Ukrainalaisten nationalistien järjestö

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ukrainalaisten nationalistien järjestön tunnusvaakuna.

Ukrainalaisten nationalistien järjestö (ukr. Організація Українських Націоналістів, Organizatsija Ukrajinskyh Natsionalistiv, OUN) oli vuonna 1929 perustettu Ukrainan itsenäisyyttä ja yhtenäisyyttä ajanut äärinationalistinen maanalainen taistelujärjestö, joka toimi aktiivisesti varsinkin Puolaan kuuluneessa Länsi-Ukrainassa, Galitsian ja Volynian alueella. Toisen maailmansodan aikana kahteen kilpailevaan siipeen jakautunut OUN teki yhteistyötä Saksan kanssa, mutta myös laajensi toimintansa vastarintaliikkeeksi perustettuun Ukrainan kansannousuarmeijaan (UPA), joka taisteli ajoittain sekä Saksaa että Neuvostoliittoa vastaan.

Perustaminen ja ideologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukrainalaisten nationalistien järjestön edeltäjä oli Ukrainan sotilasjärjestö (UVO), jonka perustivat vuonna 1920 lyhytikäisen Länsi-Ukrainan kansantasavallan armeijan veteraanit.[1] Puola oli valloittanut Länsi-Ukrainan vuonna 1919 ja ulkovallat tunnustivat sen osaksi Puolaa vuonna 1923. Muut osat Ukrainasta muodostivat Neuvostoliittoon liitetyn Ukrainan neuvostotasavallan, jossa nationalistit eivät voineet turvallisesti toimia.[2] OUN syntyi, kun UVO yhdistyi kolmen opiskelijajärjestön kanssa. Perustava kokous pidettiin Wienissä Itävallassa tammi–helmikuun vaihteessa 1929.[3]

Järjestön perustajien mielestä vuonna 1918 lyhytaikaisesti toteutunut Ukrainan itsenäisyys oli menetetty, koska Ukrainan kansantasavalta oli ollut liian liberaali ja vasemmistolainen, epäpätevästi johdettu ja heikko. He vaativat nyt ankaraa kuria, yksilöiden täydellistä alistamista kansakunnalle ja diktatorista päätöksentekoa demokratian sijasta. OUN:n tärkein ideologi oli Lvivissä (Lwów) vaikuttanut poliittinen kirjailija Dmytro Dontsov, joka ei tosin itse liittynyt järjestöön. Hänen ajattelussaan oli yhtymäkohtia italialaiseen fasismiin ja saksalaiseen kansallissosialismiin.[2][1]

Toiminta ennen toista maailmansotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OUN, kuten myös sen edeltäjä UVO, tunnettiin väkivaltaisista ja terroristisista toimintatavoistaan. Se aloitti heinäkuussa 1930 Galitsiassa ja Volyniassa sabotaasi-iskujen, ryöstöjen ja salamurhien sarjan, mihin Puolan hallitus vastasi lähettämällä armeijan miehittämään ukrainalaisalueiden maaseutua. Iskut kohdistuivat viranomaisiin ja puolalaisiin maanomistajiin sekä näiden omaisuuteen. Salamurhien kohteiksi päätyi puolalaisten ohella monia ”pettureiksi” julistettuja maltillisia ukrainalaisia. Noin 60:stä uhrista tunnetuimmat olivat vuonna 1931 murhattu sovitteleva puolalainen poliitikko Tadeusz Hołówko ja vuonna 1934 murhattu Puolan sisäministeri Bronisław Pieracki. Neuvosto-Ukrainan nälänhädästä kantautuneet tiedot johtivat neuvostoliittolaisten diplomaattien kostomurhiin. Enemmistö Puolan ukrainalaisista kannatti maltillisempia puolueita, jotka vastustivat OUN:n toimintaa, mutta sille muodostui myös huomattava oma kannatus varsinkin nuorison keskuudessa. Koska järjestön tavoitteena oli koko Puolan valtion romahduttaminen, se ryhtyi yhteistyöhön Saksan tiedustelun kanssa.[2][1][3]

Puolan viranomaiset onnistuivat vangitsemaan pääosan OUN:n paikallisista johtajista 1930-luvun aikana. OUN:n ensimmäinen johtaja oli maanpaossa elänyt Jevhen Konovalets, jonka neuvostoagentti murhasi vuonna 1938 Hollannissa. Hänen kuoltuaan järjestö jakautui kahtia. Kun Konovaletsin seuraajaksi valitulle konservatiiviselle upseerille Andri Melnykille vuonna 1939 annettiin mahtipontinen arvonimi vožd, ’johtaja’, joukko OUN:n nuorempia kannattajia ryhmittyi Stepan Banderan ympärille, jonka saksalaiset vapauttivat puolalaisesta vankilasta syksyllä 1939. Bandera perusti helmikuussa 1940 kilpailevan järjestöjohdon. Melnykin siipi tunnettiin tästä alkaen nimellä OUN-M ja Banderan siipi nimellä OUN-B. Banderalaiset olivat kiinnostuneempia Dontsovin ajattelun ja fasismin mystisistä piirteistä kuten tahdonvoiman korostamisesta.[3]

Toiminta toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan valloitettua Puolan syksyllä 1939 OUN:lle sallittiin avoin toiminta ja OUN-M:n edustajat osallistuivat ukrainalaisalueiden saksalaismieliseen paikallishallintoon. Yhteistyö Saksan kanssa jatkui myös Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesällä 1941, mutta vähemmän lojaalissa muodossa. OUN-B:n johto julisti 30. kesäkuuta 1941 omin päin muodostaneensa Lvivissä Jaroslav Stetskon johtaman itsenäisen Ukrainan hallituksen. Saksa ei hyväksynyt Ukrainan itsenäisyyttä ja pääosa järjestön johdosta pidätettiin. Melnyk ja Bandera viettivät suurimman osan sota-ajasta keskitysleireillä Saksassa, mutta paikallistasolla OUN:n kumpikin siipi jatkoi yhteistyötä saksalaisen miehityshallinnon kanssa. OUN:n jäsenet myös avustivat saksalaisia Einsatzgruppen-ryhmiä juutalaisten joukkomurhaamisessa. Toisaalta OUN-B siirsi vuosina 1942–1943 pääosan toiminnastaan uuteen vastarinta-armeijaan UPA:an, joka taisteli sekä Neuvostoliiton että ajoittain myös Saksan armeijaa vastaan. UPA suoritti myös itsenäisesti puolalaisten joukkomurhia Länsi-Ukrainassa vuosina 1943–1944. OUN-M:n aloitteesta Saksa perusti vuonna 1943 ukrainalaisia vapaaehtoisia varten SS-divisioona Galitsian, joka soti Saksan armeijassa pelkästään Neuvostoliittoa vastaan. Myös OUN-B ryhtyi tukemaan divisioonaa, joka sodan lopussa otti nimen Ukrainan kansallinen armeija.[4][2] UPA:n jäänteet jatkoivat pienimuotoista sissisotaa Ukrainan syrjäseuduilla 1950-luvun puolelle saakka.[5]

OUN:n toiminta Ukrainassa luhistui toisen maailmansodan jälkeen, mutta järjestön veteraanit dominoivat ukrainalaisten emigranttien yhteisöä lännessä, erityisesti Kanadassa, johon pakeni paljon ukrainalaisia.[2] Molemmat siivet jatkoivat erillistä toimintaa ja keskinäistä kilpailua. Bandera joutui vuonna 1959 salamurhan uhriksi.[3] OUN on nimellisesti jatkanut olemassaoloaan 1990-luvulla uudelleenitsenäistyneessä Ukrainassa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ukrainalaisten nationalistien järjestö.
  1. a b c Johannes Remy: Ukrainan historia, s. 194–196. Gaudeamus, Helsinki 2015.
  2. a b c d e f Timothy Snyder: OUN/UPA (englanniksi) Encyclopedia of Modern Europe: Europe Since 1914 (2006), Encyclopedia.com. Viitattu 1.1.2018.
  3. a b c d Myroslav Jurkevitš: Organization of Ukrainian Nationalists (englanniksi) Encyclopedia of Ukraine (1993), Internet Encyclopedia of Ukraine, Canadian Institute of Ukrainian Studies, Albertan yliopisto. Viitattu 1.1.2018.
  4. Remy 2015, s. 202, 205–206, 208–209.
  5. Remy 2015, s. 209–210..