Unto Jutila

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Unto Väinö Jutila (5. joulukuuta 1944 Kalajoki5. maaliskuuta 1992 Toholampi) oli suomalainen harmonikkataiteilija ja säveltäjä.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unto Jutila syntyi Kalajoella, sahanasettaja Väinö Jutilan ja Anni o.s. Tiinasen perheeseen. Lapsuusaika kului Kalajoen Plassilla. Vaikka suvussa ei aiemmin ollut muusikoita, Väinö-isä oli kulttuurin ja musiikin ystävä, joka hankki pojalleen harmonikan. Jo 11-vuotiaana poika pääsi soittamaan Kalajoen teatteritalon tansseissa taukoja.[1]

Avioiduttuaan 2. heinäkuuta 1977 filosofian kandidaatti Sinikka o.s. Alasen (s. 1946 Karkku) kanssa, Jutilat muuttivat Toholammille.[1]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Jutila oli soittajana pääosin itseoppinut, hän opiskeli musiikin teoriaa Pauli Kilpiön johdolla, sekä harmonikansoittoa ja esiintymistaitoa Leander Norrbackin ja Veikko Ahvenaisen johdolla.[1]

Muusikko, säveltäjä, pedagogi, vaikuttaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jutila toimi noin 10 vuoden ajan tanssimuusikkona 1960-luvulla, kiertäen maata oman yhtyeensä kanssa.[1]

Ensimmäinen sävellys, "Iloinen meripoika", syntyi 1959, jonka jälkeen hän sävelsi noin 200 teosta, kattaen erilaisia tyylilajeja viihdemusiikkia ja taidemusiikkia. Sävellyksistä tunnetuimpia ovat Rapsodia harmonikalle, Konsertto F-duuri ja Kuvia lapsille -sarja. Hänen viimeiseksi sävellyksekseen jäi Hyväntuulen jenkka, 1990.[1] Hänen sävellyksiään ovat levyttäneet muun muassa Pekka Himanka (muun muassa Kalajoki-valssi) ja useat harmonikansoittajat, kuten Matti Rantanen (Kuvia lapsille -sarja).[2]

Jutila toimi harmonikansoiton opettajana Raahen musiikkikoulussa 1975–1980 ja Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa 1978–1987, minkä lisäksi hänellä oli lukuisia yksityisoppilaita.[1]

Hän osallistui erilaisiin harmonikkamusiikin tapahtumiin esiintyvänä taiteilijana ja opettajana, sekä toimi Kalajoen "Särkät soi" (1974–1985) ja Toholammin harmonikkaviikot (1986–1992) -tapahtumien taiteellisena johtajana. Ulkomailla Jutila konsertoi Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Neuvostoliitossa, Baltian maissa sekä Italiassa. Hän oli muuntautumiskykyinen taiteilija, joka esitti niin klassista harmonikkamusiikkia, tanssimusiikkia, ranskalaista musette-musiikkia kuin jazziakin.[1]

Jutilan kansainväliset kontaktit alalla olivat laajat, ja muun muassa ranskalainen musette-harmonikan taitaja Maurice Vittenet oli hänen hyvä ystävänsä.[1]

Unto Jutilan elämän loppuvuosia varjosti vaikea sairaus, joka ei kuitenkaan estänyt sävellystyötä eikä esiintymisiä. Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 1987.[1]

Levytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unto Jutila levytti kuusi omaa pitkäsoittoa[1], sekä esiintyi kokoomalevyillä. Jutilan levytyksiä ovat muun muassa:[3].

  • Hilpeä hanuri, 1977 (Blue master)
  • Hanuri ja hattu, 1979 (Anuco)
  • Ranskalainen visiitti, 1983 (Vip)
  • Kuutamoserenadi, 1988 (omakust.)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Antero Sorasto: Henkilögalleria: Unto Jutila Julk. aiemmin teoksessa Keskipohjalaisia elämäkertoja, 1995. 2007. Kokkola: KirjastoVirma. Viitattu 26. syyskuuta 2007.
  2. Olli-Pekka Puranen/YLE: Composer Jutila Unto Väinö Database of the Finnish Institute of Recorded Sound 1901–1999. YLE. Viitattu 26. syyskuuta 2007.
  3. Olli-Pekka Puranen/YLE: Performer Jutila Unto Database of the Finnish Institute of Recorded Sound 1901–1999. YLE. Viitattu 26. syyskuuta 2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]