Toivo Fahlenius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Toivo Fahlenius (1909 Viipuri1985 Espoo) oli suomalainen mainosgraafikko, kuvittaja ja kuvanveistäjä.[1][2]

Fahlenius opiskeli 1930-luvulla Viipurin Taiteenystäväin piirustuskoulussa. Hän oli työssä Uuden Suomen Reklaamitoimistossa vuodesta 1934 aina talvisodan syttymiseen saakka. Sotien jälkeen Fahlenius olityössä muun muassa Hankkijan ja HOK:n mainososastoilla.[3][2]

Fahlenius teki lehtikuvituksia muun muassa Säästöpankkiliiton Säästäjä-lehteen, jonka melkein jokainen sotevuosien kansi oli hänen tekemänsä, ja lisäksi lehdissä oli irtokuvituksia. Ville Hänninen kehuu Parnasson-kirjoituksessaan niiden väritystä ja sommittelua.[3] Hän suunnitteli postikortteja ja kirjankansia muun muassa 1950-luvulla julkaistuihin poikakirjoihin. Hän teki julisteita Suomen Messuille, ja vuonna 1933 hänet palkittiin Chicagon maailmannäyttelyn yhteydessä pidetyssä erikoiskilpailussa. Fahlenius oli myös kuvanveistäjä, ja yksi hänen veistoksistaan sijaitsee Joensuun kirkon muistokappelissa.[3][2]

Fahlenius signeerasi kirjankannet sukunimellään tai TF-kirjaimilla. Osa on vakiokustantajille tehdyistä kansista on signeeraamattomia mutta tunnistettavissa. Hän teki kansia kristilliselle Ristin Voitolle ja oppikirjakustantaja Valistukselle sekä WSOY:n Nuorten toivekirjaston ja Punaisen sulan ja Otavan Poikien seikkailukirjaston kansia.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]