Unto Jutila
Unto Väinö Jutila (5. joulukuuta 1944 Kalajoki – 5. maaliskuuta 1992 Toholampi) oli suomalainen harmonikkataiteilija ja säveltäjä.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unto Jutila syntyi Kalajoella, sahanasettaja Väinö Jutilan ja Anni o.s. Tiinasen perheeseen. Lapsuusaika kului Kalajoen Plassilla. Vaikka suvussa ei aiemmin ollut muusikoita, Väinö-isä oli kulttuurin ja musiikin ystävä, joka hankki pojalleen harmonikan. Jo 11-vuotiaana poika pääsi soittamaan Kalajoen teatteritalon tansseissa taukoja.[1]
Avioiduttuaan 2. heinäkuuta 1977 filosofian kandidaatti Sinikka o.s. Alasen (s. 1946 Karkku) kanssa, Jutilat muuttivat Toholammille.[1]
Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka Jutila oli soittajana pääosin itseoppinut, hän opiskeli musiikin teoriaa Pauli Kilpiön johdolla, sekä harmonikansoittoa ja esiintymistaitoa Leander Norrbackin ja Veikko Ahvenaisen johdolla.[1]
Muusikko, säveltäjä, pedagogi, vaikuttaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jutila toimi noin 10 vuoden ajan tanssimuusikkona 1960-luvulla, kiertäen maata oman yhtyeensä kanssa.[1]
Ensimmäinen sävellys, "Iloinen meripoika", syntyi 1959, jonka jälkeen hän sävelsi noin 200 teosta, kattaen erilaisia tyylilajeja viihdemusiikkia ja taidemusiikkia. Sävellyksistä tunnetuimpia ovat Rapsodia harmonikalle, Konsertto F-duuri ja Kuvia lapsille -sarja. Hänen viimeiseksi sävellyksekseen jäi Hyväntuulen jenkka, 1990.[1] Hänen sävellyksiään ovat levyttäneet muun muassa Pekka Himanka (esimerkiksi Kalajoki-valssi) ja useat harmonikansoittajat, kuten Matti Rantanen (Kuvia lapsille -sarja).[2]
Jutila toimi harmonikansoiton opettajana Raahen musiikkikoulussa 1975–1980 ja Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa 1978–1987, minkä lisäksi hänellä oli lukuisia yksityisoppilaita.[1]
Hän osallistui erilaisiin harmonikkamusiikin tapahtumiin esiintyvänä taiteilijana ja opettajana, sekä toimi Kalajoen "Särkät soi" (1974–1985) ja Toholammin harmonikkaviikot (1986–1992) -tapahtumien taiteellisena johtajana. Ulkomailla Jutila konsertoi Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Neuvostoliitossa, Baltian maissa sekä Italiassa. Hän oli muuntautumiskykyinen taiteilija, joka esitti niin klassista harmonikkamusiikkia, tanssimusiikkia, ranskalaista musette-musiikkia kuin jazziakin.[1]
Jutilan kansainväliset kontaktit alalla olivat laajat, ja muun muassa ranskalainen musette-harmonikan taitaja Maurice Vittenet oli hänen hyvä ystävänsä.[1] Elämän loppuvuosia varjosti vaikea sairaus, joka ei kuitenkaan estänyt sävellystyötä eikä esiintymisiä. Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 1987.[1]
Levytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unto Jutila levytti kuusi omaa pitkäsoittoa[1], sekä esiintyi kokoomalevyillä. Jutilan levytyksiä ovat muun muassa:[3].
- Hilpeä hanuri, 1977 (Blue master)
- Hanuri ja hattu, 1979 (Anuco)
- Ranskalainen visiitti, 1983 (Vip)
- Kuutamoserenadi, 1988 (omakust.)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j Antero Sorasto: Henkilögalleria: Unto Jutila Julk. aiemmin teoksessa Keskipohjalaisia elämäkertoja, 1995. 2007. Kokkola: KirjastoVirma. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 26. syyskuuta 2007.
- ↑ Olli-Pekka Puranen/YLE: Composer Jutila Unto Väinö Database of the Finnish Institute of Recorded Sound 1901–1999. YLE. Viitattu 26. syyskuuta 2007. [vanhentunut linkki]
- ↑ Olli-Pekka Puranen/YLE: Performer Jutila Unto Database of the Finnish Institute of Recorded Sound 1901–1999. YLE. Viitattu 26. syyskuuta 2007. [vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Unto Jutilan esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Unto Jutilan sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
| ||||||||||
