Tonya Harding

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tonya Harding
Harding vuonna 1994
Harding vuonna 1994
Edustettu valtio Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Syntynyt 12. marraskuuta 1970 (ikä 46)
Portland, Oregon, Yhdysvallat
Pituus 155 cm
Lopettanut 1994

Tonya Maxine Harding (s. 12. marraskuuta 1970 Portland, Oregon) on yhdysvaltalainen taitoluistelija. Hän sijoittui toiseksi vuoden 1991 taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailuissa. Talviolympialaisissa hän ylsi parhaimmillaan neljänneksi.[1]

Taitoluistelu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harding oli erityisen atleettinen ja hän kykeni tekemään ensimmäisenä naisena kaksi kolmoisakselia kilpailuohjelmassa, ensimmäisenä naisena tekemään kolmoisakselin lyhytohjelmassa ja ensimmäisenä naisena tekemään kolmoisakseliyhdistelmän. Hän teki nämä ennätykset vuoden 1987 Skate America -kilpailuissa, joissa hän sijoittui toiseksi.[1]

Harding voitti naisten yksinluistelun Yhdysvaltain-mestaruuden kahdesti (1991 ja 1994), mutta vuoden 1994 voitto mitätöitiin, koska Harding oli osallisena kilpailijansa Nancy Kerriganin pahoinpitelyyn.[1]

Myöhempi julkisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harding teki debyyttinsä ammattilaisnyrkkeilyssä 22. helmikuuta 2003 saadakseen rahaa. Myöhemmin hän oli TruTV:n selostajana.[1]

Perhe ja yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harding tuli hyvin köyhästä perheestä. Hän harrasti taitoluistelun ohella metsästystä ja kalastusta. Hän on myös automekaanikko. Hän oli naimisissa vuoden 1994 tapahtumien aikaan Jeff Gilloolyn kanssa, joka oli mukana järjestämässä Nancy Kerriganin pahoinpitelyä[1], mutta he erosivat samana vuonna. Harding möi Penthouse-lehdelle yhdessä miehensä kanssa tekemän seksivideon vuonna 1994. Vuonna 2010 Harding avioitui tv-kommentaattori Joseph Pricen kanssa ja vuonna 2011 he saivat poikalapsen. Hardingin elämästä on tekeillä "I, Tonya" -niminen elokuva.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Tonya Harding SportReference.com. Viitattu 12.7.2013.
  2. Yhdestä urheilumaailman kuuluisimmasta skandaalista pian 23 vuotta – mitä osapuolille kuuluu nykyään? Ilta-Sanomat. 23.10.2016. Viitattu 23.10.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.