Umba

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Umpi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vanhaa Umbaa Umbajoen länsirannalla
Umban kaupunkikunta punaisella, siitä itään Varzuga

Umba (ven. У́мба), suom. Umpi[1] on kaupunkityyppinen taajama ja kaupunkikunta Murmanskin alueen Turjan piirissä Venäjällä, Vienanmeren Kantalahden pohjoisrannalla.

Taajama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Umban taajama on Turjan piirin hallintokeskus. Se sijaitsee noin sata kilometriä Kantalahden kaupungista itään, Umbajoen suulla. Vanhastaan Umbaa ovat asuttavat lähinnä slaavilaiset pomorit, joiden kantavanhemmat muuttivat alueelle venäjänkieliseltä Novgorodin seudulta jo yli tuhat vuotta sitten. Paikalla on myös jonkin verran vienankarjalaista väkeä sekä turjansaamelaisten jälkeläisiä. Nykyään on tapahtunut jonkin verran kansojen sekoittumista ja venäläistymistä.

Taajama on jakautunut kahteen osaan. Suurin osa noin 6 200 asukkaasta asuu uudessa osassa, joen itäpuolella sijaitsevalla kerrostaloalueella. Länsirannalla taas sijaitsee vanhan Umban perinteinen pomoriasutus. Taajaman läpi johtava maantie jatkuu Umbasta vielä parisataa kilometriä itään Varzugan kylään.

Umban edustalla on joka kesä regatta ja itse taajamassa joka kolmas vuosi pomorien kulttuurifestivaalit, joissa on esityksiä myös seudun muilta arktisilta kansoilta, kaukaisimmat Ruotsista ja Norjasta.

Umban kunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Umban vaakuna

Umban kaupunkikuntaan kuuluvat asutuskeskukset:

  • Umba (kaupunkityyppinen taajama)
  • Vostotšnoje Munozero (Восточное Мунозеро) (Munajärvi)
  • Indel (Индель)
  • Petrajoki - Olenitsa (Оленица).

Umban taajamassa on sähköt, mutta sähkölinja ei vie pitemmälle itään. Turjan piirin lasten koulutus on keskitetty Umbaan, jonne heidät tuodaan asuntolaan kotikylistään yleensä helikopterilla. Umban lisäksi Turjan piirissä on oma peruskoulu vain Varzugassa.

Umbassa on jonkin verran metsätaloutta, enemmänkin ammattimaista kalastusta. Meren ohella joki on hyvin kalaisa ja pitkälti rakentamaton.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 263. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]