Siirry sisältöön

Transneptuninen kohde

Wikipediasta
Taiteilijan näkemys pienestä Kuiperin vyöhykkeen transneptunisesta kohteesta joka on havaittu Hubble-avaruustelekoopilla.[1]

Transneptuninen kohde (engl. trans-Neptunian object, TNO) on yleensä jäinen pikkuplaneetta, komeetta tai vastaava, joka kiertää Aurinkoa keskimäärin Neptunuksen radan ulkopuolella. Transneptunisen kohteen keskietäisyys Auringosta on siis yli 30 astronomista yksikköä (au), mutta kappale voi käydä tämän sisäpuolella. Monesti transneptunisen kohteen sanotaan kuuluvan Kuiperin vyöhykkeeseen tai Oortin pilveen.

Myös Pluto ja sen kuu Kharon ovat transneptunisia kohteita, ja Plutoa pidettiinkin pitkään planeettana lähinnä historiallisista syistä, kunnes se vuonna 2006 päätettiin luokitella kääpiöplaneetaksi.[2][3][4]

Useat transneptuniset kohteet ovat kiertorataresonanssissa Neptunuksen kanssa ja näihin viitataan resonantteina transneptunisina kohteina. Resonanssi ilmoitetaan kahden kokonaisluvun suhteena, joita ovat esimerkiksi 5:2 ja 3:1. Kuiperin vyöhykkeen resonanteista kohteista voidaan käyttää nimityksiä plutino (3:2) ja twotino (2:1) resonanssin mukaan.[5][6]

Hajanainen kiekko (engl. scattered disc) jatkaa Kuiperin vyöhykkeeltä kohti Oortin pilveä.[7] Irrallisena kiekkona (engl. detached objects, engl. extended scattered disk) viitataan kohteisiin, jotka ovat vain vähän muiden planeettojen gravitaatiovaikutuksen alaisia ja kohteet vaikuttavat olevan "irrallaan" muista. Ainakin yhdeksän irrallista kohdetta on tunnistettu.[8][9][10][11]

Ominaisuuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eräiden transneptunisten kohteiden etäisyyksiä.

Transneptunisia kohteita esiintyy lähinnä kahdella erillisellä vyöhykkeellä: Kuiperin vyöhykkeellä 30–55 au:n etäisyydellä ja Oortin pilvessä 5 000–100 000 au:n etäisyydellä.[12] Transneptuniset kohteet ovat pikkuplaneettoja kuten asteroiditkin, mutta sisältävät enemmän jäätä kuin asteroidit. Komeetat koostuvat jo pääosin jäästä. Transneptunisia kohteita ei erojensa vuoksi aina luokitella asteroideiksi.[13][2][14] Vuoden 2006 planeetan määritelmässäkin asteroidit ja transneptuniset kohteet mainittiin erikseen.[3]

1900-luvun alussa havaittiin, että Neptunuksen todellinen kiertorata poikkesi hieman lasketusta radasta. Aiheuttajaksi epäiltiin Planeetta X:ää, jota alettiin etsiä Neptunuksen takaa. Systemaattiset etsinnät johtivat Pluton löytämiseen, mutta se osoittautui liian pieneksi aiheuttaakseen havaittuja häiriöitä. Uudet mittaukset Neptunuksen massasta paljastivat, että todellisuudessa rata olikin lasketun mukainen.

Komeettojen ratojen perusteella on jo pitkään tiedetty monien niistä matkaavan radallaan kauas Neptunuksen taakse. Vuodesta 1992 lähtien on löydetty myös useita Kuiperin vyöhykkeen kohteita, joista suurimmat ovat Pluton kokoluokkaa. Vuonna 2003 löydetty Sedna kulkee erittäin elliptisellä radalla 76,1–942 au:n etäisyydellä Auringosta Kuiperin vyöhykkeen takana. Sen on epäilty kuuluvan Oortin pilven sisempiin osiin, joka sijaitsisi lähempänä kuin varsinainen Oortin pilvi.[15] Vuonna 2005 löydettiin 97 au:n etäisyydeltä Eris, jonka aluksi arveltiin olevan läpimitaltaan hieman Plutoa suurempi, sillä se on neljänneksen raskaampi.[2] Kuitenkin marraskuussa 2010 tapahtuneen tähdenpeiton avulla havaittiin, että Eriksen tiheys onkin suurempi kuin luultiin, ja sen läpimitta on suurin piirtein sama kuin Pluton. Eriksen suuri heijastavuus johtuu todennäköisesti pinnalle jäätyneestä kaasukehästä. Eris on siltikin massiivisin tunnettu transneptuninen kohde.[16]

Erittäin kaukaisien transneptunisten kohteiden, joiden kiertorata on välillä 150–1500 au:ta, ovat mahdollisesti jonkin toistaiseksi löytämättömän kohteen vaikutuksen alaisia koska tunnettujen planeettojen vaikutukset eivät selitä näiden kiertoratoja.[17]

Etäisten kohteiden jakaantuminen perihelin ja kiertoradan keskietäisyyden mukaan. Suurempi ympyrä vastaa läpimitaltaan suurempaa kohdetta.

Transneptunisten kohteiden jako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuiperin vyöhyke ja Oortin pilvi.

Transneptuniset kohteet voidaan luokitella useaan dynaamiseen ryhmään niiden kiertorataominaisuuksien sekä etäisyyden mukaan (etäisyys Auringosta). Ryhmiä ovat klassiset kohteet, resonantit kohteet, hajanaisen kiekon kohteet ja irralliset kohteet.[18]

Ryhmittely:

Merkittäviä transneptunisia kohteita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kymmenen suurinta transneptunista kohdetta.
  • deGrasse Tyson, Neil: The Pluto files: the rise and fall of America's favorite planet, s. 30–31, 53–56, 92, 119, 131, 152–153, 157. W.W. Norton, 2009. ISBN 0393065200 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Schilling, Govert: ”Glossary of terms”, The Hunt for Planet X: New Worlds and the Fate of Pluto, s. 291–294. (Asteroid, Ice dwarf, Minor planet) Copernicus Books/Springer Science + Business Media, 2009. ISBN 0387778047 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  1. Hubble Finds Smallest Kuiper Belt Object Ever Seen HubbleSite. 16.12.2009. Viitattu 18.11.2018.
  2. a b c deGrasse Tyson, Neil
  3. a b Definition of a Planet in the Solar System (pdf) International Astronomical Union - IAU. Viitattu 18.11.2018. (englanniksi)
  4. Pluto and the Developing Landscape of Our Solar System International Astronomical Union - IAU. Viitattu 18.11.2018. (englanniksi)
  5. Joseph M. Hahn; Renu Malhotra: Neptune’s Migration into a Stirred-Up Kuiper Belt: A Detailed Comparison of Simulations to Observations iopscience.iop.org. 2005. doi:10.1086/452638 Bibcode:2005AJ....130.2392H Viitattu 23.11.2025. (englanniksi)
  6. E. I. Chiang; A. B. Jordan: On the Plutinos and Twotinos of the Kuiper Belt iopscience.iop.org. 2002. doi:10.1086/344605 Bibcode:2002AJ....124.3430C (englanniksi)
  7. Jane Luu, Brian G. Marsden, David Jewitt, Chadwick A. Trujillo, Carl W. Hergenrother, Jun Chen, Warren B. Offutt: A new dynamical class of objects in the outer Solar System (PDF) kesäkuu 1997. Arkistoitu Viitattu 23.11.2025. (englanniksi)
  8. Robert Johnston: List of known trans-Neptunian objects and Centaurs johnstonsarchive.net. 19.6.2025. Viitattu 23.7.2025. (englanniksi)
  9. Patryk S. Lykawka and Tadashi Mukai: An outer planet beyond Pluto and the origin of the trans-Neptunian belt architecture iopscience.iop.org. 4.3.2008. doi:10.1088/0004-6256/135/4/1161 Viitattu 23.7.2025. (englanniksi)
  10. Audrey Delsanti & David Jewitt: The Solar System Beyond The Planets (PDF) Arkistoitu Viitattu 23.7.2025. (englanniksi)
  11. Lykawka, Patryk Sofia ; Mukai, Tadashi: Dynamical classification of trans-neptunian objects: Probing their origin, evolution, and interrelation sciencedirect.com. heinäkuu 2007. doi:10.1016/j.icarus.2007.01.001 Bibcode:2007Icar..189..213L Viitattu 23.7.2025. (englanniksi)
  12. Overview - Kuiper Belt Solar System Exploration: NASA Science. Viitattu 18.11.2018. (englanniksi)
  13. Schilling, Govert
  14. Tancredi, Gonzalo & Favre, Sofía: Which are the dwarfs in the Solar System? Icarus, 2008, 195. vsk, nro 2, s. 851–862. doi:10.1016/j.icarus.2007.12.020 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.11.2018. (englanniksi)
  15. Brown, Michael E. & Trujillo, Chadwick & Rabinowitz, David: Discovery of a Candidate Inner Oort Cloud Planetoid. The Astrophysical Journal, 2004, 617. vsk, nro 1, s. 645–649. doi:10.1086/422095 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.11.2018. (englanniksi)
  16. Kaukainen Eris on Pluton kaksonen - Kääpiöplaneetan koko mitattiin tarkasti sen kuljettua taustataivaan tähden editse eso1142fi — Tutkimustiedote. 26.10.2011. ESO, European Organisation for Astronomical Research in the Southern Hemisphere. Viitattu 16.4.2014.
  17. R. Paučo: Towards an explanation of orbits in the extreme trans-Neptunian region: The effect of Milgromian dynamics aanda.org. 16.3.2017. doi:10.1051/0004-6361/201630335 Viitattu 1.10.2025. (englanniksi)
  18. The Outer Frontiers of the Solar System: Trans-Neptunian Objects and Centaurs (PDF) eso.org. Viitattu 2.11.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]