Tuomas Reunanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tuomas Reunanen (s. 30. elokuuta 1982 Kerava) on suomalainen näyttelijä. Hän on esiintynyt Ami Vainion roolissa MTV3:n saippuasarjassa Salatut elämät vuosina 2001–2008. Reunanen on soittanut harrastuksekseen 16 vuotta selloa. Hän on pyöräillyt maajoukkueringissä 1998–1999 ja pelannut jääkiekkoa Keravan Shakersissa I-divisioonassa. Reunanen on myös esiintynyt muutamissa mainoksissa ennen rooliaan Salatuissa elämissä. Hänet tunnetaan Lastenklinikoiden Kummit ry:n kummina, minkä vuoksi hän on osallistunut muun muassa Kummien 24päivää-joulukalenterin kaltaisiin hyväntekeväisyystempauksiin. Reunanen esiintyi myös tammikuussa 2008 alkaneessa Jim-kanavan Tuuma-ohjelmassa. Salatut elämät -televisiosarjan kuvauksissa Reunanen aloitti loppuvuonna 2000. Syksyllä 2003 hän oli poissa sarjasta loppuvuoden ajan mutta palasi takaisin heti alkuvuonna 2004. Hahmon viimeinen kohtaus kuvattiin syksyllä 2007.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijänä
Muut esiintymiset

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.