U. L. Lehtonen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uno Ludvig Lehtonen vuonna 1920.

Uno Ludvig Lehtonen (27. tammikuuta 1870 Akaa25. joulukuuta 1927 Helsinki)[1] oli suomalainen historiantutkija ja professori, joka oli erikoistunut varsinkin Puolan ja Venäjän historiaan.

U. L. Lehtosen vanhemmat olivat kansakoulunopettaja David Lehtonen ja Ewelina Augusta Hollming. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1891 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1898 sekä lisensaatiksi 1904.[1] Vuosina 1898–1900 hän opiskeli Saksassa.[2] Opiskeluaikanaan hän työskenteli Helsingin Kallion kansankirjaston hoitajana vuosina 1893–1898 ja Suomen Tiedeseuran kirjastonhoitajana 1897–1898.[3]

Jo opinnoissaan Lehtonen keskittyi Puolan historiaan. Historiantutkijana hän kokosi laajoja arkistoaineistoja selvittäessään erilaisten ilmiöiden taustoja.[3] Baltiansaksalaisen historiantutkijan Theodor Schiemannin innoittamana Lehtonen perehtyi Venäjän 1700-luvun lopun Puolan-politiikkaan, jota käsitteli myös hänen vuonna 1904 ilmestynyt väitöskirjansa Der Untergang Polens in seinen wichtigsten Ursachen dargestellt. Sittemmin hän siirtyi Venäjän Suomen-politiikan tutkimiseen.[4]

Vuonna 1908 ilmestyneessä teoksessa Tilsitistä Haminaan. Tutkimus Aleksanteri I:n ulkopolitiikasta mikäli siitä on johtunut Suomen valloitus Lehtonen asetti Suomen sodan taustat laajempiin eurooppalaisiin yhteyksiin ja osoitti, että Aleksanteri I oli hyökännyt Suomeen vastentahtoisesti eikä valloitushalusta. Johtopäätökset olivat tieteellisiä, mutta sopivat hyvin yhteen myös vanhasuomalaisten politiikan kanssa. Lehtonen luettiin Suomalaisen puolueen kannattajiin, vaikka hän olikin useita muita historiantutkijoita vähemmän poliittinen. Hän suunnitteli mainitulle teokselleen kahta jatko-osaa, jotka olisivat käsitelleet itse Suomen sotaa sekä Haminan rauhaa, mutta ne eivät koskaan valmistuneet.[4]

Lehtonen toimi historian lehtorina Sortavalan reaalilyseossa 1905–1908 ja Tampereen klassisessa lyseossa 1908–1910. Helsingin keisarilliseen yliopistoon perustettiin vuonna 1903 Venäjän historian professuuri, joka täytettiin vuonna 1910 kun Lehtonen nimitettiin siihen.[5] Opetuksessa hän painottui lähinnä yleiseen historiaan, ja vuonna 1924 virka muutettiinkin yleisen historian professuuriksi. Lehtonen hoiti sitä kuolemaansa asti.[3]

Lehtonen oli vuonna 1902 perustamassa Historiallista aikakauskirjaa ja toimi sen päätoimittajana vuodesta 1911. Lehti kasvoi hänen päätoimittajakautenaan. Hän toimi Suomen Historiallisen Seuran puheenjohtajana 1915–1916 ja sihteerinä 1917–1919. Kun järjestö ei hänen pettymyksekseen koonnut yhteen akateemisten piirien ulkopuolisia historian harrastajia, hän perusti Historian Ystäväin Liiton tähän tarkoitukseen. Lehtonen oli lisäksi Turun Suomalaisen Yliopistoseuran yliasiamies 1918–1922 ja organisoi keräyksen Turun yliopiston perustamiseksi.[3] Vuonna 1918 hän toimi myös lyhytaikaisesti Suomen virallisen tietotoimiston johtajana sekä Suomen kenraalikuvernöörinviraston lakkauttamisen valvojana.[2]

Lehtosen puoliso oli Katri Danielson-Kalmari, jonka isä oli valtioneuvos J. R. Danielson-Kalmari, yksi Lehtosen opettajista. Lehtonen kuoli isänsä tavoin sokeritautiin.[3]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Der Untergang Polens in seinen wichtigsten Ursachen dargestellt (väitöskirja), 1904
  • Die polnischen Provinzen Russlands in den Jahren 1772–1782, 1906
  • Tilsitistä Haminaan I: Tutkimus Aleksanteri I:n ulkopolitiikasta mikäli siitä on johtunut Suomen valloitus, 1908

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b U. L. Lehtonen. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.
  2. a b LEHTONEN, Uno Ludvig. Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesmatrikkeli 1640–1917.
  3. a b c d e Väisänen, Maija: Lehtonen, Uno Ludvig (1870–1927). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.2.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. a b Mylly, Juhani: Kansallinen projekti: Historiankirjoitus ja politiikka autonomisessa Suomessa, s. 229, 260–261. Kirja-Aurora, Turku 2002.
  5. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 892. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.