Turun Säästöpankki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Turun Säästöpankin entinen pankkipalatsi vuonna 2006.

Turun Säästöpankki – Åbo Sparbank oli Turussa toiminut Suomen ensimmäinen säästöpankki. Sen perusti Johan Julin vuonna 1822. Vuonna 1989 se yhdistyi muiden alueen kaksikielisten säästöpankkien kanssa Turun Alueen Säästöpankiksi, joka puolestaan liittyi vuonna 1992 Suomen Säästöpankkiin.[1][2] Nykyisin säästöpankkitoimintaa Turun seudulla hoitaa Someron Säästöpankki.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säästöpankkiaate oli syntynyt muutamaa vuosikymmentä aiemmin Britanniassa parantamaan teollisen vallankumouksen synnyttämän kaupunkien köyhän palkansaajaväestön asemaa. Säästöpankkien perustaminen teki rahan tallettamisen ja lainanoton ensi kertaa mahdolliseksi tavalliselle kansalle.[3]

Turun akatemian apteekkari Johan Julin nuorempi kirjoitti huhtikuussa 1822 Åbo Tidningar -lehdessä otsikolla ”Ajatuksia köyhien auttamisesta”. Hän oli huolestunut köyhien asemasta, josta saattoi hänen mukaansa tulla yhteiskunnalle taakka. Julin oli käynyt Englannissa tutustumassa köyhäinhoitoon ja uuteen säästöpankkiajatukseen, jonka hän näki yhtenä mahdollisena ”auttavana kätenä”. Tuolloin Turun suurin väestöryhmä, 40 prosenttia kaupungin 11 400 asukkaasta, muodostui piioista ja rengeistä.[1]

Elokuuhun 1822 mennessä Johan Julin oli saanut kerätyksi kaupungin varakkaalta väestönosalta 3 190 ruplaa, minkä hän katsoi riittävän säästöpankin peruspääomaksi. Ensimmäisissä säännöissä ilmaistiin pankin toiminta-ajatus:[1]

Säästöpankin tarkoitus on vastaanottamalla pienempiä rahasummia ja niistä korkoa maksamalla saattaa vähävaraisemmat henkilöt tilaisuuteen täydellä varmuudella ja ilman kustannuksia koron kasvulla lisäämään niitä rahoja, joita he voivat säästää kokoon, ja siten herättämään taipumusta säännöllisyyteen, säästäväisyyteen ja omaan vaurastumiseen.

Turun Säästöpankin ensimmäinen tilitapahtuma 4. tammikuuta 1823 oli kauppaneuvos Gestrinin piikatytön Hedvig Nyströmin kuuden ruplan talletus. Ensimmäisen toimintavuoden mittaan pankki sai 193 asiakasta kaupungin köyhälistöstä. Seuraavina vuosina avattiin vuosittain 50–60 uutta tiliä, mutta monet myös lopetettiin. Myös antolainaustoiminta käynnistyi pian; lainakorko oli 6 %, kun taas tallettajat saivat 5 %. Vähitellen pankin oli mahdollista myös toteuttaa alkuperäistä ajatusta yleishyödyllisten lahjoitusten tekemisestä.[1]

Konttoria pidettiin aluksi auki lauantai-iltaisin. Pankki otti aluksi vastaan vain Venäjän ruplia. Näin tehtiin siitäkin huolimatta, että liikkeellä oli etupäässä Ruotsin rahaa.[4]

Alun jälkeen osoittautui vaikeaksi saada kansan laajoja kerroksia osallistumaan säästämiseen. Vuonna 1829 uusien tallettajien joukossa ei ollut ainoatakaan työväenluokkaan kuuluvaa henkilöä. Tallettajien joukossa alimmat yhteiskuntakerrokset olivat vähemmistönä, vaikka ponnistuksia heidän taivuttelemisekseen tehtiinkin. Alkuperäinen tarkoitus ei ollut palvella varakkaita, mutta oli kuitenkin tavallista, että säätyläisisät tallettivat lastensa lukuun suurimman sallitun talletusmäärän. Asia ratkaistiin lopulta vuonna 1836 siten, että kaikilla oli rajoittamaton oikeus tallettaa rahaa ”säädystä, ehdoista tai olinpaikasta riippumatta”.[4]

Pankin toimitalo tuhoutui Turun palossa vuonna 1827, mutta arvopaperit ja kassa saatiin pelastettua. 1830-luvulla pankin toiminta kohtasi vaikeuksia, kuten koko muukin Turun talouselämä palon jälkeisen jälleenrakennuksen ja yliopiston Helsinkiin muuton takia. 1840-luvulla toiminta piristyi, kun pankin isännät olivat päättäneet avata talletusoikeuden kaikille säädyille. 1860-luvun lopun suuret nälkävuodet olivat taas vaikeita. Sen jälkeen pankin toiminta alkoi kasvaa Suomen uuden oman valuutan markan ja yleisen noususuhdanteen ansiosta niin, että pankille tuli jopa ongelmia rahojen sijoittamisessa. Pankin isännät päättivät rakennuttaa oman toimitalon, vuonna 1891 valmistuneen Sebastian Gripenbergin piirtämän pankkipalatsin Linnankadun varteen, jossa Turun Säästöpankki piti pääkonttoriaan aina vuoteen 1992 saakka. Vielä läpi 1920-luvun ajan pankin henkilökuntaan kuului vain 13 henkilöä: toimitusjohtaja, asiamies, kamreeri, ensimmäinen kassanhoitaja, toinen kassanhoitaja, seitsemän virkailijaa ja vahtimestari.[1]

Vuonna 1906 Turun Säästöpankki liittyi perustettuun Suomen Säästöpankkiyhdistykseen ja vuonna 1908 Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankkiin, johon pankin hallitus kuitenkin suhtautui alkuun nuivasti.[1]

Kotisäästölippaat otettiin käyttöön vuonna 1895, ja kansakoulunsa aloittaville alettiin 1913 jakamaan 2 markan alkutalletuksen sisältäviä vastakirjoja.[1]

Maailmansota vuonna 1914 aiheutti talletuspaon, josta selviytyäkseen pankki joutui ottamaan Suomen Pankilta lainan. Kansalaissodan aikana pankki oli avoinna normaalisti.[1]

Vuoden 1918 uusi säästöpankkilaki aiheutti muutoksia Turun Säästöpankin säännöissä. Säästöpankit saivat mahdollisuuden ottaa rahaa vastaan ns. juokseville tileille ja antaa vekseliluottoja. Turun Säästöpankki otti juoksevan tilin käyttöön 1921, mutta vekseliliikkeen vasta 1964.[1]

Turun Säästöpankin täyttäessä 100 vuotta 1923 se oli yhä maan suurin säästöpankki ennen Helsingin Säästöpankkia. Paikallinen kilpailu oli kuitenkin kiristynyt 1904 perustetun Turun Suomalaisen Säästöpankin ja 1905 perustetun Turun Työväen Säästöpankin myötä. Vuonna 1922 säästöpankkien kanssa alkoi kilpailla Turun Seudun Osuuspankki.[1]

Vuonna 1931 syntyi Suomen Pankin aloitteesta Suomen ensimmäinen korkosopimus. Pienet paikallispankit saivat maksaa puolta prosenttia suurempaa korkoa kuin liikepankit, mutta Turun Säästöpankin kaltaiset suuret säästöpankit vain neljännesprosentin suurempaa korkoa.[1]

Ensimmäinen sivukonttori avattiin Aninkaistenkadun ja Tuureporinkadun kulmaan vuonna 1937. Talvisodan tuhoisassa pommituksessa 29.1.1940 Linnankadun pankkitalo kärsi vakavia vaurioita.[1]

Vuonna 1943 vakuutusyhtiöiden Sampo ja Verdandi perustama pieni Sparbanken Fortuna päätettiin yhdistää Turun Säästöpankkiin, mikä kasvatti Turun Säästöpankin ottolainausta vain runsaalla prosentilla. Konttoriverkko laajentui Iniöön 1947, Martin kaupunginosaan 1948 ja Turun kauppatorin laidalle 1957.[1]

Säästämiseen kannustava säästöpankki-ideologia oli kokenut kolhuja sodan aiheuttaman inflaation seurauksena. Talletusintoa piristi hieman talletusten täydellinen verottomuus vuonna 1951 ja niin sanotut indeksitilit, jotka olivat käytössä 1950-luvun puolivälistä vuoteen 1968.[1]

Pysähtyneeksi, vanhanaikaiseksi ja ruotsinkieliseksi koettu Turun Säästöpankki alkoi 1970-luvulla lisätä sivukonttorien määrää, panostaa tietotekniikkaan ja markkinointiin ja luopua pakollisesta säästämisestä lainan saamiseksi. Asuntoluototusta helpotettiin ja alettiin panostaa yritysten rahoitukseen, jonka osuus luottokannasta oli 1970-luvun lopulla jo kolmannes.[1]

1980-luvulla rahamarkkinoiden vapautuessa uusi toimitusjohtaja Göran Grönroos jakoi pankin toiminnan yksityisasiakkaisiin ja yritysasiakkaisiin. Sivukonttoreiden luottovaltuutetut saivat oikeuden myöntää luottoja tietyissä rajoissa. Konttoriverkko oli jo niin tiheä, että alettiin puhua konttoreiden yhdistämisistä.[1]

Turun Alueen Säästöpankiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulta alkaen paikallinen säästöpankki-ideologia oli alkanut säästöpankkien keskuselimissä väistyä suurempien yksiköiden tieltä. Vielä vuonna 1985 ajatus Turun ja saaristoalueen kaksikielisestä pankkiryhmästä ei saanut kannatusta, mutta kilpailun yhä kiihtyessä ja säästöpankkien vakavaraisuusvaatimusten tiukentuessa ajatus alkoi kiinnostaa enemmän. Vuonna 1988 Turun, Kemiön, Västanfjärdin, Paraisten ja Dragsfjärdin säästöpankit päättivät fuusioitua Turun Alueen Säästöpankiksi (Sparbanken i Åboland).[1]

Suomen 1990-luvun alun lamassa vuonna 1992 perustettiin valtakunnallinen Suomen Säästöpankki SSP, jonka Turunmaan Säästöpankkialueen muodosti entinen Turun Alueen Säästöpankki. SSP Oy pilkottiin neljän ostajapankin kesken vuonna 1993. Tuolloiset Turun Säästöpankin entiset konttorit menivät Suomen Yhdyspankille.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Turun Säästöpankki 1822-1989 (Arkistoitu – Internet Archive), Elinkeinoelämän keskusarkisto, ei päiväystä. Viitattu 17.8.2014.
  2. Turun Alueen Säästöpankki 1989-1992 (Arkistoitu – Internet Archive), Elinkeinoelämän keskusarkisto, ei päiväystä. Viitattu 17.8.2014.
  3. Tarvonen, Hanne-Mari: Säästöpankit täyttää 190 vuotta, Yle Uutiset 21.8.2012. Viitattu 17.8.2014.
  4. a b Urbans, Runar: Suomen säästöpankkilaitos 1822–1922. Suomen Säästöpankkiliitto, 1963.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ole Torvalds, Bo Lindberg, Sigurd Portin ja Toivo Lyy: Aurajoen kuvajaisia. Turun säästöpankki ja Turku. Vuorovaikutusta ja vaiheita 1822–1972. Turun säästöpankki 1982. ISBN 951990090X.
  • Lindqvist, Anders G. ja Hepohuhta, Veli-Matti: Turunmaan viisi säästöpankkia. Suomen säästöpankki 1994. ISBN 9529050607.