Tulenkantajat (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulenkantajat
Tiedot
Toiminnassa 1998–2004
Tyylilaji hip hop, rap, funk, aerobeat
Kotipaikka Suomi Tampere/Rovaniemi, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Hannibal Stark
Herra Soppa
Marko Olavi Ylianttila
Herra Hadji
UnikJage
J. Karttimo
Tomba Krutsin

Levy-yhtiö

Poko Rekords, 2001–2003

Tulenkantajat oli 1990-luvun lopulla Rovaniemellä perustettu yhtye, jonka musiikki oli sekoitus hip hopia, funkia, soulia ja jazzia.

Tulenkantajat syntyi kolmen rovaniemeläisyhtyeen, Nuorten Herrojen, Headsin ja Mugglesin yhdistyessä. Yhtyeen ensimmäinen keikka oli Rovaniemellä syksyllä 1998. Seuraavana vuonna Nuoret Herrat -nimellä julkaistu Tulenkantaja-ep johti lopulta levytyssopimukseen tamperelaisen Poko Rekordsin kanssa. Yhtyeen nimeä kantanut debyyttialbumi julkaistiin huhtikuussa 2001 ja levyltä julkaistu single "Rollofunk" on yhtyeen tunnetuimpia kappaleita. Petri Kyttälä ohjasi kappaleen musiikkivideon, joka voitti vuonna 2001 Oulun Musiikkivideofestivaaleilla lupaavan nuoren ohjaajan palkinnon, eli "Teinipumpelin".

Jäsenten yhtyeet telakoitumisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 2004, kolmen julkaistun albumin ja noin 150 keikan jälkeen, Tulenkantajat ilmoitti vetäytyvänsä telakalle. Yhtyeen MC-kaksikko Hannibal ja Soppa jatkoivat musiikin tekemistä Hannibal & Soppa -duona, ja keväällä 2005 heiltä ilmestyi Pahat Viinit -albumi.

Yhtyeen muista jäsenistä rumpali Tomi Krutsin, kosketinsoittaja Janne Hast sekä kitaristi Marko Ylianttila ovat soittaneet myös Absoluuttinen Nollapiste -yhtyeessä. Trumpetisti Jarkko Niemelä on soittanut yhtyeissä JKL Jazz Brotherhood sekä Tune Toaster, jotka ovat lähtöisin Jyväskylästä, sekä yhtyeissä Tundramatiks, Alamaailman vasarat, Jaakko Laitinen & Väärä Raha ja Soul Valpio Band. Hän on toiminut myös Jyväskylä Big Bandin puheenjohtajana. Yhtyeessä vaikuttanut DJ J-Laini (Jussi Luchi) on toiminut Kemmuru-yhtyeessä.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hannibal (Hannu Stark) – rap
  • Herra Soppa (Soni Yli-Suvanto) – rap
  • Marko Olavi Ylianttila – kitara, basso, lyömäsoittimet, laulu
  • J. Karttimo – basso, laulu
  • Herra Hadji (Janne Hast) – koskettimet, lyömäsoittimet
  • Tomba (Tomi Krutsin) – rummut, lyömäsoittimet
  • UnikJage (Jarkko Niemelä) – trumpetti, flyygelitorvi

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mixtec Timmi – dj, rap (2000–2001, 2002)
  • Rauta Rautiainen – kiertuebasisti (2003–2004)

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "KuuleKoeNäe" (2000)
  • "Puritaani" (2000)
  • "Rollofunk" (2001)
  • "Ensin oli rytmi" (2001)
  • "Oodi B-Boylle" (mukana Nopsajalka & Timmi) (2002)
  • "Meilläpäin" (2002)
  • "Skenejulkkis" (2003)
  • "Näin on näreet" (2003)

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "Rollofunk" (2001)
  • "Oodi B-Boylle" (2002)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]