Tulivuorikaniini

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tulivuorikaniini
Romerolagus diazi (dispale) 001.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen [1]
Erittäin uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Jäniseläimet Lagomorpha
Heimo: Jänikset Leporidae
Suku: Tulivuorikaniinit
Romerolagus
Laji: diazi
Kaksiosainen nimi
Romerolagus diazi
(Ferrari-Pérez, 1893)
Levinneisyyskartta
Tulivuorikaniinin levinneisyys
Tulivuorikaniinin levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Tulivuorikaniini Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Tulivuorikaniini Commonsissa

Tulivuorikaniini[2] (Romerolagus diazi) on pienikokoinen jäniseläin, joka elää Meksikon vuorilla. Se on maailman toiseksi pienin jänis pikkukaniinin jälkeen. Tulivuorikaniini poikkeaa rakenteeltaan ja muodoltaan huomattavasti kaikista muista jäniksistä ja sen uskotaan erkaantuneen näistä evolutiivisesti jo miljoonia vuosia sitten. Tulivuorikaniinilla ei ole lähisukulaisia ja se on Romerolagus-suvun ainoa laji. [3]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulivuorikaniinilla on pienet pyöreät korvat, lyhyet jalat ja lyhyt, tiheä turkki. Tulivuorikaniini on 27–34 cm pitkä ja painaa 390–600 grammaa. Korvat ovat 4-5 cm ja häntä puuttuu (on niin lyhyt, ettei erotu eläintä päällisin puolin tarkastellessa). Tulivuorikaniini elää 2–5 eläimen ryhmissä, joissa on tyypillisesti vain yksi uros. Ryhmän hierarkian ylin jäsen on aina naaras. Lisääntymistä tapahtuu ympäri vuoden, mutta eniten lämpiminä ja kosteina kesäkuukausina. Pesät ovat koloissa, joita tulivuorikaniini ei yleensä kaiva itse, vaan se käyttää amerikanmäyrän, kalliosiiselin, yhdeksänvyöyötiäisen ja sierramadrentaskurotan vanhoja koloja. Tulivuorikaniinit kantavat poikasiaan 5–6 viikkoa ja saavat kerrallaan 1–4 poikasta.[4] Ääniä tulivuorikaniinit käyttävät usein ja ainakin viisi erilaista ääntelyä on erotettu, joista selkein on vaarasta varoittava terävä vihellys.

Samassa ympäristössä tulivuorikaniinin kanssa tavataan kahta muutakin jänistä; meksikonkaniini ja pumpulihäntäkaniini, mutta tulivuorikaniinit ovat näitä molempia pienempiä, tummempia ja lyhytkorvaisempia. [3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulivuorikaniinia tavataan Keski-Meksikon tulivuorivyöhykkeellä. Sen levinneisyysalue on pienentynyt historiallisena aikana ja on enää hyvin pieni, arviolta alle 400 km². Nykyisellään lajia tavataan Morelosin, Pueblan ja Distrito Federalin osavaltioissa, Pelado-, Tlalloc-, Popocatépetl- ja Ixtaccíhuatl-vuorten rinteillä. Alimmillaan lajia tavataan 2800 ja ylimmillään 4250 metrin korkeudella merenpinnasta. Lajia tavataan etenkin mäntymetsissä ja se tuntuu olevan erityisen riippuvainen pohjakerroksen tuppaina kasvavasta zacatón-heinikosta, joka muodostuu Muhlenbergia-, Festuca- ja Stipa-sukujen heinistä, ja joka on jopa 1,5 m korkeaa. Heinät ovat samalla kaniinien tärkein ravinnonlähde. Zacatón-heinikon ylläpito on lajin suojelutyön kannalta keskeistä. Laji on suojeltu, mutta tieto tästä ei ole levinnyt kaikkien paikallisten keskuuteen.

Yhteensä tulivuorikaniineja on maapallolla muutamia tuhansia. 1964 niitä arvioitiin olevan 1 000–1 200 yksilöä ja 1980- ja 1990-lukujen laskennoissa (suoritettiin ratsain ja laskettiin papanakasoja) määräksi arviotiin noin 2500, mutta arvioiden luottamusväli on suuri. [3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mexican Association for Conservation and Study of Lagomorphs (AMCELA), Romero Malpica, F.J., Rangel Cordero, H., de Grammont, P.C. & Cuarón, A.D.: Romerolagus diazi IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 3.7.2014. (englanniksi)
  2. Eur-lex (luettu 25.5.2007)
  3. a b c Schai-Braun, S. C. & Hackländer, K: Family Leporidae (Hares and Rabbits) in Wilson, D. E., Lacher T. E., Jr & Mittermeier R. A. eds. Handbook of the Mammals of the World. Vol. 6. Lagomorphs and Rodents I., s. 111-112. Lynx Edicions, Barcelona, 2016.
  4. Amy-Jane Beer, Pat Morris et al.: Encyclopedia of endangered Animals, 2005, Grange Books, ISBN 1-84013-797-5