Uraniitti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pikivälke - mineraali josta uraani löydettiin.

Uraniitti on paljon uraania sisältävä mineraali, joka koostuu pääosin uraanidioksidista UO2, mutta se sisältää myös uraanitrioksidia UO3 ja lyijyn, toriumin ja eräiden muiden alkuaineiden oksideja. Tunnetuin uraniitin laji on pikivälke, saksaksi Pechblende. Piki, saksan Pech viittaa aineen mustaan väriin, blende on lähellä suomen välkettä ja viittaa sen kimallukseen. Kaivosmiehet antoivat nimen koska he usein harhautuivat luulemaan pikivälkettä hopeamalmiksi.[1]

Uraniitti on lohkopinnoiltaan kiiltävä, väriltään teräksenmusta tai ruskea ja rakenteeltaan rakeinen. Kovuus on 5-6. Korkean uraanipitoisuuden vuoksi se on hyvin painava mineraali, ominaispainoltaan 6,5-10,9. Pikivälkkeen kovuus on 4-6, ominaispaino 6-8. Molempien rapautumistuotteet ovat voimakkaan värisiä, vihertäviä, keltaisia tai oransseja ja multamaisia.

Kaikki uraniitti sisältää pieniä määriä voimakkaasti radioaktiivista radiumia, joka on osa uraanin hajoamissarjaa. Tästä syystä uraniittia voi etsiä säteilymittareilla kuten geigerputkella. Radioaktiivisuuden ja etenkin uraniitin radonin tuotannon vuoksi uraniittia ei ole syytä varastoida kotiinsa.[1][2]

Martin Klaproth löysi Joachimsthalin (nyk. Jáchymovin) pikivälkkeestä uraanin 1789. Marie Curie eristi radiumin siitä 1898. Siten radioaktiivisuuden keksiminen tapahtui nimenomaan uraniittien hyvin korkean uraanipitoisuuden seurauksena. Jáchymovin rikkaat uraniittiesiintymät olivat maailman ensimmäisen uraanikaivoksen sijaintipaikka.[3]

Uraniitin kemiaan vaikuttaa radioaktiivisuus selvästi tavallisempia kivilajeja enemmän. Se sisältää aina lyijyä, joka on uraanin hajoamissarjan lopullinen päätepiste. Myös pieniä määriä heliumia esiintyy tavallisesti alfahajoamisen seurauksena. Luonnossa äärimmäisen harvinaista teknetiumia esiintyy uraniitissa häviävän pieniä määriä uraani-238:n spontaanin fission seurauksena.

Uraniitti on merkittävä uraanimalmi. Huomattavia pikivälke-esiintymiä on Isolla Karhujärvellä (Great Bear Lake) Kanadassa jossa, kuten Jáchymovissa, se esiintyy yhdessä hopean kanssa. Alueella toimii monimetallikaivoksia. Eräitä rikkaimpia uraaniesiintymistä on löydetty Athabascan alueelta Saskatchewanista. Uraniitin esiintymiä tunnetaan myös Australiassa, Saksassa, Englannissa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Cornelius S. Hurlbut, Cornelius Klein: Dana's Manual of Mineralogy. John Wiley & Sons Inc, 1977. ISBN 0-471-03288-3
  2. Karhunen, P.: Malminetsijän kiviopas. Geologian tutkimuskeskus, Espoo, 1994.
  3. Goldschmidt, B.: Uranium's Scientific History 1789 - 1939. Uranium Instituten 14. kansainvälinen symposium, Lontoo, 1989.