Tomislav Nikolić

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tomislav Nikolić

Tomislav Nikolić (serb. Томислав Николић, s. 15. helmikuuta 1952 Kragujevac, Jugoslavian SLT) on serbialainen oikeistopoliitikko ja Serbian presidentti vuosina 2012–2017. Hän on ollut Serbian edistyspuolueen (SNS) johtaja ja entinen Serbian radikaalipuolueen varajohtaja, sekä sen johtaja puoluejohtaja Vojislav Šešeljin ollessa oikeudessa Entisen Jugoslavian kansainvälisessä rikostuomioistuimessa syytettynä sotarikoksista. Nikolić oli 8.–13. toukokuuta 2007 Serbian parlamentin puhemies.

Nikolić oli presidenttiehdokkaana vuoden 2004 vaaleissa ja sai ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä, 30,1 %, mutta hävisi toisella kierroksella Boris Tadićille saatuaan 45,4 % äänistä.

Nikolić valittiin parlamentin puhemieheksi 8. toukokuuta 2007 15-tuntisessa istunnossa Serbian demokraattisen puolueen tuella Demokraattisen puolueen Milena Miloševićia vastaan[1]. 9. päivä hän tapasi Venäjän suurlähettilään ja ehdotti parlamentissa Serbian liittymistä Venäjän–Valko-Venäjän supervaltion osaksi vastustamaan Amerikan ja Euroopan unionin hegemoniaa.[2] Hän ehdotti myös maan julistamista hätätilaan Kosovon epävakaan tilanteen vuoksi.[3]

Nikolić joutui eroamaan SDD:n vedettyä häneltä tukensa. Eropuheessaan Nikolić varoitti ettei Radikaalipuolue "istu ja odota", jos hallitus rauhanomaisesti hyväksyy Kosovon itsenäistymisen.[4]

Nikolić erosi 6. syyskuuta 2008 puolueen johdosta.[5] Hän sanoi muodostavansa uuden maltillisen euromyönteisen puolueen. 15. syyskuuta hänet ja 17 muuta jäsentä erotettiin radikaalipuolueesta. Myös erotettu puolueen pääsihteeri Aleksandar Vučić ilmoitti jättävänsä politiikan.[6] Serbian edistyspuolueen (SNS) ensimmäinen kokous pidettiin 24. huhtikuuta 2010, jolloin Nikolić ja Vučić valittiin sen puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi.[7]

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Nikolić voitti kolmannelle kaudelle pyrkineen Tadićin. Tadić oli etukäteen julistanut presidentinvaalin olevan "kansanäänestys EU-jäsenyydestä." Myös Nikolić kannattaa nykyisin maan EU-jäsenyyttä, mutta suhtautuu siihen kriittisemmin.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]