Tuskegee-tutkimus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tuskegeen kokeiden koehenkilöitä.

Tuskegeen kuppakokeet olivat Tuskegeen kaupungissa Alabamassa vuosina 1932–1972 tehtyjä lääketieteellisiä ihmiskokeita, joita johti Yhdysvaltain terveysministeriön alainen Public Health Service (PHS). Kokeiden tarkoituksena oli tutkia hoitamattoman kupan luonnollista etenemistä.[1]

Vuonna 1932 tutkijat värväsivät koehenkilöiksi 399 köyhää afroamerikkalaista miespuolista maatyöläistä, jotka sairastivat kuppaa. Palkkioksi osallistumisesta miehille tarjottiin ilmaisia aterioita ja heidän hautajaiskulunsa luvattiin korvata eräänlaisella vakuutuksella. Myös testeihin kuuluvat terveystarkastukset olivat maksuttomia. Potilaille ei kerrottu, että he sairastavat kuppaa eikä heille annettu siihen hoitoa. Kokeen kontrolliryhmään kuului 201 afroamerikkalaista miestä, jotka eivät sairastaneet kuppaa.[2][3]

Koetta jatkettiin penisilliinin keksimisen jälkeenkin, eikä koehenkilöille annettu lääkettä. Lisäksi heitä estettiin osallistumasta muihin hoito-ohjelmiin, joissa kuppapotilaille tarjottiin hoitoa. Vuonna 1972 tapaus tuli sanomalehdistön kautta julkiseen tietoon ja yleinen mielipide vaati tutkimuksen lopettamista. Siihen mennessä monet tutkimuksen kohdejoukon jäsenet olivat menehtyneet tautiin, osa vaimoista sairastunut, samoin kuin osa lapsista oli saanut kuppatartunnan synnytyksen aikana synnytyskanavan kautta kulkiessaan.[4]

Vuonna 1966 eräs PHS:n sukupuolitautilääkäri kyseenalaisti kuppakokeet ja epäili toimintaa moraalittomaksi. Tartuntatautien valvontakeskus vastasi, että kokeiden jatkaminen päätökseensä asti on tarpeellista - toisin sanoen siihen saakka kunnes koehenkilöt ovat kuolleet ja heille on tehty ruumiinavaus.

Tapauksesta nostettiin ryhmäkanne, joka sovittiin ilman oikeudenkäyntiä vuonna 1974: koehenkilöille, heidän perheilleen ja jälkeläisilleen maksettiin yhteensä noin 10 miljoonaa dollaria.[3]

Vuonna 1997 presidentti Bill Clinton esitti virallisen anteeksipyynnön koehenkilöille ja heidän perheenjäsenilleen. Kahdeksasta vielä elossa olevasta miehestä viisi oli kuuntelemassa tilaisuutta Valkoisessa talossa.[5] Viimeinen elossa ollut koehenkilö, kontrolliryhmään kuulunut Ernest Hendon, kuoli vuonna 2004.[2]

Tuskegeen tapausta on kuvattu "pitkäkestoisimmaksi ei-hoidolliseksi kokeeksi lääketieteen historiassa".[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Tuskegee Timeline Centers for Disease Control and Prevention. Viitattu 23.11.2010. (englanniksi)
  2. a b McLellan, Dennis: Ernest Hendon, 96; Tuskegee Syphilis Study's Last Survivor Los Angeles Times. 25.1.2004. Viitattu 22.1.2017. (englanniksi)
  3. a b Frequently Asked Questions Centers for Disease Control and Prevention. Viitattu 22.1.2017.
  4. Heller, Jean: Syphilis Victims in U.S. Study Went Untreated for 40 Years The New York Times. 26.7.1972. Viitattu 23.11.2010. (englanniksi)
  5. Apology For Study Done in Tuskegee 16.5.1997. The White House, Office of the Press Secretary. Viitattu 23.11.2010. (englanniksi)
  6. Jones J (1981). Bad Blood: The Tuskegee Syphilis Experiment. New York: Free Press. ISBN 0029166764. 

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]