Umberto Barbaro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Umberto Barbaro (3. tammikuuta 1902 Acireale, Sisilia, Italia19. maaliskuuta 1959 Rooma, Italia) oli italialainen elokuvakriitikko, esseisti, käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Barbaro oli ideologialtaan marksilainen kulttuurivaikuttaja, joka oli tutustunut Béla Balázsin, Rudolf Arnheimin ja Vsevolod Pudovkinin teorioihin ja teki niitä tunnetuiksi Italiassa. 1920-luvun lopulla hän liittyi Alessandro Blasettin perustaman Cinematografo-elokuvalehden kirjoittajaryhmään ja työskenteli heidän kanssaan 1930-luvun alussa Cines-studiolla. Barbaron ohjaamissa dokumenttielokuvissa Una giornata nel cantiere di Monfalcone (”Päivä Monfalconen telakalla”, 1932) ja Cantieri dell’Adriatico (”Adrianmeren telakat”, 1932) on havaittavissa voimakasta neuvostoelokuvan ja Sergei Eisensteinin vaikutusta. Hänen ainoa näytelmäelokuvansa on L’ultima nemica (”Viimeinen vihollinen”, 1937). Hän laati myös käsikirjoituksen Goffredo Alessandrinin komediaan Seconda B (”Toinen B”, 1934).[1] Barbaro käytti ensimmäisenä sanaa neorealismi, jolla hän vuonna 1928 kuvasi neuvostoliittolaista kirjallisuutta ja elokuvaa.[2]

Barbaro kutsuttiin 1935 opettajaksi Luigi Chiarinin johtamaan Kokeelliseen elokuvakeskukseen. Hän oli mukana perustamassa keskuksen lehteä Bianco e Neroa ja tuotti joukon harjoituselokuvia. Vuosina 1944–1947 Barbaro työskenteli keskuksen johtajana opetti sen jälkeen muutaman vuoden ajan Łódźin elokuvakoulussa Puolassa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema, s. 23–24. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.
  2. Hannu Salmi: Sodan jälkeen: ”realismi”, studiojärjestelmän kritiikki ja uusi estetiikka viitattu 3.6.2009
  3. Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema, s. 24. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]