Unihalvaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
John Henry Fuselin teoksen Painajainen (1781) uskotaan esittävän unihalvausta.

Unihalvaus on termi jota käytetään joko normaalista REM-unen aikana tapahtuvasta halvaustilasta tai häiriöstä nukahtamisvaiheessa, jolloin ihminen säilyttää tietoisuutensa kehon halvaantuessa, tai häiriöstä heräämisvaiheessa, jolloin keho jää hetkeksi halvaantuneeseen tilaan herätessä.

Normaali unihalvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unihalvauksen epäillään aiheutuvan mekanismeista aivorungossa, jotka normaalisti estävät kehoa liikkumasta REM-unen aikana. Nämä estävät vartaloa vastaamasta unen aikana tapahtuviin ärsykkeisiin. Unihalvauksen aikana ihminen pystyy liikuttamaan silmiään ja jotkut kieltäänkin, ja myös hengitystä on mahdollista kontrolloida halvauksen aikana.

Tietoisuus unihalvauksen aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eugène Thivier teoksen Le Cauchemar (1894)

Unihalvauksena tunnettu häiriö ilmaantuu, kun aivot aktivoituvat normaaliin täysin hereillä olevaan tilaan REM-unesta, mutta kehon halvaustila on edelleen voimassa. Tämä aiheuttaa tilan, jossa henkilö on täysin tietoinen ympäristöstään, muttei pysty liikkumaan. Lisäksi unihalvaukseen yhdistyy usein hallusinaatioita. Tila kestää harvoin muutamaa minuuttia kauempaa, vaikka kokijan mielestä se usein tuntuu kestävän huomattavasti pidempään. Kohtaus loppuu kuitenkin välittömästi, jos joku henkilö koskettaa tai puhuttelee kokijaa. Unihalvauskohtaus säilyy myös muistissa. Unihalvaus esiintyy useimmiten nukkuessa selällään. Ihminen voi opetella "herättämään" itsensä unihalvauksesta, jos unihalvauksia toistuu usein.

Arviolta puolet terveistä ihmisistä kokee unihalvauksen jossain vaiheessa elämäänsä, yleensä nuoruusiässä.

Mahdollisia syitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syytä unihalvaukselle ei osata varmasti sanoa. Se liittynee jotenkin aivosillan alueella sijaitsevien motoristen hermosolujen toiminnan estymiseen. Etenkin melatoniinin puute saattaa pysäyttää hermosolujen depolarisaation, mikä estää lihasärsykkeet.

Unihalvauksella on myös selvä yhteys narkolepsiaan, sillä narkoleptikoilla unihalvauskohtaukset ovat huomattavasti yleisempiä kuin muilla. On arvioitu, että noin 40–60 % narkoleptikoista kärsii myös unihalvauksista.[1]

Kulttuuriviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unihalvauksen piirteet ovat niin omalaatuiset, että monesti siihen on liitetty yliluonnollisia ilmiöitä. Japanissa ilmiötä kutsutaan nimellä kanashibari (”sitoa metalliköydellä”), Thaimaassa phi um (”aaveen peittämä”) ja Meksikossa subida del muerto (”kuolleet nousevat päälle”).

Suomen pahaa unta tarkoittava sana painajainen on alun perin tarkoittanut olentoa, eläintä tai lintua, joka tulee nukkuvan päälle, ja yrittää tukehduttaa tämän. Joissain sukukielissä, kuten saamessa, sanan painajainen käännöksellä tai vastineella on edelleen tämä merkitys.

Keskiajalla Euroopassa unihalvaus saattoi antaa lisäsyitä uskoa demoneihin ja taikuuteen.

Perinteisessä venäläisessä uskomuksessa unihalvauksentapaiset oireet olivat kotihengen domovoin syytä. Täten domovoi rankaisi huonoja aviomiehiä tai pettäjiä.

Halvaantumisen ja hallusinaatioiden yhdistyminen ovat johtaneet siihen, että ilmiötä pidetään osasyynä moniin ufosieppaus- ja haamuhavaintoihin, ruumiistapoistumiskokemuksiin sekä moniin muihin yliluonnollisiin tapahtumiin.

Kirjallisuudessa yksi tunnetuimmista unihalvauskuvauksista on Guy de Maupassantin novellissa Le Horla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seikkala, Elena 2000. Öinen kauhu – kokemus ja selviytyminen unihalvauksesta kärsivillä. Pro gradu -työ. Psykologia. Tampere: Tampereen yliopisto.[1]
  • Vilo, Hanna 2006. Ikävä unihalvaus on vaaraton. Helsingin Sanomat 20.11.2006 s. D2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]