Uppomuna

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uppomuna leivällä. Päällä matchaa ja suolaa.

Uppomuna on kananmuna, joka keitetään vedessä ilman kuorta siten, ettei se hajoa, vaan keltuainen pysyy valkuaisen peitossa. Runsaaseen keitinveteen lisätään hieman etikkaa, mutta ei ruokasuolaa. Ensiksi vesi pannaan pyörivään liikkeeseen ja rikottu muna kaadetaan pienestä astiasta (esimerkiksi kahvikupista) varovasti, mutta yhdella kertaa, hiljalleen kiehuvaan veteen kokonaan upoksiin. Keltuaisen tulee koko toimenpiteen ajan pysyä ehjänä.[1]

Munan ei pitäisi vedessä kiehua, vaan vain hyytyä 3–4 minuuttia, jolloin keltuainen jää hieman löysäksi. Parhaiten uppomunien tekeminen onnistuu käyttämällä tuoreita munia, sillä niiden valkuainen on kiinteämpi kuin vanhempien munien. Uppomuna poimitaan ehjänä vedestä lusikalla tai reikäkauhalla siten, ettei se rikkoonnu. Munaa pidetään hetki kylmässä vedessä ja tarjotaan kokonaisena saman tien. Kylmänä uppomuna sopii hyvin tarjottavaksi leivän päällä, mutta sen voi nostaa myös kuuman keiton joukkoon lautaselle, sijoittaa salaattiin tai syödä sellaisenaan alkupalaksi.[1] Uppomunaa muistuttava hyydytetty muna keitetään ilman kuorta 4–5 minuuttia niin, ettei muna ole kokonaan veden peitossa. Näin toimittaessa keltuainen jää näkyviin, eikä ole valkuaisen peitossa.[2]

Uppomuna on tunnettu muun muassa Benediktinmunat-aamiaisannoksessa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Turtia s. 603.
  2. Turtia s. 187.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.