Tom Landry

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tom Landry

Thomas Wade "Tom" Landry (11. syyskuuta 192412. helmikuuta 2000) oli yhdysvaltalainen amerikkalaisen jalkapallon valmentaja. Hän oli Dallas Cowboysin ensimmäinen päävalmentaja vuosina 1960–1988 sekä puolustuspelaamisen innovaattori. Landry kehitti suositun 4–3-puolustusjärjestelmän sekä ns. "flex-defence"-järjestelmän. Cowboys voitti Landryn johdolla kaksi Super Bowlia (VI, XII), viisi konferenssimestaruutta sekä 13 divisioonamestaruutta. 29 kautta kestäneellä päävalmentajaurallaan Landry voitti yhteensä 270 runkosarjaottelua ja 20 playoff-ottelua.

Texasissa kasvanut Landry pelasi NFL:ssä kulmapuolustajana New York Yankeesin ja New York Giantsin riveissä. Hänet valittiin liigan tähdistöön vuonna 1954. Peliura loppui vuotta myöhemmin ja jo peliuransa aikana valmentanut Landry siirtyi luontevasti Giantsin puolustuksen koordinaattoriksi. Valmennusura oli alusta asti menestyksekäs, ja vuonna 1960 hänet valittiin toimintaansa aloittavan Dallas Cowboysin ensimmäiseksi päävalmentajaksi.

Cowboysin päävalmentajana Landry nousi legendaksi. Hän johdatti joukkueen kahteen mestaruuteen ja oli hillityn käytöksensä vuoksi myös ihailtu ja kunnioitettu hahmo. Kuuluisaa fedorahattua kentän laidalla käyttänyt Landry oli tunnettu hartaana kristittynä, joka opetti sunnuntaisin pyhäkoulussa. 1980-luvun puolivälin jälkeen Cowboysin menestys hiipui ja kauden 1988 päätteeksi seuran uusi omistaja Jerry Jones irtisanoi Landryn. Tom Landry kuoli leukemiaan 12. helmikuuta 2000.

Landry valittiin Pro Football Hall of Fameen vuonna 1990.

Edeltäjä:
ensimmäinen valmentaja
Dallas Cowboysin päävalmentaja
19601988
Seuraaja:
Jimmy Johnson
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.