Topic (DJ)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Topic
Topic vuonna 2022.
Topic vuonna 2022.
Henkilötiedot
Syntynyt23. maaliskuuta 1992
Solingen, Nordrhein-Westfalen, Saksa
Ammatti DJ, tuottaja
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 2014-
Tyylilajit progressiivinen house, EDM, future bass, slap house
Levy-yhtiöt Recordjet, Universal Music Group
Aiheesta muualla
www.topic-music.com

Topic (oikealta nimeltään Tobias Topic, s. 23. maaliskuuta 1992 Solingen, Saksa) on saksalainen DJ, tuottaja ja muusikko. Hän nousi suuren yleisön tietoon vuonna 2014 julkaistuaan kappaleen "Light It Up", jonka musiikkivideota on katsottu YouTubessa yli miljoona näyttökertaa. Vuotta myöhemmin hän sai lisää näkyvyyttä julkaistuaan debyyttialbuminsa nimeltään Miles, joka pääsi listoille muun muassa Itävallassa ja Saksassa.[1]

Topic on kotoisin Saksan Solingenista, mutta hänen sukujuurensa ovat kroatialaiset.[2] Hän kiinnostui musiikin tekemisestä 16-vuotiaana kun hän alkoi käyttämään Logic Studiota, digitaalisen audion työasemaa tuottaakseen musiikkia opettajan ohjeistuksella.[3] Varsinaisen musiikkiuransa hän aloitti sosiaalisessa mediassa häneen yhteyttä ottaneiden YouTube-muusikkojen avustuksella.[4][5]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miles (31. heinäkuuta 2015)[6]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Light It Up (Jonas Sellen kanssa) (2014)
  • Real Stars (Marco Minellan kanssa) (2015)
  • Miles (Krismin kanssa) (2015)
  • Home (mukana Nico Santos) (2015)
  • Fly Away (Lili Pistoriusin kanssa) (2015)
  • Find You (Jake Reesen kanssa) (2016)
  • Break My Habits (2017)
  • Perfect (Ally Brooken kanssa) (2018)
  • Sólo Contigo (Juan Magánjn ja Lenan kanssa) (2018)
  • Breaking Me (A7S:n kanssa) (2019)
  • Like I Love You (Nico Santosin kanssa) (2020)
  • Why Do You Lie to Me (A7S:n kanssa, mukana Lil Baby) (2020)
  • Lost (Samran kanssa) (2020)
  • Your Love (9PM) (ATB:n ja A7S:n kanssa) (2021)
  • Chain My Heart (Bebe Rexhan kanssa) (2021)
  • Drive (Clean Banditin kanssa, mukana Wes Nelson) (2021)
  • My Heart Goes (La Di Da) (Becky Hillin kanssa) (2021)
  • Ich bin weg (Boro boro) (Samran kanssa, mukana Arash) (2021)
  • Silver Tears (SlimReaperin kanssa, mukana Topic) (2021)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Topic (DJ)