Wall Street – rahan ja vallan katu
| Wall Street – rahan ja vallan katu | |
|---|---|
| Wall Street | |
 |
|
| Ohjaaja | Oliver Stone |
| Käsikirjoittaja |
Oliver Stone Stanley Weiser |
| Tuottaja | Edward R. Pressman |
| Säveltäjä | Stewart Copeland |
| Kuvaaja | Robert Richardson |
| Leikkaaja | Claire Simpson |
| Pukusuunnittelija | Ellen Mirojnick |
| Pääosat |
Michael Douglas Charlie Sheen Daryl Hannah |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | 20th Century Fox |
| Levittäjä |
20th Century Studios Netflix FandangoNow Disney+ |
| Ensi-ilta | 11. joulukuuta 1987 |
| Kesto | 126 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Budjetti | 15 000 000 dollaria |
| Seuraaja | Wall Street: Money Never Sleeps |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Wall Street – rahan ja vallan katu (Wall Street) on vuonna 1987 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut Oliver Stone. Elokuvan pääosissa ovat Michael Douglas, Charlie Sheen ja Daryl Hannah.
Michael Douglas voitti elokuvasta parhaan miespääosan Oscar-palkinnon ja parhaan miespääosan Golden Globen (draamaelokuva).
Elokuvan jatko-osa Wall Street: Money Never Sleeps sai ensi-iltansa syksyllä 2010, yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin.
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Charlie Sheen | … | Bud Fox |
| Michael Douglas | … | Gordon Gekko |
| Daryl Hannah | … | Darien Taylor |
| John C. McGinley | … | Marvin |
| Martin Sheen | … | Carl Fox |
| Hal Holbrook | … | Lou Mannheim |
| Terence Stamp | … | sir Larry Wildman |
| Sean Young | … | Kate Gekko |
| James Spader | … | Roger Barnes |
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuori Wall Streetin pörssimeklari Bud Fox (Charlie Sheen) on Bluestar-lentoyhtiön mekaanikkona työskentelevän isän (Martin Sheen) poika. Hän haluaa suuren rahan toivossa asiakkaakseen sankarinsa, häikäilemättömyydestään tunnetun sijoittajan Gordon Gekkon (Michael Douglas). Hänen sinnikkyytensä palkitaan lopulta: Gekko ottaa Budin suojatikseen ja alkaa opettaa tälle filosofiaansa, jonka mukaan ”ahneus on hyväksi”. Bud alkaa saada isoja välityspalkkioita, joilla hän ostaa kattohuoneiston Manhattanin Upper East Sidelta. Gekko järjestää hänelle myös naisystävän, sisustussuunnittelija Darienin (Daryl Hannah), jota itsekin tapailee Budin tietämättä. Bud paljastaa Gekkolle isältään kuulemansa sisäpiiritiedon lentoyhtiön tilanteesta, ja he alkavat yhdessä suunnitella yhtiön valtaamista omistukseensa. Bud Foxille ollaan petaamassa Bluestarin toimitusjohtajan paikkaa, mutta Bud saa tietää että Gekkolla onkin tarkoitus vain lopettaa yhtiö, myydä sen omaisuus pian eteenpäin hyvällä voitolla ja kääriä taskuunsa yhtiön 75 miljoonan dollarin eläkerahastovarat. Isä ja kaikki muut työntekijät jäisivät työttömiksi ja vaille eläketurvaa.
Bud ryhtyy vastaiskuun. Hän keksii keinon hilata Bluestarin osakekurssi ylös ja saada se sitten nopeasti taas alas, ja vinkkaa sitten Gekkon pahimmalle kilpailijalle, brittiläiselle Wildmanille (Terence Stamp) mahdollisuudesta ostaa yhtiö edullisesti. Bud neuvoo Gekkoa vastaavasti myymään laskevat osakkeet, jolloin kaupat toteutuvat. Gekko tajuaa että kaiken takana on Bud Fox ja raivostuu. Bud palaa työpaikalleen, jossa poliisi pidättää hänet sisäpiirikaupoista syytettynä.
Myöhemmin Bud tapaa Gekkon Central Parkissa. Gekko ripittää Budia luottamuksensa pettämisestä muttei tiedä, että Budin taskussa on nauhuri joka tallentaa keskustelun. Bud luovuttaa nauhan viranomaisille, jotka käyttävät sitä todisteena Gekkoa vastaan.
Elokuva päättyy, kun Bud Fox kävelee oikeustalon portaita oikeudenistuntoon, jossa hänet mitä luultavimmin tullaan myös tuomitsemaan Gekkon avunantajana. Hän on kuitenkin onnistunut puhdistamaan omantuntonsa ja pelastamaan isänsä ja tämän kollegojen työpaikat.
Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Video-oppaassa vuodelta 1994 Sam Inkinen kehuu Wall Streetiä ja etenkin Douglasin Gordon Gekko -hahmoa 1980-luvun ahneuden todenpuhuvaksi toteemiksi ja antaa elokuvalle neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.[1] Myös VideoHound’s Golden Movie Retriever pitää Douglasin roolityötä hypnoottisena ja antaa elokuvalle kolme tähteä neljästä.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
- ↑ Wall Street (Arkistoitu – Internet Archive), VideoHound’s Golden Movie Retriever. Gale, 2008. Haettu 15.11.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).
