Šintolainen pyhäkkö
Šintolainen pyhäkkö on japanilainen rakennus, jossa palvotaan yhtä tai useampaa šintolaista kamia. Pyhät esineet, jotka kuvastavat kamia, pidetään pyhätön sisimmässä osassa jossa niitä ei näe. Pyhäkössä käydään osoittamassa kamille kunnioitusta tai rukoilemassa hyvää onnea.[1]
Pyhäkön portti torii merkitsee rajaa maallisen ja pyhän alueen välillä. Pyhäkön sisin on maja nimeltä honden tai shinden. Niitä on erityyppisiä Japanin eri alueilla. Pyhäkön alueella on muitakin rakennuksia, mutta niitä ei ole järjestetty minkään yleisen mallin mukaan.[2] Näihin kuuluvat haiden, jossa järjetetään seremonioita ja joissa voi käydä muutenkin rukoilemassa, ja uhrihalli eli heiden.[3][4]
Jokaisessa japanilaisessa kylässä on šintopyhäkkö, josta kyläläiset itse huolehtivat. Pyhäköstä ja sen jumalasta huolehtii kyläyhteisö eli seurakunta, ujiko tai miyaza. Tällainen pienen pyhäkön jumala kuuluu vain paikallisyhteisölleen, ja pyhäkön suojelukseen kuuluva alue on tarkasti tiedossa. Jotkin suurten kaupunkien suuret pyhäköt katsotaan kuitenkin kuuluvaksi koko Japanille. Pyhäkköšintolaisuuden organisaatiot ovat vuoden 1945 jälkeen olleet kokonaan kylien valvonnan alaisia: sitä ennen ne olivat vielä valtion laitoksia. Pyhäkköšintolaisuuden keskusjärjestö Jinja Honcho perustettiin 1946, ja siihen kuuluvat useimmat pyhäköt, yhteensä noin 80 000. Myös alueellisia pyhäkköjen yhteenliittymiä on olemassa.[5]
Šintolaispyhäköt on yleensä pystytetty puilla ja pensailla reunustettuihin lehtoihin vuorten tai mäkien rinteille. Niissä on oveton portti torii, joka erottaa kamin asunnon profaanista maailmasta. Toriin muodostavat kaksi pystypaalua ja kaksi poikkipaalua. Vuodesta 1884 toriita ovat käyttäneet vain valtion šintolaispyhäköt sekä kaksi lahkoa. Šintolaispyhäköihin johtavat pitkät ja lyhdyin koristellut kujat. Pyhäkköjä vartioivat riisinolkiköydet (shimenawa), jotka pitävät pahat voimat ja epäpuhtaat asiat loitolla.[6]
Pyhäkkö on puinen ja rakennettu pylväiden varaan. Se on pelkistetty ja muistuttaa asuintaloa. Uudet pyhäköt maalataan nykyisin punaisiksi. Pyhäkössä on kaksi osaa: sisempi, jossa jumalan ajatellaan oleskelevan, sekä rukoushuone, jossa suoritetaan riitit ja uhraamiset. Varhaisimmat pyhäköt rakennettiin luultavasti 500-luvulla. Pyhäköt on tapana koota uudelleen joka kahdeskymmenes vuosi, jotta ne säilyttäisivät puhtautensa ja kulumattoman muotonsa. Nykyisin šintolaispyhäkköjä on Japanissa noin 100 000.[7]
Joitain šintolaisia pyhäkköjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ise Daijingū
- Dazaifu Tenman-gū
- Itsukushima-jinja
- Izumo-taisha
- Kamigamo-jinja
- Ōsaka Tenman-gū
- Shimogamo-jinja
- Sumiyoshi-taisha
- Ujigami-jinja
- Yasukuni-jinja
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vesterinen, Ilmari: Shintolaisuus: Japanin kansallisuskonto. Helsinki: Gaudeamus, 2012. ISBN 978-952-495-238-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Shinto Shrines Japan Guide. Viitattu 11.1.2014.
- ↑ Shinto Shrines Japan National Tourism Organization. Viitattu 11.1.2014.
- ↑ Heiden Encyclopedia of Shinto. Kokugakuin University. Viitattu 11.1.2014.
- ↑ Haiden Encyclopedia of Shinto. Kokugakuin University. Viitattu 11.1.2014.
- ↑ Vesterinen 2012, s. 72–74.
- ↑ Vesterinen 2012, s. 156–157.
- ↑ Vesterinen 2012, s. 165–168.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Šintolainen pyhäkkö Wikimedia Commonsissa
