Vladimir Sollogub
| Vladimir Sollogub | |
|---|---|
 Vladimir Sollogub |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Vladimir Aleksandrovitš Sollogub |
| Syntynyt | 1813 tai 1814 Pietari |
| Kuollut | 1882 (68–69 vuotta) Homburg vor der Höhe |
| Kansalaisuus | Venäjä |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | venäjä |
| Tuotannon kieli | venäjä |
| Pääteokset | Tarantas |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Vladimir Aleksandrovitš Sollogub (ven. Влади́мир Алекса́ндрович Соллогу́б; 8. elokuuta (J: 20. elokuuta) 1813[1] tai 1814[2] Pietari, Venäjän keisarikunta – 5. kesäkuuta (J: 17. kesäkuuta) 1882 Homburg vor der Höhe,[3][4] Saksan keisarikunta) oli venäläinen kirjailija.[1]
Hän oli virkamies, proosakirjailija, näytelmäkirjailija, runoilija ja muistelmien kirjoittaja. Hän on kirjoittanut runsaasti novelleja ja kertomuksia, jotka ilmentävät hyvää mielikuvitusta ja havaintokykyä.[5][6]
Suku ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liettuasta peräisin olevassa erittäin rikkaaseen ja lähellä hovia olevaan korkea-aateliin kuuluvassa suvussa kasvanut ja kotona koulutettu Sollogub tunsi yhteiskunnan yläluokan edustajat hyvin ja kuvasi heitä usein teoksissaan. Hänen isoisänsä kreivi Jan Sollogub (Jan Sołłogub; ven. Ivan Antonovitš Sollohub; (1747- n. 1812) kuului Liettuan korkea-aateliin, oli Puolan kuninkaan Stanislaw Augustuksen kenraaliadjutantti vuonna 1774 ja Venäjän armeijan kenraalimajuri vuonna 1785. Hän kasvatti omaisuutensa 80 000 sieluun eli miespuoliseen maaorjaan avioituessaan vuonna 1781 hovitallimestari, Pietari III:n ja Katariina II:n hovissa hurmurina ja hauskuuttajana tunnetun Lev Aleksandrovitš Naryshkinin (1733-1799) tyttären Natalia Lvovna Naryskinan (1761-1819) kanssa.[7][8][9]
Kirjailijan isä Alexander Sollogub (1787-1843) tuhlasi nopeasti osuutensa isänsä omaisuudesta. Hänellä oli seremoniamestarin arvo hovissa, mutta Pietari tunsi hänet parhaiten esimerkillisenä muodikkaana nuorena miehenä eli dandyna. Aleksandr Puškin kirjoittaa hänestä "Jevgeni Onegin" ensimmäisen luvun luonnosrivilllä: "Ikuinen Sollogub kävelee". Isän rakkauus teatteriin, musiikkiin ja maalaukseen vaikutti Vladimirin kasvatukseen. Kirjailijan äiti Sofia Ivanovna Arkarova (1791-1854) oli keisari Aleksanteri I:n suosikki. Hänelle on omistettu Pjotr Pletnjovin "Kirjeet kreivitär S. I. S.:lle venäläisistä runoilijoista".[8][7][9]
Diplomaatti Lev Sollogub oli Vladimirin nuorempi veli ja ruhtinas A. A. Gagarinin oli hänen pojanpoikansa. Hänen opettajinaan olivat Pjotr Pletnjov kirjallisuuden opettajana ja ranskalainen näytelmäkirjailija, runoilija, historioitsija Ernest Charrière, joka käänsi Ivan Turgenevin Metsämiehen muistelmia (ven. Записки охотника, Zapiski ohotnika 1852) ranskaksi. Vuosina 1819-1820 Sollogub matkusti Pariisiin vanhempiensa ja veljensä Levin kanssa. Hän opiskeli Tarton yliopistossa ja antautui sitten diplomaattiuralle. Vuodesta 1870 hän oli vankeinhoitokomitean puheenjohtaja.[6][5]
Perhe-elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1840 hän meni naimisiin Sofia Mihailovna Vielgorskajan (1820-1878) kanssa, joka oli kuuluisan filantroopin, musiikin ystävän ja suositun musiikki- ja taiteellisen salongin pitäjän, puolalaissyntyisen kreivi Mihail Jurjevits Vielgorskin (puol. Michał Wielhorski; (1788-1856) ja entisen keisarinnan hovineidon puolalaistaustaisen ruhtinatar Louise Karlovna Bironin (1791-1853) tytär. Häät pidettiin keisari Nikolai I:n läsnäollessa Talvipalatsin kappelissa.[9]
Heillä oli kahdeksan lasta, joista viisi eli aikuisiksi: Jelizaveta naim. Saburov (1847-1932); Maria naim. ruhtinatar Gagarina (1851-1917); Matvei (1852-1894), Mihail (1854-1888) ja Natalia naim. Chichua (1861-1935). Puolisoiden vaikea suhde oli toistuva keskustelunaihe heidän ystäviensä parissa.[9]
Vuonna 1878 kreivi Sollogub meni naimisiin 65-vuotiaana Talvipalatsin kirkossa 27-vuotiaan Varvara Konstantinovna Arkudinskajan (1851-1893), majuri Konstantin Semjonovits Argutinskyn tyttären kanssa. Heidän suhteensa alkoi jo ensimmäisen vaimon Sofia Mihailovna Sollogubin elinaikana ja kesti useita vuosia ennen avioliittoa. Alhaisen sosiaalisen asemansa vuoksi Arkudinskajalla oli siihen aikaan myös seikkailijattaren maine. Avioliitosta seurasi lukuisia juoruja ja pilkkaa, mikä johti entisestään Sollogubin yksinäisyyden lisääntymiseen. Postuumisti vuonna 1885 julkaistu romaani "Reunan yli" heijasteli hänen viimeisen rakkautensa tarinaa ja joitain muita omaelämäkerrallisia yksityiskohtia.[9]
Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sollogubin ensimmäiset kirjoitukset ilmestyivät aikakauslehti Sovremennikissä vuonna 1837. Hänen kirjoitustyylinsä on kepeä, usein harrastelijamainen. Hän kuvaa varsinkin venäläisen aateliston elämää. Sollogub siirtyi vuonna 1850 kirjoittamaan näytelmiä, joista ensimmäinen on Bjeda ot njezjnago serdtsa (ven. Беда от нежного сердца, "Ongelmia hellästä sydämestä"). Vuonna 1856 ilmestynyt satiirinen komedia Tšinovnik (ven. Чиновник, "Virkamies) toi hänelle mainetta. Hän kirjoitti muistelmia esimerkiksi Aleksandr Puškinista, Nikolai Gogolista, Mihail Lermontovista, Ivan Turgenjevista, Vladimir Odojevskista, Dmitri Grigorovitšista, Aleksandr Ostrovskista ja Ivan Gontšarovista, teoksessaan Vospominanija, joka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen (ven. Воспоминания, "Kirjallisia muistelmia", 1886 ja 1887). Postuumisti ilmestyi vuonna 1885 romaani Tšerez krai (ven. Через край, "Reunan yli").[5][6]
Hänen pääteoksensa on romantisoitu maaseudun elämää kuvaava Tarantas (ven. Тарантас 1845), joka humoristisena sai osakseen runsaasti huomiota.[5] Pienoisromaani kuvaa nuorta slavofiiliaatteesta innostunutta Ivan Vasiljevitšia ja tämän matkaa hevosvaunuissa (tarantas) Moskovasta Kazaniin naapuritilanomistaja Vasili Ivanovitšin seurassa. Teos ei ole jäänyt elämään keskeisenä venäläisenä klassikkona, mutta se valottaa herkullisesti aikakauden kirjallisuus- ja yhteiskuntakeskustelua.[10]
Kreivi Sollogub oli myös libretisti. Hän on kirjoittanut libreton Undina, joka perustuu Friedrich de la Motte Fouquén kertomukseen Undine. Librettoa käytti Aleksei Lvov säveltämässään oopperassa Undina (ven. Ундина). Myöhemmin Pjotr Tšaikovski käytti samaa librettoa oopperaan Undina, jota ei esitetty vaan Tšaikovski hävitti lähes koko partituurin, niin että siitä säilyi vain osia.[11]
Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kahden kalossin historia; (ven. История двух калош, 1839) suom. E. M.; Wiipuri: Wiip. uuden kirjap. ja sanomal. osakeyht. kirjapaino 1895
- "Pikku lemmikki", kertomus sisältyy antologiaan Venäläinen nauru, suom. ja toim. Juhani Konkka, Tajo 1964
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Yhteiskuntakriittinen kirjallisuus. Keskustelu Venäjän kohtalosta”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 262, 295. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
- ↑ Соллогуб Владимир Александрович, rulex.ru, viitattu 13.10.2020 (venäjäksi)
- ↑ Sollogub, Wladimir Alexandrowitsch Brockhaus (saksaksi)
- ↑ Sollogub, Wladimir Alexandrowitsch Meyers Konversationslexikon (Rethrobibliothek) (saksaksi)
- ↑ a b c d Sollogub, Vladimir. Tietosanakirja osa 8. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1916
- ↑ a b c Sollogub, Vladimir, Nordisk familjebok 26. 1917 (ruotsiksi)
- ↑ a b Соллогуб, В. А. / Sollogub, V. A: Повести. Воспоминания / Сост., подг. текста, вступ. статья, коммент. И. Чистовой. / Tarinat. Muistelmat / Comp., tekstitoimitus, johdantoartikkeli ja kommentti. Chistova, I., s. 351-352. Л.: Художественная литература / Leningrad, Kaunokirjallisuus, 1988.
- ↑ a b Черейский, Л. А. (Отв. ред. В. Вацуро.) / Tsereiski, L. A. (Toim. Vatsuro, V.): Пушкин и его окружение. / Pushkin ja hänen lähipiirinsä, s. 410. Л.: Наука / Leningrad, Nauka, 1988, 2-е изд., доп. и перераб. / 2. painos, lisätty ja uudelleentyöstetty. ISBN 5-02-028016-X.
- ↑ a b c d e Немзер, А. С. (Главный ред. Николаев, П. А). / Nemzer, A. S. (Päätoim. Nikolajev, P. A.): Соллогуб Владимир Александрович. Русские писатели. 1800—1917. Биографический словарь / Sollogub Vladimir Aleksandrovich. Venäläiset kirjailijat. 1800-1917. Biografinen sanakirja / Большая российская энциклопедия, Т. 5 / Suuri venäläinen sanakirja, osa 5., s. 722-729. , 2007. ISBN 978-5-85270-340-8.
- ↑ Turoma, Sanna. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 4. Keskustelu Venäjän kohtalosta”, Venäläisen kirjallisuuden historia. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524957144.
- ↑ Richard Taruskin, Undina Oxford Music Online, viitattu 7.10.2020 (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vladimir Sollogub Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||||||
