Unaco

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta UNACO)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Unaco eli UNACO, the United Nations Anti-Crime Organization, on kuvitteellinen Yhdistyneiden kansakuntien (YK) alainen järjestö, jonka ideoi Alistair MacLean.

Alistair MacLean sai vuonna 1980 elokuvayhtiöltä toimeksiannon tehdä sarjan käsikirjoituksia, joiden pohjalta tehtäisiin elokuvia. Käsikirjoitusten yhdistäväksi tekijäksi MacLean loi YK:n alaisen rikollisuudentorjuntaorganisaation Unacon. MacLean itse ei kirjoittanut tarinoita valmiiksi vaan hahmotteli niille kehyskertomukset, joiden pohjalta muut sitten viimeistelivät ne. Tarinoista kolme muokattiin elokuviksi ja kymmenen kirjoitettiin romaaneiksi. Kahden ensimmäisen tarinan puhtaaksikirjoituksesta vastasivat BBC:n toimittaja John Edwards ja Dennis Frost salanimellä John Dennis. Muutama vuosi myöhemmin Alastair MacNeill kirjoitti MacLeanin käsikirjoitusten pohjalta kuusi romaania ja kahteen niistä myös elokuvakäsikirjoituksen. 1990-luvun lopussa Hugh Miller kirjoitti vielä viimeiset kaksi romaania.

Unacon historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaisen MacLeanin kirjoittaman hahmotelman alussa toistetaan Unacon syntyhistoria. Sen mukaan vuoden 1979 syyskuussa YK:n pääsihteeri toimi puheenjohtajana kokouksessa, jossa oli edustettuna 46 tärkeimmäksi katsottua valtiota. Kokouksessa päätettiin perustaa YK:n alainen virasto, jonka tarkoituksena olisi ehkäistä ja neutraloidaselvennä kansainvälisten rikollisten ja rikollisjärjestöjen toimintaa. Unaco muodostaisi muutamista henkilöistä koostuvia iskuryhmiä, joille valitaan johtaja. Hän koordinoisi iskuryhmien operaatioita Unacon komentajan kanssa yhteistyössä muiden kansallisten turvallisuuspalveluiden kanssa.

Henkilöhahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Malcolm Philpott – Unacon komentaja ja perustaja, Uuden Englannin yliopiston entinen professori
  • Mike Graham – entinen Delta Forcen upseeri ja CIA:n agentti
  • Clarence Wilkins Whitlock – C. W. W., entinen eteläafrikkalainen murtovaras, kutsumanimeltään Black Spider
  • Sabrina Carver – etevä jalokivivaras, Philpottin henkilökohtaisesti rekrytoima, kuten C. W. W:kin

Henkilöhahmot pysyivat nimiltään samana sekä John Dennisin että Alastair MacNeillin kirjoissa, mutta MacNeill muutti heidän taustansa. Philpottista tuli skotti ja entinen Scotland Yardin päällikkö. Grahamin CIA-tausta häivytettiin ja hänet värvättiin suoraan Delta Forcesta. Carverista tehtiin Sorbonnen yliopistosta valmistunut kielitieteilijä, joka värvättiin Unacoon FBI:n palveluksesta. Whitlockista tehtiin 44-vuotias kenialainen, joka oli kouluttautunut Englannissa ja palannut sitten kotimaansa sotilastiedustelun palvelukseen ennen värväämistään Unacoon.

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmestymisvuosi Alkup. nimi Suomalainen nimi Kirjoittaja,
MacLeanin ideoiden pohjalta
Elokuva
1980 Hostage Tower Kaapattu torni John Denis Kaapattu torni (1980)
1981 Air Force One is Down Kaappaajan paluu John Denis
1989 Death Train Kuoleman juna Alastair MacNeill Kuoleman juna (1993)
1989 Night Watch Yövartio Alastair MacNeill Yövartio (1995)
1990 Red Alert Kuoleman kauppiaat Alastair MacNeill
1991 Time of the Assassins Salamurhaajien aika Alastair MacNeill
1992 Dead Halt Pyörremyrsky Alastair MacNeill
1993 Code Breaker ei suomennettu ? Alastair MacNeill
1997 Prime Target ei suomennettu ? Hugh Miller
1998 Borrowed Time ei suomennettu ? Hugh Miller