Tricky Sam Nanton
| Joe "Tricky Sam" Nanton | |
|---|---|
.jpg) Hurricane Ballroom helmikuussa 1943. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. helmikuuta 1904 New York, Yhdysvallat |
| Kuollut | 20. heinäkuuta 1946 (44 vuotta) San Francisco, Kalifornia |
| Ammatti | muusikko |
| Muusikko | |
| Aktiivisena | 1921–1946 |
| Tyylilajit | jazz |
| Soittimet | pasuuna |
| Yhtyeet | Duke Ellingtonin orkesteri |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Joe ”Tricky Sam” Nanton (1. helmikuuta 1904 New York – 20. heinäkuuta 1946 San Francisco, Kalifornia) [1] oli amerikkalainen pasunisti. Hänet tunnetaan etupäässä Duke Ellingtonin orkesterista, jossa hän soitti liki 20 vuoden ajan. Nanton kehitti plunger-sordiinon käyttöä pasuunan soitossa. Hän oli soittotyyliltään eräs kaikkien aikojen värikkäimmistä pasunisteista. [1]
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joseph Nanton syntyi 1. helmikuuta 1904. [2] Hänen vanhempansa olivat alkuperältään Länsi-Intian eli Karibianmeren saaristosta New Yorkiin muuttaneita siirtolaisia. [2] Hän varttui San Juan Hillin alueella, joka sijaitsee aivan Manhattanin kupeessa. [2] Nanton sai nuorena hyvän ja monipuolisen akateemisen koulutuksen. Hän myös menestyi opinnoissaan. Hän oli myöhemmin niin sivistynyt, että kykeni keskustelemaan orkesterissa soittavien tuttaviensa kanssa keskustelemaan astronomiasta, psykologiasta, ajankohtaisista tapahtumista tai vaikkapa päivän politiikasta. [2]
Ammattilaisuran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nanton alkoi soittaa ammattimaisesti New Yorkissa vuonna 1921. Aluksi hän työskenteli pianisti Cliff Jacksonin kanssa. [2] Tuohon aikaan hän alkoi kehittää sordiinon käyttöön perustuvaa pasuunansoittotyyliä. Alun perin hän kuuli trumpetisti Johnny Dunnin soittoa vuonna 1921 ja tutki, kuinka tämä käytti sordiinoa. [3] Nanton ajatteli, että myös pasuuna kuulostaisi hienolle sordiinoa käytettäessä ja alkoi soveltaa asiaa käytännössä.
Vuosina 1923–1924 Earl Frazierin Harmony Five-yhtyeessä. [3] Vuonna 1925 hän siirtyi banjisti Elmer Snowdenin yhtyeeseen (Get Happy Band), jonka kanssa hän teki ensimmäiset levytyksensä. [2] Monen aikansa pasunistin tavoin Nanton keikkaili ja esiintyi yhdessä trumpetistin kanssa. Nantonin vakituinen soittopari tuohon aikaan oli teumpetisti Louis Metcalf. [2]
Duke Ellingtonin orkesteriin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pian tämän jälkeen Duke Ellington halusi palkata Nantonin orkesteriinsa. Nanton oli aluksi vastahakoinen, koska ei halunnut syrjäyttää ystäväänsä, pasunisti Charlie Irvisia, joka oli plunger-sordiinon käytön pioneeri. [2] Ellington jatkoi kuitenkin Nantonin taivuttelemista ja kahden viikon suostuttelun jälkeen Nanton suostui liittymään Ellingtonin orkesteriin. Myös Nantonin vakituinen soittokaveri Metcalf liittyi piakkoin Ellingtonin orkesteriin. Nanton soitti Ellingtonin orkesterissa liki kaksi vuosikymmentä, eikä enää halunnut liittyä kenenkään toisen orkesteriin. Hän soitti sekä Ellingtonin big bandissa että erilaisissa tämän johtamissa pienkokoonpanoissa.
Vuoden 1926 loppupuolella Nanton levytti vielä kornetisti Thomas Morrisin Seven Hot Babies-yhtyeen kanssa. [4] Hän levytti marraskuussa 1926 myös toisen Morrisin johtaman kokoonpanon (New Orleans Blue Five) kanssa. [5]
Lempinimi ja 1920-luvun loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joe Nanton ansaitsi lempinimensä jo 1920-luvulla soitettuaan Ellingtonin kanssa muutaman vuoden. Nimen synnystä on kaksi versiota. Toisen mukaan Nanton pelasi usein pokeria Ellingtonin kanssa ja onnistui aina voittamaan pomonsa. Sanottiin, että hän oli korttien käsittelijänä juonikas (engl. tricky). [2] Toisen version mukaan saksofonisti ”Toby” Hardwick näki Nantonin tekevän yhdellä kädellä sellaisia temppuja (engl. tricks), mihin useimmat ihmiset tarvitsevat kaksi kättä ja siksi sanoi tämän olevan temppuileva (engl. tricky). [2]
Varhaisina vuosina Nanton oli Bubber Mileyn ohella toinen tärkeä soittaja, joka loi Ellingtonin orkesterin omaperäisen tyylin (ns. jungle sound eli viidakko-soundi). Nanton ja Miley muodostivat yhteisinä vuosinaan Ellingtonin yhteessä tiiviin parivaljakon. He kehittivät ennen esiintymistä yhdessä musiikillisia ideoita, joita sitten hioivat esiintyessään. [3] Kun Ellington erotti Mileyn vuonna 1929 ja palkkasi tilalle Cootie Williamsin, Nanton auttoi tätä rakentamaan orkesterissa samankaltaisen roolin, jossa Miley oli ollut opettamalla Williamsin soittamaan kuin Miley. [1]
Nantonin soitto 1920–luvun levytyksissä tulee erityisesti esille kappaleessa ”East St. Louis Toodle-oo”, Okeh-levymerkille tehdyssä versiossa kappaleesta ”Black and Tan Fantasy” sekä kappaleessa ”The Blues with a Feeling”, jossa Nanton soittaa soolon. [1][2] Nanton soittaa soolo-osuuden kappaleessa ”Blues With a Feelin” ilman sordiinoa. [2]
1930-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1929 Ellingtonin orkesterin pasuunasektioon liittyi tulevina vuosina tähdeksi nouseva Juan Tizol. [2] Nanton säilytti edelleen asemansa olennaisena osana yhtyettä. Vuonna 1930 orkesteri levytti kappaleet ”St. James Infirmary”, “Mood Indigo” ja “Jungle Nights in Harlem”, joissa Nantonilla on merkittäviä sooloja. [2] Myös 1932 levytetty suurhitti ”It Don’t Mean A Thing If It Ain’t Got That Swing” sisältää Nantonin soolon. [2]
Vuonna 1932 Ellingtonin orkesteriin liittyi pasunisti Lawrence Brown. [2] Koska pasunisteja oli nyt kolme, Nantonin rooli orkesterissa väistämättä pieneni, mutta hänellä oli edelleen merkittävä rooli. Kaikilla oli oma, erilainen soittotyylinsä ja ne täydensivät toisiaan.
Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1940 levytetyissä kappaleissa ”Harlem Air Shaft”, “Across the Track Blues”, “Jack the Bear” ja “Ko-Ko” Nanton soittaa soolon. [2]
Vuosina 1944 ja 1945 Nantonin terveys alkoi heiketä ja hän joutui pitämään taukoja soittamisesta. [2] Hän kuitenkin vuonna 1946 palasi Ellingtonin big bandiin, kun se oli kiertueella. Nanton oli jo keväällä 1946 saanut sydänkohtauksen. [3] Kesken kiertueen hän sai toisen sydänkohtauksen ja kuoli siihen San Franciscossa 20. heinäkuuta 1946.
Nantonin kuolema oli suuri menetys Ellingtonille ja tämän orkesterin jäsenille. Ellington päätti, ettei palkkaa ihan pian korvaajaa Nantonille. Sittemmin Nantonin tilalle palkattiin Tyree Glenn. Glenn yritti aikanaan matkia Nantonin soittoa, mutta ei täysin onnistunut. [3]
Musiikkityyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nantonin soittotapa oli värikäs. Hän käytti soitossaan erilaisia murahduksia. [1] Toisinaan hän matki hevosen hirnahduksen kaltaista ääntä. [1] Hänen soittonsa ilmensi tavallisesti sellaista yksinkertaista melodian painotusta ja sellaista ilmeikkyyttä, johon kukaan hänen aikalaisistaan ei pystynyt. [2] Trumpetisti Rex Stewart on luonnehtinut Nantonin soittoa sanoen sen olevan ainutlaatuista ja vaikka toiset pasunistit soittivat kauniimmin, lujempaa tai teknisemmin, Nantonilla oli kyky saada esiin kaikenlaisen musiikin syvin olemus. [2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Joe ”Tricky Sam” Nanton Allmusic.com (englanniksi) Viitattu 30.12.2012
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Nanton, Tricky Sam (Joseph N. Irish) (Arkistoitu – Internet Archive) Alex W. Rodriguez, Jazz.com (englanniksi) Viitattu 30.12.2012
- ↑ a b c d e Tricky Sam Nanton Allaboutjazz.com (englanniksi) Viitattu 30.12.2012
- ↑ Thomas Morris and his Seven Hot Babies (Arkistoitu – Internet Archive) Redhotjazz.com (englanniksi) Viitattu 30.12.2012
- ↑ New Orleans Blue Five ja sen levytykset (Arkistoitu – Internet Archive) Redhotjazz.com (englanniksi) Viitattu 30.12.2012
| ||||||||||||||||||||||
