Toini Mäkelä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toini Mäkelä
Toini Mäkelä Suomen sisällissodan aikana.
Toini Mäkelä Suomen sisällissodan aikana.
Henkilötiedot
Syntynyt 10. lokakuuta 1895
Keuruu, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut marraskuu 1973 (78 vuotta)
Moskova, Neuvostoliitto
Ammatti puoluevirkailija, radiotoimittaja

Toini Mäkelä (10. lokakuuta 1895 Keuruumarraskuu 1973 Moskova[1]) oli suomalainen punaupseeri ja Suomen kommunistisen puolueen toimitsija. Suomen sisällissodan aikana hän johti naiskaartin komppaniaa, ja Neuvosto-Venäjälle paettuaan suoritti punaupseerikurssin, ollen todennäköisesti ensimmäinen sotalaitoksessa aseellisena palvellut suomalaisnainen. 1920-luvuilla Mäkelä palasi lyhytaikaisesti Suomeen saaden vankeustuomion poliittisesta toiminnastaan, jonka jälkeen hän muutti 1930-luvun alussa pysyvästi Neuvostoliittoon.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkelän vanhemmat olivat Mäntyharjulta kotoisin ollut loinen Juho Taneli Mäkelä ja Kirvussa syntynyt hyyryläisen tytär Emma Tapanintytär Kiimalehto. Perheessä oli kahdeksan lasta joista Toini oli toiseksi vanhin.[2] Juho Mäkelä työskenteli myöhemmin rautatieläisenä Savonlinnassa, jossa Toini kävi kävi kaksi luokkaa kansakoulua. Vuonna 1914 hän muutti Viipuriin työskennellen piikana Juustilan kartanossa, keittiöapulaisena asemaravintolassa sekä tarjoilijana Hotelli Continentalissa ja Viipurin työväenyhdistyksen ravintolassa.[3]

Suomen sisällissota ja puna-armeija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 1918 Mäkelä liittyi Viipurin punakaartiin, ja toimi sisällissodan aikana Viipurin naiskomppanian päällikkönä osallistuen huhtikuussa Antrean rintaman taisteluihin Pullilassa ja Keski-Kannaksen rintaman taisteluihin Valkjärvellä.[3][4] Maaliskuun alussa Mäkelä oli Viipurissa ilmestyneen Työ-lehden mukaan suorittanut tiedustelulennon Pantsarlahden jäältä valkoisten linjojen yli Hiitolaan.[5] Viipurin taistelun loppuvaiheessa 28. huhtikuuta hän pakeni laivalla Neuvosto-Venäjälle.[4]

Kesän 1918 Mäkelä oli Siperian Tomskissa, mutta palasi elokuussa 1918 Pietariin, jossa hän toimi suomalaisten kommunistien klubin ravintolanhoitajana. Helmikuussa 1919 Mäkelä liittyi puna-armeijaan. Hän johti aluksi Mikko Kokon hiihtokomppanian naisjoukkuetta, ja sen jälkeen Petroskoissa ja Aunuksessa Väinö Rämön suomalaisrykmentin naiskomppaniaa. Vuosina 1920–1921 Mäkelä opiskeli Pietarin kansainvälisessä sotakoulussa ja suoritti ainoana naisena koulun punaupseerikurssin.[2]

Miesten antamissa lausunnoissa häntä luonnehdittiin miesmäiseksi, julmaksi ja raa’aksi, mutta Mäkelän alaisuudessa palvelleiden naisten luonnehdinnat ovat neutraalimpia. Etsivän Keskuspoliisin raporteissa häntä kuvattiin SKP:n keskuskomitean ”yleiseksi naiseksi”, joka oli karkotettu Pietarista moraalittoman käytöksensä vuoksi. EK käytti Mäkelästä myös nimitystä ”punainen amatsoni”.[2]

Myöhemmät vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvun alussa Mäkelän kerrottiin käyneen useita kertoja Suomessa salaa SKP:n tehtävissä. Puoluenimellä ”Erna Mether” toimineen Mäkelän väitettiin olleen SKP:n poliittisen vakoiluosaston johtaja, jonka tehtäviin Suomessa kuului sotilasvakoilu sekä maassa toimineiden lähettien tarkkailu. Keväällä 1922 Mäkelä pidätettiin Helsingissä Eino Parmasen Sortavalasta lähettämän tiedonannon johdosta, ja vuotta myöhemmin hänet tuomittiin viiden vuoden kuritushuonerangaistukseen valtiopetoksen valmistelusta. Mäkelä suoritti tuomionsa Hämeenlinnan naisvankilassa, jossa samaan aikaan oli yli 20 poliittista naisvankia.[2]

Vankilassa solmimiensa yhteyksien avulla hän alkoi vapauduttuaan toimimaan SKP:n tehtävissä Helsingissä. Mäkelä asui ja työskenteli Neuvostoliiton suurlähetystössä Bulevardilla, josta käsin hän hoiti muun muassa puolueen maanalaista naistyötä yhteyshenkilönään Hanna Malm. EK:n tietojen mukaan Mäkelä tapasi useasti kommunistien keskeisiin johtajiin kuulunutta Väinö Vuoriota. Lisäksi hän oli mukana lukuisissa vasemmistolaisissa järjestöissä ja ryhmissä, kuten Valtiollisten vankien huoltoyhdistyksessä.[2]

SKP:n maanalaisen organisaation hajottua Jalmari Rasin paljastusten vuoksi Mäkelä siirtyi kesällä 1929 puolueen asioissa Tukholmaan, josta hän pian muutti pysyvästi Neuvostoliittoon. 1930-luvulla Mäkelän läheisimpiin puoluetovereihin kuuluivat Yrjö Mäkelä sekä Toivo ja Vilho Antikainen. Hän onnistui säilymään hengissä Stalinin vainoista ja välitti vuonna 1934 Suomessa vankilaan tuomitulle Toivo Antikaiselle tietoja muiden suomalaiskommunistien kohtaloista, joita tämä Neuvostoliittoon palattuaan alkoi selvittämään. Vuosina 1941–1956 Mäkelä työskenteli Moskovan radion suomenkielisellä osastolla, mutta hänen myöhemmistä vaiheistaan ei juurikaan ole tietoa.[2] Mäkelä kuoli 78-vuotiaana Moskovassa marraskuussa 1973.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Katainen, Elina: Mäkelä, Toini (1895–1973) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 11.10.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 11.4.2018.
  2. a b c d e f g Katainen, Elina: ”Punaisen amatsonin jäljillä”, Elämää arkistossa : Kansan arkisto 60 vuotta, s. 125–134. Helsinki: Yhteiskunnallinen arkistosäätiö, 2005. ISBN 952-91890-2-8. Artikkelin verkkoversio (PDF).
  3. a b Harjula, Mirko: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917–1922, s. 522. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 978-951-74674-2-1.
  4. a b Hoppu, Tuomas: Sisällissodan naiskaartit, s. 161. Helsinki: Gummerus, 2017. ISBN 978-951-24055-9-6.
  5. Viipurilainen nainen ilmailijana. Työ, 6.3.1918, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 25.1.2019.