Totuuden Ystävät

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Totuuden Ystävät on Suomessa toimiva uskonnollinen yhdyskunta, joka on rekisteröity vuonna 1958. Sen perustajiin kuuluivat kirjailijana ja säveltäjänä tunnettu Oskari Kiiras sekä taidemaalari Jarl Falck. Muita perustajajäseniä olivat muun muassa konttoripäällikkö Eero Kurki, säveltäjä ja kapellimestari Edvin Heimovalta, lehtikustantajana toiminut vahtimestari Arvo Onni Salminen sekä toimittaja ja salatieteilijä Anselm Kaste.[1][2]

Totuuden ystävien tunnustuksen mukaan ”Jumala on Ikuinen Voima, persoonaton ykseys, joka on aina ollut ja tulee ikuisesti olemaan”, ja heidän vakaumuksensa mukaan ”jokaisella ihmisellä on vapaus, oikeus ja velvollisuus luoda itse jumalasuhteensa”. Yhteisössä ei ole pappeja, vaan jokainen jäsen voi antaa lapselle nimen, vihkiä avioliittoon ja haudata vainajan. Yhdyskunnan mukaan sen uskonnolliset käsitteet perustuvat yksistään tieteelliseen maailmankatsomukseen. Toimintaan kuuluvat Helsingissä pidettävät kuukausikokoukset. Harri Heinon mukaan välillä Totuuden ystäviin kuului vain yksi jäsen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Opetusministeriön päätös. Helsingin Sanomat, 8.6.1958, s. 31. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 1.7.2018.
  2. Kimmo Sundström : Totuuden ystävien rekisteröinnistä 60 vuotta (2.10.2018)
  3. Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo, s. 323–324. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-27265-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.