Mustatupelo

Wikipedia
Ohjattu sivulta Tupelo (kasvi)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mustatupelo
Nyssa sylvatica flowers.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Varsinaiskaksisirkkaiset Rosopsida
Lahko: Cornales
Heimo: Tupelokasvit Nyssaceae
Suku: Tupelot Nyssa
Laji: sylvatica
Kaksiosainen nimi
Nyssa sylvatica
Marsh.[1]
Levinneisyyskartta
Nyssa sylvatica range map.svg
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Mustatupelo Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Mustatupelo Commonsissa

Mustatupelo[2] (Nyssa sylvatica) on Pohjois-Amerikan itäosista kotoisin oleva suurikokoinen, kesävihanta puu, joka kuuluu tupeloiden sukuun ja tupelokasvien heimoon. Siitä tunnetaan kaksi muunnosta, jotka erotetaan toisistaan elinympäristön perusteella: ylänköjen ja jokivarsien karkeajakoisissa maalajeissa kasvava var. sylvatica eli ’mustatupelo’ ja alluviaalisissa, hienojakoisissa maalajeissa kasvava var. biflora eli ’suotupelo’.[1][3]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustatupelo syysasussaan West Pointissa New Yorkissa.

Mustatupelo on melko nopeakasvuinen ja pitkäikäinen puu, joka kasvaa keskimäärin 18–24 metriä korkeaksi.[1][3] Parhailla kasvupaikoilla se voi kuitenkin saavuttaa yli 35 metrin korkeuden ja 120 senttimetrin rinnankorkeusläpimitan.[3]

Mustatupelolla on suora runko, leveän kartiomainen tai pylväsmäinen latvus, tiheä lehvästö ja hennot, siirottavat haarat.[1][4] Rämealueilla kasvavat puuyksilöt (var. biflora) ovat yleensä tyviosastaan hyvin leveitä ja niillä on syvälle maahan ulottuva pääjuuri.[1] Kaarna on harmaanruskeaa ja alkaa vanhemmiten halkeilla epäsäännöllisiksi harjanteiksi ja vinoneliön muotoisiksi levyiksi. Nahkaiset lehdet sijaitsevat varrella kierteisesti tiheinä ruusukkeina.[1][4] Lehtilapa on leveänsoikea, ehytlaitainen, kalju ja kiiltävän tummanvihreä. Syksyllä lehdet muuttuvat kauniin kirkkaanpunaisiksi tai keltaisiksi.[4]

Mustatupelo kukkii huhti–kesäkuussa ja kantaa hedelmää syys–lokakuussa. Se on enimmäkseen kaksikotinen kasvi eli suurin osa sen hede- ja emikukista sijaitsee eri puuyksilöissä.[3] Pienet, vihertävänvalkoiset kukat sijaitsevat puussa yksittäin tai muodostavat perällisiä ja pyöreitä kukintoja.[1][4] Mehiläisten tai tuulen pölytettyä emikukat niistä kehittyy noin sentin mittaisia, munan muotoisia ja sinimustia marjoja, jotka putoavat maahan syys–marraskuun aikana.[3][4] Siemenet leviävät puun ympäristöön marjoja syövien eläinten mukana.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustatupelon kaarna halkeilee vanhemmiten voimakkaasti.

Mustatupelo on kotoisin Pohjois-Amerikan itäosista, jossa sen levinneisyysalue ulottuu koillisessa Maineen ja New Yorkiin, luoteessa Michiganiin ja Illinoisiin, lounaassa Texasiin ja kaakossa Floridaan. Sitä esiintyy paikallisesti myös Meksikon keski- ja eteläosissa.[3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustatupelo viihtyy varsin vaihtelevissa olosuhteissa. Se menestyy yhtä lailla rannikkotasankojen alluviaalisessa maaperässä kuin vuorten alarinteiden ja solien hiekkaisessa savimaassa noin 900 metrin korkeudelle asti.[3]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustatupeloa hyödynnetään paljon hunaja- ja koristekasvina. Sen kevyestä ja tasasyisestä puuaineksesta valmistetaan sahatavaraa, puuviilua ja selluloosaa sekä jonkin verran ratapölkkyjä. Tupeloviilua käytetään erilaisten laatikoiden, korien, huonekalujen ja sisustuselementtien rakennusmateriaalina. Koska puuaines on verraten kestävää, siitä tehdään myös lattialautoja, lasitehtaiden valsseja, aseiden periä ja erilaisia pölkkyjä.[1][3]

Mustatupelo tarjoaa suojaa ja ravintoa monille villieläimille. Linnut ja nisäkkäät syövät sen marjoja ja valkohäntäpeura käyttää ravinnokseen sen nuoria versoja.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Milo Coladonato: Nyssa sylvatica Fire Effects Information System. USDA Forest Service. Viitattu 15.6.2011. (englanniksi)
  2. ONKI, Kassu: Nyssa sylvatica Viitattu 11.1.2014.
  3. a b c d e f g h i Charles McGee: Black Tupelo Silvics of North America – Volume 2: Hardwoods. Northeastern Area State & Private Forestry. Viitattu 6.3.2011. (englanniksi)
  4. a b c d e Allen Coombes: Puut, s. 120. Taskuluonto-sarja. Suom. Jani Kaaro. Hong Kong: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2005. ISBN 951-0-30137-x.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]