Tuottajain Lihakeskuskunta
Tuottajain Lihakeskuskunta (TLK) oli vuonna 1936 perustettu suomalaisten osuusteurastamojen keskusliike, johon viime vaiheessa kuuluivat jäseninä Itikka, Karjaportti, Lihakunta, LSO Osuuskunta, Pohjanmaan Liha, Savonlinnan Seudun Tuote ja Ålands Andelsslakteri. Sen toimitilat sijaitsivat Helsingin Sörnäisissä.[1]
TLK oli keskeinen tekijä maataloustuottajien osuustoiminnallisessa yhteistyössä liha-alalla, samaan tapaan kuin Valio meijeripuolella. Erona oli kuitenkin se, että osuusmeijereitä oli Suomessa enimmillään yli seitsemänsataa,[2] mutta osuusteurastamoita vain parikymmentä. Näin keskusliikkeen asema ja vaikutusvalta muodostuivat erilaiseksi liha- ja meijerialoilla.
TLK:n tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
TLK tasasi lihantuotannon alueellisia vaihteluita kotimaassa ja koordinoi jäsentensä myyntiä tärkeälle pääkaupunkiseudulle. Lihan tarjonta maakunnissa vaihteli vuoden ja vuodenaikojen mukaan. Lisäksi joissakin osissa maata vahvan karjatalouden vaikutuksesta tuotettiin lihaa jatkuvasti enemmän kuin kulutettiin.
TLK hoiti myös viennin. 1970- ja 1980-luvuilla se oli pääasiassa ylituotannon purkamista ruhovientinä, mutta myös säilykevientiä, usein Suomen kehitysapuna tai katastrofiapuna, sekä vuotien myyntiä ulkomaille. TLK edusti osuusteurastamoita ulospäin ja ylläpiti keskusteluyhteyttä järjestöihin, viranomaisiin ja valtiovaltaan. Yhteydenpito oli tärkeää niin kauan kuin suuri osa lihataloutta riippui poliittisista päätöksistä tai ministeriöiden luvista ja lisensseistä.
Tuottajain Lihakeskuskunnalla ei ollut omaa teollisuutta, koska perustajat eivät halunneet sen kilpailevan niiden kanssa jalostetuissa tuotteissa. Periaate piti 1970-luvulle, jolloin TLK aloitti yritysostojen sarjan, jonka seurauksena se kasvoi Suomen suurimmaksi lihanjalostajaksi: Oy A. Marschan Ab (1974–1975), Helsingin Kauppiaat Oy (1975), Wahlroosit Oy (1980), OTK:n lihateollisuus (1981) ja OK-Liha (1985).[3]
Keskusliikkeen purkaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muuttuminen teollisuusyritykseksi ja yhä enemmässä määrin kilpailijaksi oli yksi syy jäsenosuuskuntien kasvavaan tyytymättömyyteen Tuottajain Lihakeskuskuntaa kohtaan.
Keskusliike purettiin suurimpien jäsenosuuskuntien aloitteesta kilpailun edistämiseksi keväällä 1991. Purkamisen yhteydessä LSO osti TLK:n teollisuuden (= Helsingin Kauppiaat Oy) ja HK-tuotemerkin, Itikka ja Lihakunta saivat omistukseensa Atria-tuotemerkin. Samalla lihaosuuskunnat luopuivat pitkään käytäntönä olleesta alueellisesta markkinoinnista ja siirtyivät valtakunnalliseen markkinointiin.[4][5]
Pääjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Olavi Sipilä 1977[6]
- Eino Niemistö, 1977–1983[7]
- Gustav Sandelin 1983–1987[8]
- Voitto Koskenmäki 1987–1991[9]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ ”Lihan tähden kaikki työ.” LSO:n 75-vuotishistoria. Jyväskylä 1989, s. 15–16, 89–91 ja 127–128 sekä Tuottajain Lihakeskuskunta, vuosikertomus 1990
- ↑ ”Laadun ja uskalluksen maaseutu”
- ↑ ”Osuuskunnat taas ovat suorastaan affääriyrityksiä.” Kansan talous. Pellervo-Seura ja yhteisen yrittämisen idea 1899–1999. Tampere 1999, s. 354–357 ja 406–409
- ↑ LSO Food Oy, vuosikertomus 1991 sekä Itikka-Lihapolar Oy, vuosikertomus 1991
- ↑ Riitta Mäkinen: Vuorineuvos Seppo Paatelainen (1944–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Facta 2001, WSOY 1985, 14. osa, palsta 782
- ↑ Facta 2001, WSOY 1985, 12. osa, palsta 33
- ↑ Muistokirjoitus, (Arkistoitu – Internet Archive) Hs.fi
- ↑ Riitta Mäkinen: Maanviljelysneuvos Voitto Koskenmäki (1942–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 20.5.2010. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Elintarviketeollisuuden keskeinen asema (Arkistoitu – Internet Archive) pääjohtaja Voitto Koskenmäen haastattelua s. 127–120