Tunturikeulankärki
| Tunturikeulankärki | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Fabales |
| Heimo: | Hernekasvit Fabaceae |
| Alaheimo: | Faboideae |
| Suku: | Keulankärjet Oxytropis |
| Laji: | lapponica |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
|
|
|
Tunturikeulankärki (Oxytropis lapponica) on Euraasian vuoristoalueilla kasvava hernekasvi. Suomessa laji on rauhoitettu ja sitä tavataan vain yhdellä kasvupaikalla.[1]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monivuotinen tunturikeulankärki kasvaa 5–15 senttimetriä korkeaksi. Sen varsi on suikerteleva, tyveltä haarova ja koheneva. Varsi on myötäkarvainen ja varren nivelvälit ovat pitkiä. Lehdet ovat päätöparisia ja parilehdykkäisiä, pareja on 7–10 kappaletta. Lehdykät ovat suikeita. Terttumaisessa kukinnossa on 7–9 violetinsävyistä kukkaa. Palko on mustakarvainen, riippuva ja teräväkärkinen. Tunturikeulankärki kukkii heinä-elokuussa.[2]
Tunturikeulankärki muistuttaa väritykseltään hiukan hiirenvirnaa (Vicia cracca), ja muodoltaan kenttäkeulankärkeä (O. campestris). Sen voi sekoittaa tunturikurjenherneeseen (Astragalus alpinus), mutta ero näkyy kukkien muodossa: keulankärkien venho eli kahden alimman terälehden muodostama osa on suippo, kurjenherneillä tylppä.[3]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tunturikeulankärkeä tavataan vuoristoalueilla Euroopassa ja Aasiassa. Euroopassa sitä kasvaa Albaniassa, Pyreneillä, Alpeilla sekä Ruotsin ja Norjan tunturialueella, mihin esiintymään myös Suomen ainoa kasvusto liittyy. Aasiassa lajia tavataan muun muassa Kaukasuksella, Altailla ja Tiibetissä.[4][5]
Suomessa tunturikeulankärkeä tavataan vain Enontekiön Kilpisjärvellä Käsivarren alueella[6] yhdessä paikassa Mallan luonnonpuistossa.[7]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa tunturikurjenherne kasvaa alapaljakan paisterinteillä paikoilla, joissa maaperä on kulunut esimerkiksi lumen sulamisvesien takia. Laji on kalkinvaatija.[2] Suomen ainutta esiintymää saattaa uhata kasvupaikan umpeenkasvu.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Väre, Henry: Tunturikeulankärki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 203.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 19.9.2009.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 275.
- ↑ Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, s. 338–339. Tammi, 2003. ISBN 951-31-2924-1.
- ↑ Den virtuella floran: Lappvedel (ruotsiksi) Viitattu 19.9.2009.
- ↑ a b Väre 1997, s. 203.
- ↑ Kasvimuseo: Putkilokasvilajit ja -alalajit, joita tavataan Suomessa vain Käsivarren alueella (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Rautiainen, V.-P., Ryttäri, T., Kurtto, A. & Väre, H. (toim.): Putkilokasvien uhanalaisuuden arviointi – lajikohtaiset perustelut. Helsinki: Suomen ympäristö 593, 2002. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||