Tuhansien silmien edessä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuhansien silmien edessä
Ace in the Hole
Ohjaaja Billy Wilder
Käsikirjoittaja Billy Wilder, Walter Newman, Lesser Samuels
Tuottaja Billy Wilder
Säveltäjä Hugo Friedhofer
Kuvaaja Charles Lang
Leikkaaja Arthur P. Schmidt
Pääosat Kirk Douglas, Jan Sterling, Robert Arthur
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Ensi-ilta 1951
Kesto 110 min
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Tuhansien silmien edessä (Ace in the Hole tai The Big Carnival) on Billy Wilderin tuottama ja ohjaama yhdysvaltalainen film noir -elokuva vuodelta 1951. Wilder oli myös elokuvan käsikirjoittaja yhdessä Walter Newmanin ja Lesser Samuelsin kanssa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Wilder toimi kaikissa kolmessa roolissa samassa elokuvassa.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monista sanomalehdistä pois potkittu, viinaan ja naisiin menevä reportteri Chuck Tatum (Kirk Douglas) on rahaton. Autonsa rikkouduttua New Mexicon osavaltiossa hän puhuu itselleen pienen Albuquerque Sun-Bulletin -lehden reportterin paikan maaseudulta. Vuoden verran hän onnistuukin olemaan juomatta. Eräänä päivänä hän kuulee paikallisen miehen Leon jääneen loukkuun maan alle ollessaan tekemässä arkeologisia kaivauksia. Tatum ryhtyy manipuloimaan paikallista šeriffiä ja muita asianosaisia niin, että miehen pelastamisoperaatio venyy mahdollisimman pitkäksi ja Tatum ehtii saada sille mahdollisimman laajaa julkisuutta eri medioissa. Tatum saa juonittelukumppanikseen loukkuun jääneen Leon vaimon (Jan Sterling), joka on kyllästynyt mieheensä ja tämän huonosti tuottavaan yritykseen. Kun mediaryöpytys alkaa tuoda tuhansia uteliaita kylään, yrityksen myynti moninkertaistuu. Operaation pitkittyessä Leon vointi alkaa heiketä ja Tatum tulee katumapäälle. Hän yrittää nopeuttaa pelastustöitä, mutta Leo ehtii kuolla. Tatum unohtaa raportoida tilanteesta lehdelleen ja saa taas potkut. Hän raahautuu lehtensä toimitukseen tunnustaakseen tekonsa, mutta kuolee toimituksen lattialle.[1][2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Kirk Douglas  … Chuck Tatum  
 Jan Sterling  … Lorraine Minosa  
 Richard Benedict  … Leo Minosa  
 Ray Teal  … sheriffi Kretzer  
 Robert Arthur  … Herbie  
 Porter Hall  … päätoimittaja Boot  
 Frank Jaquet  … Sam Smollett  
 John Berkes  … Leon isä  
 Frances Dominguez  … Leon äiti  
 Frank Cady  … herra Federber  
 Gene Evans  … apulaissheriffi  
 Richard Gaines  … päätoimittaja Nagel  

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuhansien silmien edessä voitti Venetsian elokuvajuhlien Grand Prix’n.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Järvenpää, Eeva: Sensaationnälän ja korruption kuvaus. Helsingin Sanomat, 17.3.1973, s. 41. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. Ace in the Hole, Synopsis American Film Institute. Viitattu 30.5.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Ace in the Hole (1951 film)