Turkin juutalaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Türkiye Yahudileri
יהודים טורקים
(Djudios Turkos)
Merkittävät asuinalueet
 Israel77 000[1]
 Turkki23 000[2]
Kielet turkki, ladino, jiddiš, heprea, jevani
Uskonnot Juutalaisuus

Turkin juutalaiset ovat Turkissa asuvia juutalaisia. Pääosa heistä polveutuu 1400-luvun lopulla maahan Espanjasta tulleista sefardijuutalaisista. Pieni osa polveutuu myös aškenaseista. Juutalaisten määräksi Turkissa on arvioitu noin 23 000. Juutalaiset puhuvat turkin lisäksi ladinoa ja jiddišiä.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaismies Ottomaanien valtakunnassa, piirros vuodelta 1779.

Turkin juutalaiset ovat Espanjasta vuonna 1492 karkotettujen juutalaisten jälkeläisiä. Juutalaiset suojeltiin Lausannen sopimuksella vuonna 1923, mutta heitä pidetään silti toisen luokan kansalaisina. Lausannen sopimuksesta lähtien juutalaisiin ja muihin ei-islamilaisiin vähemmistöihin on kohdistettu väkivaltaa. Valtio ei esimerkiksi puuttunut väkijoukkojen juutalaisia vastaan harjoittamaan väkivaltaan Traakiassa vuonna 1934 ja Istanbulissa vuonna 1955. Vuosina 1941 ja 1942 muita kuin muslimeita pakkovärvättiin työpataljooniin ja vuonna 1942 astui voimaan heitä syrjivä omaisuusvero. 1960-luvulta lähtien muiden kuin muslimien säätiöiden ja järjestöjen omaisuutta on takavarikoitu. Nykypäivänä suurin osa Turkin juutalaisista asuu Istanbulissa, Izmirissä asuen noin 2 500 juutalaista. Muualla maassa juutalaisten määrä on erittäin pieni. Istanbulissa on 19 synagoogaa, joista yksi on aškenasien.[3]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa Turkin juutalaisten lapsista käy valtion kouluja, joissa opetus tapahtuu turkiksi. Turkin juutalaisilla on myös omat yhteisön ylläpitämät ala- ja yläasteet Istanbulissa, sekä ala-aste Izmirissä. Näissäkin kouluissa opetus tapahtuu pääasiassa turkiksi, mutta niissä opiskellaan myös hepreaa. Ladinoa puhuu enää lähinnä vanhempi sukupolvi nuorempien siirtyessä kokonaan turkin kieleen. Ladinoa on kuitenkin pyritty suojelemaan.[4] Ladinolla on Turkissa noin 8 000 puhujaa[5].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Israel Central Bureau of Statistics - Estimated numbers of Turkish born Jews in Israel (hepreaksi)
  2. http://www.musevicemaati.com/index.php?contentId=33 (Arkistoitu – Internet Archive) Chief Rabbinate of Turkey - Numbers: Total is estimated at around 23.000. The 25th community in size according to WJC data
  3. a b Jews Minority Rights Group International. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)
  4. Naim Avigdor Güleryüz: The Jewish Virtual History Tour - Turkey The Jewish Virtual History Tour. Viitattu 17.4.2011. (englanniksi)
  5. Ladino - A language of Israel Ethnologue. Viitattu 17.4.2011. (englanniksi)