Tyrodiza

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tyrodiza
Τυρόδιζα
Sijainti

Tyrodiza
Koordinaatit 40°37′3″N, 27°6′50″E
Valtio Turkki
Paikkakunta Şarköy, Tekirdağ
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Propontinen Traakia

Tyrodiza (m.kreik. Τυρόδιζα, myös Tyrodizai, Τυρόδιζαι, Tyroriza, Τυρόριζα) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Propontisessa Traakiassa nykyisen Turkin alueella.[1] Se sijoitetaan nykyisen Şarköyn kaupungin paikalle Tekirdağin maakunnassa.[2][3][4]

Tyrodiza sijaitsi Propontiin pohjoisrannikolla. Siitä länteen sijaitsivat Paktye, Kallipolis ja Krithote, ja itään Neapolis ja Serreion Teikhos.[4] Tyrodizan kaupunkivaltion hallussa olleen alueen kooksi on arvioitu yli 500 neliökilometriä.[1]

Tyrodizan historiasta tiedetään vain vähän. 400-luvun eaa. alun persialaissotien aikaan se mainitaan Kserkseen armeijan huoltopisteenä.[1][5] Kaupunki on luetteloitu polikseksi eli itsenäiseksi kaupunkivaltioksi sillä perusteella, että se kuului klassisella kaudella Ateenan johtamaan Deloksen meriliittoon, ja esiintyy liiton verotusluetteloissa vuosina 452/451–445/444 eaa. sekä vielä 425/424 eaa.[1] Herodotoksen mukaan kaupunki kuului Perinthokselle, mikä voi tarkoittaa joko sen olleen Perinthoksen perustama siirtokunta tai sen alainen polis.[1][5] Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymiä Tyrodizēnos (Τυροδιζηνός).[1]

Tyrodizan katsotaan yleensä olleen sama paikka kuin Teiristasis (Τειρίστασις) tai Tiristasis (Τιρίστασις), jonka Pseudo-Skylaks mainitsee Traakian kaupunkien joukossa. Keskiajalla sen nimi oli Peristasis. Ateenalainen kenraali Diopeithes toteutti kyseisessä kaupungissa sekä Krobylessä andrapodismoksen vuonna 341 eaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”T(e)iristasis; 681. Tyrodiza”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis, s. 914, 922–923. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. Tiristasis/Tyrodiza Pleiades. Viitattu 1.11.2021.
  3. Tiristasis (Thrace) 9 Şarköy - Τιρίστασις ToposText. Viitattu 1.11.2021.
  4. a b ”52 A3 Tiristasis/Tyrodiza”, Barrington Atlas of the Greek and Roman World. Princeton University Press, 2000. ISBN 978-0691031699.
  5. a b Herodotos: Historiateos 7.25.