Tolsa (Kirkkonummi)

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Tolsa (kylä))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tolsa (ruots. Tolls) on kunnanosa Kirkkonummella. Tolsa sijaitsee Kirkkonummen keskustasta noin kolme kilometriä itään päin.

Tolsan halkoo Kantatie 51. Tolsan eteläinen osa on omakotitalo-aluetta. Kantatie 51:n pohjoispuolella sijaitsee Tolsan rautatieasema sekä Laajakallion asuinalue, joka joissain yhteyksissä mainitaan olevan Tolsan aluetta, kun taas toisinaan sen mainitaan olevan oma taajamansa.

Alueen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolsa on ollut pitkään maalaismaista kylää. Vuosituhannen vaihteessa alussa aluetta alettiin kehittämään rakentamalla uusia asuntoja, koulu sekä päiväkoti. Laajakallion päiväkoti valmistui vuonna 2002, ja Laajakallion koulu vuonna 2003. Tolsan ensimmäiset kerrostaloasunnot valmistuivat vuonna 2002.

Elokuussa 2013 aloitettiin asemanseudun kunnallistekniikan rakentaminen Tolsantien varteen. Kirkkonummen kunnalla ja rakennusyhtiö Lemminkäisellä on keskenään maankäyttösopimus, ja Lemminkäinen rakentaa alueelle uusia asuntoja, joihin tulee myös kivijalka-liiketilaa. Lemminkäisen rakennuttamista kerrostaloista ensimmäisen rakennustyöt alkoivat kesäkuussa 2014. Alueen rakentaminen kestää arviolta viisi vuotta, ja se saattaa tuoda alueelle uusia asukkaita 500-600.[1] Tolsan ja Laajakallion alueiden kokonaisuuden valmistuessa arvioidaan alueella asuvan 4000 asukasta.[2]

Tolsan rautatieasema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tolsan rautatieasema
Entinen Tolsan asema alkuperäisellä paikallaan lokakuussa 2003.

Tolsan rautatieaseman kehitys ja siirto itään päin oli suunnitteilla kauan. Aseman siirtotyöt alkoivat kesällä 2014, ja se otetaan käyttöön 15. elokuuta 2015.[3] Uusi asema maksaa 8 miljoonaa euroa, josta Kirkkonummen kunta maksaa 2 miljoonaa ja valtio 6 miljoonaa euroa.[4]

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolsassa palvelee Laajakallion koulu ja päiväkoti, kauneushoitola, yksityinen parturi-kampaamo sekä joulukuussa 2016 avattava K-Market.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tolsan asemanseutua aletaan rakentaa viisykkonen.fi. 4.2.2014. Viisykkönen. Viitattu 5.2.2014.
  2. Tolsaan tulee uusi Siwa-myymälä viisykkonen.fi. 26.3.2015. Viisykkönen. Viitattu 29.3.2015.
  3. Kirkkonummen sanomat 02.08.2015, sivu 7
  4. Tolsa saamassa uuden seisakkeen viisykkonen.fi. 29.10.2013. Viisykkönen. Viitattu 5.2.2014.
  5. Viimeinkin: Tolsassa aukeaa ruokakauppa – kauppias Masalasta viisykkonen.fi. 19.10.2016. Viisykkönen. Viitattu 19.10.2016.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.