Yrjö Tuominen
| Yrjö Tuominen | |
|---|---|
 Yrjö Tuominen 1930-luvun alkupuolella. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Emil Yrjö Tuominen |
| Syntynyt | 20. huhtikuuta 1892 Vaasa |
| Kuollut | 13. lokakuuta 1946 (54 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1915-1946 |
| Merkittävät roolit |
Suomisen perhe Seitsemän veljestä |
| Palkinnot | |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Emil Yrjö Tuominen (20. huhtikuuta 1892 Vaasa – 13. lokakuuta 1946 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä.[1]
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuominen syntyi vaasalaisen rautatieläisen perheeseen. Hän opiskeli Tampereen ruotsinkielisessä teknisessä opistossa, ja sai työpaikan Tampereen pellavatehtaasta konepiirtäjänä. Samoihin aikoihin hän aloitti iltanäyttelijänä Tampereen Työväen Teatterissa ja vuonna 1919 hän sai kiinnityksen Tampereen Teatteriin, mutta säilytti edelleen konepiirtäjän toimensa. Lopulta teatteri kuitenkin vei ja Tuominen siirtyi Helsinkiin Kansan Näyttämölle, jossa myös hänen tuleva vaimonsa Eine Laine työskenteli. Neljän Kansan Näyttämö -vuoden jälkeen Tuominen siirtyi Kansallisteatteriin. Eroon päättyneestä avioliitosta Eine Laineen kanssa syntyi yksi tytär.
Yrjö Tuominen esiintyi yli 50 elokuvassa. Erityisen hyvin hänet muistettaneen Väinö Suomisen roolista 1940-luvun Suomiset-elokuvissa sekä vuodesta 1938 lähtien Suomisen perhe -kuunnelmasarjassa. Eine Laine tulkitsee samassa elokuvasarjassa Väinön äidin, Sofia Suomisen osan. Tuomisen elokuvaura alkoi vuonna 1924 patruunan pelitoverin roolilla mykkäelokuvassa Myrskyluodon kalastaja. Vuonna 1929 hänellä oli keskeinen osa mykkäelokuvassa Juhla meren rannalla. Tuomisen elokuvaura jatkui neljän mykkäfilmin jälkeen äänielokuvassa Tukkipojan morsian (1931).[1] Yli miljoona katsojaa saaneessa kartanokomediassa Siltalan pehtoori hän tulkitsee kamreeri Suvantoa. Rooli on Tuomiselle tyypillinen hyvin toimeentulevan, rennon ja elokuvan draamallisia jännitteitä tasaavan miehen osa. Hänet nähdään myös muun muassa klassikkoelokuvissa Pohjalaisia (1936), Asessorin naishuolet (1937) ja Seitsemän veljestä (1939).
Tuominen sai roolisuorituksestaan elokuvassa Ristikon varjossa vuonna 1945 parhaan miessivuosan Jussi-palkinnon.[2]
Omana aikanaan suosituimpiin radio-ohjelmiin kuuluneen Suomisen perhe -kuunnelmasarjan isä Väinö Suominen henkilöityi Yrjö Tuomiseen niin vahvasti, että hänen siunaustilaisuutensa täpötäydessä Helsingin vanhassa kirkossa 25. lokakuuta 1946 radioitiin suorana lähetyksenä ja kuunnelmasarjassa esitettiin samana päivänä jakso Kun isä on poissa. Tuomisen kuoltua hänen tilalleen ei otettu uutta näyttelijää, vaan perhe jatkoi isättömänä.[3] Yrjö Tuominen on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Tammi, 1967.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Yrjö Tuominen Elonet.fi. Viitattu 9.7.2013.
- ↑ Terttula, Eugen: ”Jussi-patsaan saajat 1944–50”, Mitä Missä Milloin 1952, s. 334. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.
- ↑ Paavo Oinonen: Pitkä matka on Tippavaaraan. Suomalaisuuden tulkinta ja Yleisradion toimintaperiaatteet radiosarjoissa Työmiehen perhe, Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja ja Kankkulan kaivolla 1945–1964, s. 112–113. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004.
- ↑ Voitto Viro: Vanha hautausmaa. Helsingin Hietaniemen hautausmaan opas (2. painos), s. 171. Helsinki: Otava, 1993.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Yrjö Tuominen Elonetissä.
| ||||||||||||||
