan Mary Carter.[21]
- Ranskan avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti Lew Hoad ja naisten yhdysvaltalainen Althea Gibson.[22]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin mestaruuden voitti Lew Hoad ja naisten yhdysvaltalainen Shirley Fry.[23]
- Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti australialainen Ken Rosewall ja naisten Shirley Fry.[24]
- Davis Cupin voitti Australia toisen peräkkäisen ja kaikkiaan 13. kerran.[25]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Melbournen olympialaisten paras yleisurheilumaa oli Yhdysvallat joka voitti 33 kultamitalista 16. Neuvostoliitto ylsi viiteen kultamitaliin ja Australia voitti kaikki neljä naisten juoksulajia. Yhdysvaltain Bobby Morrow ja Australian Betty Cuthbert voittivat kolme kultamitalia. Maailmanennätystä paransivat norjalainen Egil Danielsen miesten keihäänheitossa (85,71), yhdysvaltalainen Mildred McDaniel naisten korkeushypyssä (176), Yhdysvaltain miesten pikaviestijoukkue (39,5) ja Australian naisten pikaviestijoukkue (44,5), joka juoksi jo alkuerissä maailmanennätyksen 44,9 yhdessä Saksan kanssa. Naisten pituushypyssä puolalainen Elżbieta Krzesińska sivusi nimissään ollutta maailmanennätystä (635).[26]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Arponen, s. 417–420
- ↑ Arponen, s. 169–172
- ↑ Arponen, s. 421–422
- ↑ Pihlaja, s. 123
- ↑ a b c Pihlaja, s. 151
- ↑ Pihlaja, s. 152
- ↑ Raevuori, Antero: Pitkä kiekko, s. 44–45. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21875-8.
- ↑ Pihlaja, s. 262
- ↑ Lounasheimo, s. 704
- ↑ Lounasheimo, s. 297, 305, 316, 324–325, 697
- ↑ Lounasheimo, s. 711
- ↑ Lounasheimo, s. 706
- ↑ a b Arponen, s. 422
- ↑ Pihlaja, s. 549
- ↑ Pihlaja, s. 551
- ↑ Arponen, s. 420–421
- ↑ Pihlaja, s. 444
- ↑ Pihlaja, s. 605
- ↑ Pihlaja, s. 604
- ↑ Pihlaja, s. 707–708
- ↑ Pihlaja, s. 739
- ↑ Pihlaja, s. 738–739
- ↑ Pihlaja, s. 736–737
- ↑ Pihlaja, s. 737–738
- ↑ Pihlaja, s. 740
- ↑ Arponen, s. 172–174