U214-luokan sukellusvene

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
U214
Kreikan laivaston Papanikolis HDW:n telakalla Kielissä
Kreikan laivaston Papanikolis HDW:n telakalla Kielissä
Tekniset tiedot
Uppouma 1 690 t (pinnalla)
1 860 t (sukelluksissa)
Pituus 65,0 m
Leveys 6,3 m
Syväys 6,0 m
Koneteho AIP
Nopeus 12 solmua (pinnalla)
20 solmua (sukelluksissa)
Miehistöä 27
Aseistus
Meritorjunta 8 x 533 mm torpedoputkea

U214-luokan sukellusveneet ovat saksalaisen Howaldtswerke-Deutsche Werft GmbH:n (HDW) valmistamia dieselsähköisiä sukellusveneitä. Ne on varustettu Siemensin PEM (engl. Polymer Electrolyte Membrane) vetypolttokennoilla, jotka mahdollistaa dieselmoottorin käytön myös veden alla (engl. Air Independent Propulsion). Alustyyppi on U212A-luokan sukellusveneluokan vientimalli, joten siitä on poistettu joitakin edeltäjänsä salassa pidettäviä järjestelmiä. Merkittävin ero on ei-magneettisen teräsrungon puuttuminen.

Kreikka tilasi 15. helmikuuta 2000 kolme U214-luokan sukellusvenettä ja se tilasi neljännen aluksen kesäkuussa 2002. Ensimmäinen tilatuista aluksista valmistettiin Kielissä HDW:n telakalla ja loput Hellenic Shipyards Companyllä Skaramangasissa Kreikassa.[1] Kreikan laivasto nimesi alusluokan Papanikolikseksi[2].

Korean tasavallan laivasto tilasi kolme U214-luokan sukellusvenettä, joiden muodostama luokka nimettiin Son Wol-Iliksi[3] ja ne otettiin palvelukseen vuodesta 2007 alkaen. Luokan alukset valmistetaan Koreassa Hyundai Heavy Industriesin ja Daewoo Shipbuilding and Marine Engineeringin telakoilla. Korea tilasi tammikuussa 2009 vielä kuusi alusta, jotka otetaan palvelukseen vuodesta 2012 alkaen.[2]

Alukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikan laivaston Papanikolis-luokan alukset on varustettu nostettavalla tutkamastolla, joka ei läpäisi painerunkoa. Tutkamaston päähän on asennettu Thales Defence Deutschland GmbH:n toimittaman Sphinx-tutkan lähetinosa.

Nimi Tunnus Telakka Tilattu Vesille Valmistunut Palvelukseen Kotisatama Tila
HN Papanikolis S120 HDW, Kiel 27. helmikuuta 2001 huhtikuu 2004 I/2007 koekäytössä
HN Pipinos S121 HDW, Hellenic Shipyard, Skaramanga helmikuu 2003 marraskuu 2006 heinäkuu 2008 koekäytössä
HN Matrozos S122 HDW, Hellenic Shipyard, Skaramanga helmikuu 2004 marraskuu 2007 heinäkuu 2009
HN Katsonis S123 HDW, Hellenic Shipyard, Skaramanga kesäkuu 2002 2005 2007 heinäkuu 2010

Korean tasavalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korean tasavallan laivasto tilasi ensimmäiset kolme Son Won-Il -luokan sukellusvenettä vuonna 2000. Niihin on asennettu Sphinx-D-tutkajärjestelmä.

Nimi Tunnus Telakka Tilattu Vesille Valmistunut Palvelukseen Kotisatama Tila
ROKS Son Won-Il Hyundai Heavy Industries, Ulsan 27. toukokuuta 2000 18. joulukuuta 2004 6. syyskuuta 2006 operatiiviseksi 2007
ROKS Jeong Ji Hyundai Heavy Industries, Ulsan heinäkuu 2006 2007 tilattu
ROKS An Jung-geun Hyundai Heavy Industries, Ulsan 22. syyskuuta 2006 2012 tilattu

Pakistan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakistanin laivasto neuvotteli vuonna 2008 kolmen aluksen valmistamisesta Pakistanissa. Sopimusta ei kuitenkaan tehty, vaan Pakistan tilasi Kiinasta sukellusveneitä.

Turkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkin puolustusministeriö allekirjoitti 2. heinäkuuta 2009 HDW:n kanssa sopimuksen kuuden sukellusveneen yhteistyöprojektista, jotka apulaispuolustusministerin mukaan valmistettaisiin Cölcükin laivastontelakalla Kocaelissa Turkissa. Alusten oli tarkoitus valmistua vuoteen 2015 mennessä.[2][4]

Saksan ja Turkin yhteistyöhankkeena valmistunut versio nimettiin U214TN:ksi, ja siinä käytettiin 80 prosenttisesti Turkissa suunniteltuja ja valmistettuja järjestelmiä muun muassa C4I-järjestelmä. HDW valmisti PEM-yksikön, joka toimitettiin valmiiksi Saksassa koottuina elementteinä Turkkiin. Hankintasopimus allekirjoitettiin 1. heinäkuuta 2011 ja sen arvo on noin 2 miljardia euroa[5].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Naval Technology
  2. a b c defenceindustrydaily.com
  3. defenceindustrydaily.com (2)
  4. Seaforth World Naval Review 2011 s. 81-82
  5. Seaforth World Naval Review 2013 s. 61