Tristan-sointu

Tristan-sointu on nuottien F, H, Dis ja Gis muodostama sointu tai laajemmin mikä tahansa sointu, joka muodostuu samoista intervalleista. Soinnun nimi tulee Richard Wagnerin Tristan ja Isolde-oopperasta, jonka ensimmäinen sointu Tristan-sointu on. Se esiintyy myös alkusoiton tahdeissa 6, 10 ja 12, useita kertoja myöhemmin oopperan kuluessa ja myös viimeisen näytöksen alussa. Vaikka sointu on esiintynyt aikaisemmin muun muassa Guillaume de Machautin, Carlo Gesualdon, Johann Sebastian Bachin ja Ludwig van Beethovenin teoksissa, Wagner korosti soinnun merkitystä kirjoittamalla sille pitkän aika-arvon ja antamalla soinnun purkautua kromaattisesti. Arnold Schönberg piti Tristan-sointua alkusykäyksenä atonaalisen musiikin kehittymiselle.^lähde?