Unissapuhuminen
Unissapuhuminen on puhumista unen aikana. Se voi koostua lyhyistä, harvoista ja epätunnepitoisista tokaisuista, tai se voi olla minuutteja kestävä puhe, joka on ilmaisuvoimainen ja kielellisesti korrekti ja koherentti. Herättyään henkilö ei yleensä muista puhuneensa.[1]
Kaikista ihmisistä vähintään 7–15 prosenttia kertoo puhuvansa unissaan, ja arviolta 30–75 prosenttia sanoo puhuneensa unissaan ainakin joskus elämänsä aikana. Unissapuhumista arvellaan esiintyvän eniten lapsilla ja nuorilla. Tapa ei yleensä ala enää aikuisiässä, ja se loppuu yleensä 25 ikävuoteen mennessä. Ilmiön oletettu väheneminen aikuisiällä saattaa kuitenkin johtua siitä, että unissapuhumisesta kertovat usein lapsen vanhemmat ja huonetoverit.[1]
Unissapuhumisella arvioidaan olevan osittain perinnöllinen tausta. Erään tutkimuksen mukaan itsekin unissaan puhuneilla vanhemmilla on noin 30 prosentin todennäköisyydellä unissaan puhuvia lapsia, kun muilla vanhemmilla tällaisia lapsia on vain 5 prosentin todennäköisyydellä.[1]
Unissapuhuminen on vaaratonta, mutta sitä esiintyy usein yhdessä unihäiriöiden kanssa, hermoihin vaikuttavien sairauksien tai vammojen yhteydessä, tai hermoihin vaikuttavien lääkkeiden vaikutuksesta. Sen sijaan unissakävelyn tai yöllisten kauhukohtausten yhteydessä unissapuhumista ei erityisesti esiinny. Myöskään REM-unen kanssa unissapuhumista ei kovinkaan paljon esiinny, vaan sitä esiintyy selvästi useammin NREM-unen loppuvaiheissa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Perils, Michael & Orff, Henry (päätoim. Kazdin, Alan E.): ”Sleeptalking”, Encyclopedia of Psychology, s. 309–311. American Psychological Association, 2000. ISBN 978-1-55798-187-5.