Toini Mäkelä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toini Mäkelä
Toini Mäkelä Suomen sisällissodan aikana.
Toini Mäkelä Suomen sisällissodan aikana.
Henkilötiedot
Syntynyt 10. lokakuuta 1895
Keuruu, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut marraskuu 1973 (78 vuotta)
Moskova, Neuvostoliitto
Ammatti puoluevirkailija, radiotoimittaja

Toini Maria Mäkelä (10. lokakuuta 1895 Keuruumarraskuu 1973 Moskova[1]) oli suomalainen punaupseeri ja Suomen kommunistisen puolueen toimitsija. Suomen sisällissodan aikana hän johti naiskaartin komppaniaa, ja Neuvosto-Venäjälle paettuaan suoritti punaupseerikurssin, ollen todennäköisesti ensimmäinen sotalaitoksessa aseellisena palvellut suomalaisnainen. 1920-luvuilla Mäkelä palasi lyhytaikaisesti Suomeen saaden vankeustuomion poliittisesta toiminnastaan, jonka jälkeen hän muutti 1930-luvun alussa pysyvästi Neuvostoliittoon.[2]

Miesten antamissa lausunnoissa häntä luonnehdittiin miesmäiseksi, julmaksi ja raa’aksi, mutta Mäkelän alaisuudessa palvelleiden naisten luonnehdinnat ovat neutraalimpia. Etsivän Keskuspoliisin raporteissa häntä kuvattiin SKP:n keskuskomitean ”yleiseksi naiseksi”, joka oli karkotettu Pietarista moraalittoman käytöksensä vuoksi. EK käytti Mäkelästä myös nimitystä ”punainen amatsoni”.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkelän vanhemmat olivat Mäntyharjulta kotoisin ollut loinen Juho Taneli Mäkelä ja Kirvussa syntynyt hyyryläisen tytär Emma Tapanintytär Kiimalehto. Perheessä oli kahdeksan lasta joista Toini oli toiseksi vanhin.[2] Juho Mäkelä työskenteli myöhemmin rautatieläisenä Savonlinnassa, jossa Toini kävi kävi kaksi luokkaa kansakoulua. Vuonna 1914 hän muutti Viipuriin työskennellen piikana Juustilan kartanossa, keittiöapulaisena asemaravintolassa sekä tarjoilijana Hotelli Continentalissa ja Viipurin työväenyhdistyksen ravintolassa.[3]

Suomen sisällissota ja puna-armeija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 1918 Mäkelä liittyi Viipurin punakaartiin, ja toimi sisällissodan aikana Viipurin naiskomppanian päällikkönä osallistuen huhtikuussa Antrean rintaman taisteluihin Pullilassa ja Keski-Kannaksen rintaman taisteluihin Valkjärvellä.[3][4] Maaliskuun alussa Mäkelä oli Viipurissa ilmestyneen Työ-lehden mukaan suorittanut tiedustelulennon Pantsarlahden jäältä valkoisten linjojen yli Hiitolaan.[5] Viipurin taistelun loppuvaiheessa 28. huhtikuuta hän pakeni laivalla Neuvosto-Venäjälle.[4]

Kesän 1918 Mäkelä vietti Siperian Tomskissa, mutta palasi elokuussa 1918 Pietariin, jossa hän työskenteli suomalaisen työväenyhdistyksen ruokalassa. Syyskuussa Mäkelä perusti aseistetun naiskaartin, johon liittyi noin 30 punapakolaisista. Osasto toimi aluksi Mikko Kokon johtamassa Valkeasaaren rajavartiopataljoonassa, ja tammikuussa 1919 siitä muodostettiin entisen jääkärin Kaarlo Kaiholan johtaman hiihtokomppanian naisjoukkue. Huhtikuussa Mäkelä sirrettiin Petroskoihin, jossa hän palveli Väinö Rämön johtaman 164. suomalaisrykmentin 7. komppanian joukkueenjohtajana. Mäkelän osastoon kuului tuolloin noin 20 naista, jotka osallistuivat taisteluihin suomalaista Aunuksen retkikuntaa vastaan.[3]

Joulukuussa 1919 Mäkelä aloitti Pietarin kansainvälisen sotakoulun konekiväärilinjan punaupseerikurssin. Hän liittyi kurssilaisista muodostettuun osastoon, joka taisteli valkoista armeijaa vastaan Pietarin eteläpuolella osana 7. armeijan 2. divisioonaa. Mäkelä suoritti Pietarissa myös Kalle Lepolan vetämät agitaatiokurssit. Kuusisen klubin murhien jälkeen syksyllä 1920 hän osallistui SKP:n opposition jäsenten etsintään ja pidätyksiin. Mäkelä valmistui huhtikuussa 1921 tiettävästi ainoana kurssin suorittaneena naisena ja sai pataljoonankomentajan arvon.[3]

Toiminta SKP:ssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 1921 Mäkelä palasi Valkeasaaren rajavartio-osastoon ja siirtyi syksyllä Suomeen SKP:n maanalaisiin tehtäviin.[3] Puoluenimellä ”Erna Mether” toimineen Mäkelän väitettiin olleen SKP:n poliittisen vakoiluosaston johtaja, jonka tehtäviin Suomessa kuului sotilasvakoilu sekä maassa toimineiden lähettien tarkkailu. Maaliskuussa 1922 hänet pidätettiin Helsingin rautatieasemalla Eino Parmasen Sortavalasta lähettämän tiedonannon johdosta. Helmikuussa 1932 Mäkelä tuomittiin viiden vuoden kuritushuonerangaistukseen valtiopetoksen valmistelusta. Mäkelä suoritti tuomionsa Hämeenlinnan naisvankilassa, jossa samaan aikaan oli yli 20 poliittista naisvankia.[2]

Hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen joulukuussa 1926. Vankilassa solmimiensa yhteyksien avulla Mäkelä alkoi vapauduttuaan toimimaan SKP:n tehtävissä Helsingissä. Hän työskenteli siivoojana Neuvostoliiton suurlähetystössä Bulevardilla, josta käsin Mäkelä hoiti muun muassa puolueen maanalaista naistyötä yhteyshenkilönään Hanna Malm. Vuodesta 1927 lähtien hän työskenteli myös Metallityöväen liiton kansliassa toimistoapulaisena. EK:n tietojen mukaan Mäkelä tapasi useasti kommunistien keskeisiin johtajiin kuulunutta Väinö Vuoriota. Lisäksi Mäkelä oli mukana lukuisissa vasemmistolaisissa järjestöissä ja ryhmissä, kuten Valtiollisten vankien huoltoyhdistyksessä, Suomen punaisten invalidien liitossa ja Suomen kommunistisessa nuorisoliitossa. Lisäksi hän liittyi kommunistien johtaman urheiluseuran Helsingin Jyryn jäseneksi.[2][3]

SKP:n maanalaisen organisaation hajottua Jalmari Rasin paljastusten vuoksi Mäkelä siirtyi kesällä 1929 puolueen asioissa Tukholmaan, josta hän pian muutti pysyvästi Neuvostoliittoon.[2] Mäkelä kävi SKP:n ja Kominternin asioissa salaisesti Suomessa ainakin tammikuussa 1930 Helsingissä ja saman vuoden elokuussa Karjalan kannaksella. Myöhemmin 1930-luvulla hän työskenteli SKP:n poliittisen toimiston ulkomaanosastossa Moskovassa ainakin vuosina 1933–1935.[3] Mäkelän läheisimpiin puoluetovereihin kuuluivat Yrjö Mäkelä sekä Toivo ja Vilho Antikainen. Hän onnistui säilymään hengissä Stalinin vainoista ja välitti vuonna 1934 Suomessa vankilaan tuomitulle Toivo Antikaiselle tietoja muiden suomalaiskommunistien kohtaloista, joita tämä Neuvostoliittoon palattuaan alkoi selvittämään.[1]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välirauhan aikana Mäkelä asui Neuvostoliiton miehittämässä Sortavalassa. Vuosina 1941–1956 hän työskenteli Moskovan radion suomenkielisellä osastolla, ja kuoli 78-vuotiaana Moskovassa marraskuussa 1973.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Katainen, Elina: Mäkelä, Toini (1895–1973) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 11.10.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 11.4.2018.
  2. a b c d e f g Katainen, Elina: ”Punaisen amatsonin jäljillä”, Elämää arkistossa : Kansan arkisto 60 vuotta, s. 125–134. Helsinki: Yhteiskunnallinen arkistosäätiö, 2005. ISBN 952-91890-2-8. Artikkelin verkkoversio (PDF).
  3. a b c d e f g Harjula, Mirko: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917–1922, s. 522. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 978-951-74674-2-1.
  4. a b Hoppu, Tuomas: Sisällissodan naiskaartit, s. 161. Helsinki: Gummerus, 2017. ISBN 978-951-24055-9-6.
  5. Viipurilainen nainen ilmailijana. Työ, 6.3.1918, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 25.1.2019.