Tropiikin kasvot

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tropiikin kasvot on Claude Lévi-Straussin kirjoittama kirja.

Tropiikin kasvot[1] ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1955 ranskankielisenä (Tristes tropiques). Teoksen on suomentanut Ville Keynäs vuonna 1997. Kirja kertoo pääasiassa Claude Lévi-Straussin Brasiliaan tekemistä matkoista yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Osaksi tämä etäisyys matkojen tapahtumiin, osin kirjan kerronnallinen tyyli luovat kuvan muistelmateoksesta. Lisäksi teosta luonnehtivat humoristisuus ja maalauksellisuus, jotka tulevat erityisen hyvin esille lukuisissa maisemien, yllättävien tilanteiden ja sääolojen kuvauksissa. Kirjan voisi karkeasti jakaa kahteen osaan, sillä alkupuolella käsitellään enemmän teoreettisia ja filosofisia kysymyksiä, kun taas jälkipuolisko koostuu tiettyjen alkuperäiskansojen kuvauksista.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja alkaa summittaisilla matkakertomuksilla Lévi-Straussin uran alusta. Samalla lukijalle muodostuu kuva siitä, kuinka hän oikeastaan päätyi juuri etnografian alalle. Lévi-Strauss kertoo vihaavansa matkoja, ja matkakertomuksia hän pitää lähinnä epäpätevänä tietona ja pröystäilynä. Kuitenkin omassa teoksessaan hän antaa paljon huomiota juuri itse matkanteolle. Hän huomioi, ettei matkanteko ole muutosta pelkästään paikan suhteen, vaan myös ajan sosiaalisen aseman suhteen.

Lévi-Straussin näkemys antropologiasta on todella lähellä arkeologiaa. Niinpä hän Tropiikin kasvoissakin kiinnittää paljon huomiota eri kulttuurien esineistöön, ja kertoo hamstranneensa muistoesineitä matkoillaan. Samoin kiinnostuksen kohteeksi nousevat alkuperäiskansojen puvut ja ruoat. Etnografiaa hän taas pitää vaikeana ja vaarallisena ammattina.

Lévi-Straussin pohdintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tropiikin kasvot asettavat vastakkain tropiikin alkuperäiskansat ja kapitalistiset länsimaat. Monet kirjan kohdat syyttävät ahneita länsimaalaisia 1900-luvun alun rappiosta esimerkiksi Brasiliassa ja Intiassa. Summatakseen tilannetta Lévi-Strauss toteaa, että yhteiskunta yksinkertaisesti synnyttää orjuutta: kun ihmisiä on liian paljon, jotta kaikki voisivat olla hyväosaisia, osalta heistä vain kielletään ihmisarvo. Toisaalta Lévi-Strauss kuvaa siirtomaiden kansojen kyvyttömyyttä puolustautua länsimaista byrokratia-koneistoa vastaan.

Tropiikin käsite suomeksi on melko selvä, mutta ranskaksi tropiques voi tarkoittaa paitsi tropiikkia, myös kääntöpiirejä. Lévi-Strauss näkee tropiikin kulttuurit eräänlaisena vastakohtana länsimaiselle kulttuurille. Ne edustivat hänelle jotakin puhdasta ja koskematonta, tosin eivät enää hänen elinaikanaan. Silti hän mainitsee kaupunkielämän sivistyksen huippuna. Hän myös vertailee tropiikin kulttuureja kansoituksen avulla. Amerikassa tropiikin alue on vähänkansoitettua aluetta, johon alkuperäiskansa voi kadota viikkokausiksi. Intiassa puolestaan tropiikki näyttäytyy ylikansoitettuna alueena.

Kirjan alkuperäiskansat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähemmin Tropiikin kasvot tutustuttaa lukijansa neljään brasilialaiseen alkuperäiskansaan, joiden parissa Lévi-Strauss eli pitkiäkin ajanjaksoja ottaen selvää heidän kulttuuriensa tavoista ja perinteistä. Lévi-Strauss päätyi Brasiliaan opettaakseen yliopistossa, mutta vietti vapaat hetkensä ja lomansa alkuperäiskansojen parissa. Alkuperäiskansojen kuvauksista kuultaa Lévi-Straussin kiinnostus strukturalismiin.

Ensimmäiseksi kerrotaan Caduveo-kulttuurista. Näille alkuperäisasukkaille on rakennettu eurooppalaistyylisiä kyliä, mutta alkuperäisasukkaat ovat rakentaneet perinteiset majansa näiden talojen viereen, ja käytännössä elävät perinteisellä tavallaan kaikesta huolimatta. Näin länsimainen kulttuuri on hyväksytty eräänlaisena päälle liimattuna todellisuutena, jota ei kuitenkaan käytännössä tarvita mihinkään. Lévi-Strauss kiinnitti huomionsa kansan kasvomaalauksiin, jotka ovat yhdistelmä perinteisiä kuvioita ja uusia, henkilökohtaisia inspiraatioita. Lévi-Strauss uskoi maalausten kuvaavan yhteiskunnallista järjestelmää, sekä maalatun henkilön sivistyneisyyttä ja asemaa yhteiskunnassa

Toinen Lévi-Straussin tutkima kulttuuri on Bororo-kansa. Bororot asuvat muodoltaan vaununpyörää muistuttavissa kylissä. Ne ovat pyöreitä alueita, joiden reunoilla kulkevat asuinmajat (joissa perheet asuvat) ja keskellä sijaitsee niin kutsuttu miestentalo, jossa naimattomat nuoret miehet asuvat. Kylä itsessään jakautuu keskustan kautta kulkevista rajoista, jotka kuvastavat yhteisön järjestäytymistä. Lévi-Straussin tulkinnan mukaan kylän jaottelu kuvastaa asukkaiden sosiaalista asemaa sekä uskonnollisia näkemyksiä. Näin jo kylän järjestäytyminen ylläpitäisi luokkaeroja bororo-kulttuurissa.

Seuraavaksi Lévi-Strauss esittelee Nambikwara-kulttuurin, jonka edustajat asuvat Rondon-linjan läheisyydessä erämaassa. Nambikwarojen elämä perustuu kahdelle vastavoimalle: sade- ja kuivalle kaudelle. Sadekauden aikana nambikwarat kaskiviljelevät ja tämän elämän tasaisuus herättää muistoissa kaihoa. Seikkailun tuomaa kiihkoa puolestaan tarjoaa kuiva kausi, jonka aikana nambikwarat kiertelevät maata keräillen ja metsästäen.

Lévi-Strauss kiinnitti huomiota kansan hellyys-käyttäytymiseen. Monet henkilöt pitivät lemmikkieläiminään esimerkiksi apinoita, mutta moni pariskunta pysyi lapsettomana. Lévi-Strauss uskoi tämän johtuvan paitsi nomadi-kauden vaatimuksista (äidit eivät olisi jaksaneet kantaa useampaa pientä lasta mukanaan), mutta myös nambikwara-kulttuurin käytännöistä. Lévi-Straussin mielestä kulttuuria luonnehti niin voimakas hellyys, ettei edes aviopuoliskojen välillä usein tapahtunut seksuaalista kanssakäymistä. Toisaalta ryhmän päälliköllä oli lähestulkoon yksinoikeus nuoriin naisiin, mikä johti kansan sisällä nuorten miesten homoseksuaalisiin suhteisiin.

Viimeisenä yksittäisenä kulttuurina Tropiikin kasvoissa käsitellään Tupi-kawahip -kansa. Heidän parissaan Lévi-Strauss kiinnitti huomiota nimien järjestelmään. Jokainen henkilö sai uuden nimen siirtyessään ikävaiheesta toiseen, mutta myös tapon jälkeen. Nimien aiheet valittiin suvun ja sukupuolen mukaan. Naiset käyttivät esimerkiksi hedelmien nimiä. Tässäkin kulttuurissa päälliköllä oli suurin mahdollisuus saada hedelmällisessä iässä olevat naiset itselleen, mutta tätä kompensoitiin lainaamisella – päällikkö antoi vaimojaan ”lainaksi” esimerkiksi veljilleen ja tärkeille vieraille.

Yhteenvetoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tropiikin kasvojen lopussa on vielä yksittäinen, kirjan ajatuksia kokoava luku, jossa Lévi-Strauss esittää omia päätelmiään maailman kulusta. Hän pitää esimerkiksi kulttuurien arvottamista mahdottomana, ja etnografiaa tapana lieventää syyllisyyttä omasta kulttuurista: kun vikoja nähdään toisessakin kulttuurissa, oma ei enää tunnukaan niin pahalta. Loppukaneettina Lévi-Strauss korostaa ihmisyyden olevan yhteisöön kuulumista.

Kirjana Tropiikin kasvot muistuttaa paljon Lévi-Straussin inhoamia matkakertomuksia, sillä kuvaus kohdistuu usein matkantekoon ja sattumuksiin enemmän kuin varsinaiseen etnografiseen kulttuurinkuvaukseen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Claude Lévi-Strauss: Tropiikin kasvot. 1997/1955. Tristes Tropiques. Suomentanut Ville Keynäs. Helsinki: Loki-Kirjat.