Tämä on lupaava artikkeli.

Tummaneidonvaippa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tummaneidonvaippa
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Suomessa: Vaarantunut

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Kämmekkäkasvit Orchidaceae
Suku: Neidonvaipat Epipactis
Laji: atrorubens
Kaksiosainen nimi

Epipactis atrorubens
(O.Hoffmann) Bess.

Katso myös

  Tummaneidonvaippa Wikispeciesissä
  Tummaneidonvaippa Commonsissa

Kellertävän vihreä muoto

Tummaneidonvaippa (Epipactis atrorubens, syn. Helleborine atropurpurea) on Euroopassa laajalle levinnyt kämmekkälaji. Suomessa lajia tavataan hyvin harvinaisena ja se on luonnonsuojelulailla rauhoitettu.[2][3]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tummaneidonvaippa kasvaa usein usean verson tuppaissa, jotka muodostuvat maavarren jakautuessa. Soikeat tai suikeat lehdet ovat lähes vuorottain, 4–7 cm pitkiä, yleensä tumman punavihreitä, harvemmin vaaleamman vihreitä. Kukkavarren korkeus on noin 20–50 cm, ja se on voimakkaan karvainen. Kukinnon terttu on 10–25 cm pitkä, ja kukkia voi toispuolisessa kukinnossa olla jopa kolmekymmentä. Tumman purppuranpunaiset tai punaruskeat kukat ovat alle 1 cm läpimitaltaan, siis pienempiä kuin lehtoneidonvaipalla (E. helleborine). Kukat ovat kannuksettomia ja niiden sikiäin on tiheäkarvainen. Kukat tuoksuvat vaniljalta. Tummaneidonvaippa kukkii heinä-elokuussa.[3][4]

Muiden kämmeköiden tapaan tummaneidonvaippa elää yhteistoiminnassa sienijuuren kanssa, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan ole siitä kovin riippuvainen.[5] Tummaneidonvaippa tuottaa runsaasti siemeniä, jotka leviävät ilmavirtausten mukana hyvinkin kauas.[6] Laji voi risteytyä joidenkin muiden saman suvun neidonvaippojen kanssa, kuten esimerkiksi suoneidonvaipan (E. palustris) kanssa.[7]

Kukan huulen kupissa on mettä, ja laji onkin hyönteispölytteinen. Pölyttäjinä toimivat erityisesti pikkuampiaiset, joihin lajin kukka on erikoistunut.[5]

Tummaneidonvaippaa tavataan lähes koko Euroopassa, mutta levinneisyysalue on varsin laikuttainen. Lisäksi sitä tavataan myös jonkin verran Aasian puolelta. Suomen lähialueilla laji on paikoitellen melko tavallinen Norjassa, Ruotsissa ja Virossa.[7] Suomessa tummaneidonvaippaa esiintyy lähinnä Itä-Suomessa. Voimakkaimmat esiintymät ovat Kuusamossa ja Sallassa Oulangan kansallispuistossa. Savossa ja Pohjois-Karjalassa sitä kasvaa muun muassa Juankoskella ja Juualla. Lajista on löydetty uusia kasvupaikkoja 1990- ja 2000-luvuilla myös Lappeenrannasta, Hangosta ja Lohjalta.[3][6]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tummaneidonvaippaa esiintyy erityisesti kallioisessa maastossa rinteillä ja soraikoilla, aina kalkkialueilla. Joskus sitä tavataan myös tienpenkoilla. Kasvi vaatii kasvaakseen paljon valoa. Lajin kasvupaikkoja uhkaavat Suomessa kaivostoiminta sekä retkeilyn aiheuttama kuluminen. Myös keräily on uhkana kauniskukkaiselle kasville.[6]

  • Kämmekät, Suomen orkideat. Toim. Korhonen, Mauri & Vuokko, Seppo. Forssan kustannus Oy, Forssa 1987.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ulvinen, Tauno: Tummaneidonvaippa. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 145.
  1. Rankou, H.: Epipactis atrorubens IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-3. 2011. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 13.3.2021. (englanniksi)
  2. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 1.9.2009.
  3. a b c Soili Vuorinen ja Tuija Sohlberg: Tummaneidonvaippa Suomen orkideoiden kuningattaret. Lohjan kaupunki. Viitattu 20.6.2009.[vanhentunut linkki]
  4. Retkeilykasvio 1998, s. 496.
  5. a b Kämmekät, Suomen orkideat 1987, 33.
  6. a b c Ulvinen 1997, s. 145.
  7. a b Anderberg, A & A-L: Den virtuella floran (myös levinneisyyskartta) 2004-2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 21.6.2009. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]