Yökaktukset
| Yökaktukset | |
|---|---|
 Yönkuningatar (Selenicereus grandiflorus) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Kaktuskasvit Cactaceae |
| Alaheimo: | Cactoideae |
| Tribus: | Hylocereeae[1] |
| Suku: |
Yökaktukset Selenicereus (A.Berger) Britton & Rose (1909)[2] |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Yökaktukset (Selenicereus) on kaktuskasvien suku. Se on läheistä sukua samaan alatribukseen kuuluville metsäkaktuksille (Hylocereus). Uusimman taksonomian mukaan suvut kuuluu yhdistää ja tällöin yhdistetyn suvun tieteellisenä nimenä säilyy Selenicereus mutta suomenkielinen nimi on metsäkaktukset.[3][4]
Suvun lajeja esiintyy luontaisesti Keski-Amerikassa, Länsi-Intiassa sekä pohjoisessa Etelä-Amerikassa. Yökaktuksille on annettu tieteellinen nimi Selenicereus antiikinkreikkalaisen kuun jumalattaren Selenen mukaan johtuen suvun lajien tavasta kukkia yöllä.
Huonekasvina kasvatetaan tavallisimmin yönkuningatarta (Selenicereus grandiflorus), jonka kukat ovat kermanvalkoisia ja vaniljantuoksuisia. Kasvupaikan tulisi olla lämmin ja valoisa [1].
Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yökaktukset kiipeilevät pitkin puiden runkoja ja kasvattavat ilmajuuria. Lehtien areolit voivat olla joko piikittömät tai piikikkäät. Yökaktuksien kukat ovat kooltaan suuria lajista riippuen 12–38 cm pitkiä. Kukat aukeavat yöllä ja kestävät vain yhden päivän. Niitä pölyttävät yöllä lentävät perhoset ja harvemmin lepakot.
Yökaktukset ovat riippuvavartisia tai kiipeileviä päällyskasveja (epifyyttejä ja litofyyttejä). Niillä on paljon ilmajuuria. Varret ovat ohuita, jopa yli viisi metriä pitkiä, ja niissä on 2–12 uurretta tai siipipalletta. Areoleissa on lyhyttä karvoitusta ja hentoja, lyhyitä, harvoin neulamaisia piikkejä; joskus ne puuttuvat. Kukat ovat kookkaita, jopa 40 cm pitkiä ja 20 cm leveitä, suppilomaisia tai laakeita. Sisimmät kehälehdet ovat valkoisia, uloimmat keltaisia, vaaleanpunaisia tai ruskehtavia. Kukkapohjuksessa on suomuja ja karvoja, sukasia tai piikkejä. Hedelmä on pallomainen, mehevä, tavallisesti punainen ja piikkinen. Siemenet ovat munan tai munuaisen muotoisia ja kiiltävän mustia.[5]
Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yökaktuksia tunnetaan 28–31 lajia.[5][3]
- Selenicereus anthonyanus
- Selenicereus atropilosus
- Selenicereus boeckmannii
- Selenicereus brevispinus
- Selenicereus chontalensis
- Selenicereus chrysocardium
- Selenicereus coniflorus
- Selenicereus costaricensis – vahametsäkaktus
- Selenicereus donkelaari
- Selenicereus dorschianus
- Selenicereus escuintlensis – hoikkametsäkaktus
- Selenicereus extensus
- Selenicereus grandiflorus – yönkuningatar
- Selenicereus guatemalensis – liekkimetsäkaktus
- Selenicereus hamatus
- Selenicereus hondurensis
- Selenicereus inermis
- Selenicereus innesii
- Selenicereus macdonaldiae
- Selenicereus megalanthus – ananasmetsäkaktus
- Selenicereus minutiflorus
- Selenicereus monacanthus – antillienmetsäkaktus
- Selenicereus murrillii
- Selenicereus nelsonii
- Selenicereus ocamponis – meksikonmetsäkaktus
- Selenicereus plumieri
- Selenicereus pteranthus – yönprinsessa
- Selenicereus purpusii
- Selenicereus rubineus
- Selenicereus setaceus
- Selenicereus spinulosus
- Selenicereus stenopterus
- Selenicereus testudo
- Selenicereus tonduzii
- Selenicereus triangularis – maljametsäkaktus
- Selenicereus tricae
- Selenicereus undatus – tarhametsäkaktus
- Selenicereus urbanianus
- Selenicereus vagans
- Selenicereus validus
- Selenicereus wercklei
- Selenicereus wittii
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Anderson, E. F. 2001: The Cactus Family. – Timber Press. Portland, Oregon. ISBN 0-88192-498-9.
- Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Selenicereus – yökaktukset.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kaktukset Puutarha.net. Viitattu 20. heinäkuuta 2007.
- ↑ Itis Standard Retort page: Selenicereus Itis. Viitattu 20. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ a b c Govaerts, R. et al.: Selenicereus Britton & Rose Plants of the World Online. 2023. Royal Botanic Gardens, Kew. Viitattu 19.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Suomen Lajitietokeskus: Metsäkaktukset – Selenicereus Viitattu 1.12.2020.
- ↑ a b Anderson 2001: 631.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||