Yrjö Jylhä
| Yrjö Jylhä | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. heinäkuuta 1903 Tampere |
| Kuollut | 30. joulukuuta 1956 (53 vuotta) Turku |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | runoilija, kääntäjä |
| Kirjailija | |
| Salanimi | Y |
| Esikoisteos | Ruoskanjäljet (1926) |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Yrjö Olavi Jylhä (vuoteen 1906 Lindeman, 21. heinäkuuta 1903 Tampere – 30. joulukuuta 1956 Turku) oli suomalainen runoilija ja suomentaja.[1] Hänen talvisota-aiheinen runokokoelmansa Kiirastuli kuuluu suomalaisen lyriikan merkittävimpiin klassikoihin. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1948.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yrjö Jylhä syntyi yksitoistalapsisen perheen kahdeksantena lapsena. Hänen isänsä oli kauppias Kaarle Juho Jylhä (k. 1928) ja äitinsä Ida Maria (o.s. Kovettu, k. 1917). Tukholman olympialaisten aikaan 9-vuotias Jylhä innostui urheilusta ja harrasti nyrkkeilyä, juoksua, kuulantyöntöä, kiekon- ja keihäänheittoa. Jylhä saavutti lyseoaikanaan 1920-luvulla Tampereen koulujen välisen keihäänheittomestaruuden. Koululaisena Jylhä oli vilkas mutta herkkä, ja hän toimi aktiivisesti koululaisseuran puheenjohtajana. Jylhä pääsi ylioppilaaksi 1922 Tampereen klassillisesta lyseosta, ja asevelvollisuutensa hän suoritti Porin rykmentissä. Hän opiskeli ensin Turussa mutta siirtyi vuoden kuluttua Helsingin yliopistoon. Jylhä ei suorittanut tutkintoja.
Yrjö Jylhä aloitti kirjallisen uransa oppikoulun seitsemännellä luokalla kirjoittamalla Nuoreen Voimaan runoja nimimerkillä Y. Myöhemmin 1920-luvulla hän kirjoitti Tulenkantajien ryhmässä, ja hänen ensimmäiset runonsa ilmestyivät Tulenkantajien yhteiskokoelmissa Nuoret runoilijat 1924 ja Hurmioituneet kasvot 1925. Jylhän ensimmäinen itsenäinen runoteos Ruoskanjäljet ilmestyi 1926, ja kaikkiaan hän julkaisi kuusi runokokoelmaa. Jylhän lyriikalle ovat tyypillisiä rytmin ja loppusointujen taitava käyttö sekä etenkin varhaisissa kokoelmissa aiheiden jylhyys, synkkyys ja elämänpessimismi.lähde?
Yrjö Jylhä oli naimisissa näyttelijäksi pyrkivän Kirsti Svenssonin kanssa. Suhde oli myrskyisä ja samalla Jylhää kuluttava, sillä hänen täytyi kokonaan kustantaa vaimonsa elämä. Kirsti Svensson kuoli vuonna 1943.
Jylhä palveli talvisodassa komppanianpäällikkönä JR 30:ssa Taipaleen rintamalohkolla. Hänen johtamansa 2./JR 30 koostui pääasiassa soinilaisista miehistä. Koukkuniemen vastaiskussa 7.12.1939 Soinin komppaniasta kaatui 22 miestä, joista 21 oli soinilaisia.[2] Jylhä kantoi lopun elämäänsä taakkaa tästä epäonnistuneesta tulikasteesta.[3] Välirauhan aikana hän julkaisi tunnetuimman runokokoelmansa Kiirastuli (1941).[4] Tämän kokoelman runo "Kolme sanaa" perustuu Jylhän komppanian lääkintäryhmän johtajaan, soinilaiseen Lauri Laasasenahoon. Jylhä oli kysynyt sodan edetessä Laasasenaholta, miten hän jaksaa sulkea tuttujen miesten silmiä. Laasasenaho oli vastannut lyhyesti, että siihen tottuu kyllä.[2] Jatkosodassa Jylhä palveli mm. Aunuksen radiossa. Sotilasarvoltaan hän oli reservin kapteeni.[5]
Runoilijanuransa ohella Jylhä työskenteli suomentajana. Hän on kääntänyt suomeksi maailmankirjallisuuden klassikoita, kuten William Shakespearen tärkeimmät näytelmät, John Miltonin runoeepoksen Kadotettu paratiisi, Ranskan kansalliseepoksen Rolandin laulu, La Fontainen eläintarinoita sekä valikoimia maailmanrunoutta. Myös esimerkiksi Viktor Rydbergin jouluruno ”Kotitonttu” on Jylhän suomentama.
Uuno Klamin säveltämä tunnettu joululaulu Taivahalla syttyi juuri on Yrjö Jylhän sanoittama. Runo, jonka ensimmäinen säe kuuluu alkuperäisessä muodossaan Taivahalla syttyy juuri, on kirjoitettu 1920- ja 1930-lukujen vaihteen tienoilla. Se ei ole mukana missään Jylhän runokokoelmassa, joten kyseessä lienee tilattu tilapäistyö.[6]
Sotien jälkeen Jylhä suunnitteli kirjoittavansa vielä suuren sotaeepoksen. Aluksi hän hahmotteli siitä ruonomuotoista esikuvan, Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden mukaisesti. Pian hän kuitenkin muutti suunnitelmiaan ja päätti kirjoittaa ”sen oikean sotaromaanin”, joka oli tuolloin vielä kirjoittamatta: ”Se on sotakirjojen sotakirja, se lyö kaikki laudalta!” Teos ei kuitenkaan lopulta koskaan tullut valmiiksi. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ilmestyttyä vuonna 1954 Jylhä tajusi, että ”nyt tuli se kirja”. Ei ole kuitenkaan varmaa, lukiko Jylhä koskaan Tuntematonta sotilasta.[7]-
Jylhä teki itsemurhan ampumalla itsensä veljensä kotona Turussa vuonna 1956.[1][7][8] Ennen tekoaan hän oli jättänyt veljensä kirjoituspöydälle auki runokokoelmansa Kiirastuli viimeisen aukeaman, jolla oli runo Näky ja sen loppusäkeet:
» En tiedä mitä vastaisin, on niin raskas olla / kuin pätsissä mä seisoisin tai viime tuomiolla.[7]»
Hänen hautansa on Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella.[9]
Runokokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Nuoret runoilijat. Runoantologiassa mukana Kaarina Vaher, Katri Vala, Onni Halla, Yrjö Jylhä, Arvi Kivimaa, Olavi Lauri (Olavi Paavolainen), Johan Edvard Leppäkoski, P. Mustapää (Martti Haavio) ja Ilmari Pimiä. WSOY 1924
- Ruoskanjäljet: runoja (1926)
- Kurimus: runoja (1928)
- Viimeinen kierros: urheilurunoja (1931)
- Risti lumessa: runoja (1937)
- Toiviotiellä: runoja (1938)
- Kiirastuli: runoja rauhan ja sodan ajoilta (1941)
- Runoja: valikoima eri kokoelmista (1943)
- Hyvästi, Kirvesmäki!: yksitoista ’Kiirastulen’ runoa (1954)
- Yrjö Jylhän kauneimmat runot (1957)
- Valikoima Yrjö Jylhän runoja ja käännöksiä (1960)
- Meidän pihan urheilijat (yhdessä Rudolf Koivun kanssa), 1932
Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ”Hallitse, Britannia!”: Englantilaista runoutta. Porvoo: WSOY, 1929.
- Runovalikoimat Runon pursi (1934), Veri ja kulta (1954)
- William Shakespeare: näytelmät Kuningas Lear, Macbeth, Romeo ja Julia, Kesäyön unelma, Hamlet, Othello ja Venetsian kauppias.
- John Milton: Kadotettu paratiisi. (Paradise lost, 1667.). WSOY, 1933.
- Jean de la Fontaine: Tarinoita ja Eläintarinoita
- Rolandin laulu: Ranskan kansalliseepos. Otava, 1936.
- Heinrich Heine: Laulujen kirja. WSOY, 1937.
- William Wordsworth: Runoja (Aale Tynnin ja Lauri Viljasen kanssa)
- Samuel Taylor Coleridge: Vanhan merimiehen tarina.
- Wolfram von Eschenbach: Parsifal (ote). Teoksessa Koskimies, Rafael (toim.): Maailmankirjallisuuden kultainen kirja 1: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja. Porvoo: WSOY, 1930.
- Christoph Martin Wieland: Oberon, 2. laulu. Teoksessa Koskimies, Rafael (toim.): Maailmankirjallisuuden kultainen kirja 1: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja. Porvoo: WSOY, 1930.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Riikonen, H. K.: ”Jylhä, Yrjö (1903–1956)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 560–561. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.3.2017).
- ↑ a b ”Siihen tottuu kyllä” Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit. 23.4.2019. Viitattu 7.1.2022.
- ↑ ”Runoilija pantiin talvisodassa kovaan paikkaan” – Yrjö Jylhän jälkeen Panu Rajala keskittyy Runebergiin Kulttuuritoimitus. 26.8.2019. Viitattu 7.1.2022.
- ↑ Pohjola, Mauno: Yrjö Jylhä joukkueenjohtajansa valokeilassa. Kansa Taisteli, 1957, nro 4. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Sotapolku.fi - Jylhä, Yrjö Olavi www.sotapolku.fi. Viitattu 7.1.2022.
- ↑ Kauneimmat joululaulut: Taivahalla syttyi juuri Tunturisusi.com.
- ↑ a b c Marttinen, Eero: Talvisotaan jäätynyt runoilijalegenda 29.12.2009. Kaleva.
- ↑ https://web.archive.org/web/20111108061012/http://yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=202
- ↑ Pekka Vauhkonen: Yrjö Jylhän viimeinen leposija VLS - Viimeiset leposijat. 30.5.2009. Viitattu 21.5.2023.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kare, Kauko: Yrjö Jylhä – runoilijan- ja soturinkohtalo. Helsinki: Otava, 1957.
- Karonen, Vesa & Rajala, Panu: Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23840-9.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Yrjö Jylhä: Kaivo. Ylen Elävä arkisto.
- Panu Rajala kertoo Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija -teoksesta. Kirjastokaista-video.
- Jylhä, Yrjö hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
| ||||||||||||||||||||||
