Vilhelm I (Saksa)
| Vilhelm I | |
|---|---|
 | |
| Saksan keisari | |
| Valtakausi |
18. tammikuuta 1871 – 9. maaliskuuta 1888 |
| Kruunajaiset | 18. tammikuuta 1871 |
| Seuraaja | Fredrik III |
| Pohjois-Saksan liittopresidentti | |
| Valtakausi |
1. heinäkuuta 1867 – 31. joulukuuta 1870 |
| Preussin kuningas | |
| Valtakausi |
2. tammikuuta 1861 – 9. maaliskuuta 1888 |
| Kruunajaiset | 18. lokakuuta 1861 |
| Edeltäjä | Fredrik Vilhelm IV |
| Seuraaja | Fredrik III |
| Syntynyt |
22. maaliskuuta 1797 Berliini, Preussi, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta |
| Kuollut |
9. maaliskuuta 1888 (90 vuotta) Berliini, Preussi, Saksa |
| Puoliso | Augusta ( 1829) |
| Lapset |
Fredrik III Louise |
| Koko nimi | Wilhelm Friedrich Ludwig |
| Suku | Hohenzollern |
| Isä | Fredrik Vilhelm III |
| Äiti | Louise of Mecklenburg-Strelitz |
| Uskonto | luterilaisuus |
| Nimikirjoitus |
 |
Vilhelm I, koko nimeltään Wilhelm Friedrich Ludwig (22. maaliskuuta 1797 Berliini – 9. maaliskuuta 1888 Berliini) oli Preussin kuningas 1861–1888 sekä Saksan ensimmäinen keisari (saks. Kaiser), joka hallitsi 1871–1888. Hänen valtakaudellaan Saksan yhdistyminen nosti Saksan Euroopan suurvallaksi.
Nuoruudesta kuninkaaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wilhelm Friedrich Ludwig syntyi vuonna 1797. Hän oli Preussin tulevan kuninkaan Fredrik Vilhelm III:n poika. Hän keskittyi nuorena sotilasuralle ja taisteli muun muassa vuonna 1814 kuudennen liittokunnan sodassa Napoleonin Ranskaa vastaan. Fredrik Vilhelm III:n kuoltua vuonna 1840 valtaistuimelle nousi tämän vanhin poika Fredrik Vilhelm IV. Vilhelmistä tuli kruununperijä, koska Fredrik Vilhelm IV:llä ei ollut omia lapsia.[1] Vilhelm kuului Hohenzollernin sukuun. Venäjän keisari Aleksanteri II oli Vilhelmin sisaren Charlotten (Aleksandra Fjodorovna) poika.
Vilhelm murskasi maaliskuussa 1848 Saksan hullun vuoden aikana Berliinissä syttyneen kapinan. Hän käytti kovia otteita ja sai lempinimekseen Kartätschenprinz, ”Kartessiprinssi”. Vilhelm joutui hetkeksi maanpakoon Englantiin, mutta palattuaan hän johti vuonna 1849 joukot Badenin kukistamaan kaupungin kansannousun.[1]
Vilhelm nimitettiin vuonna 1849 Reinin provinssin sotilaskuvernööriksi. Hän hoiti virkaansa Koblenzista, joka oli Berliinin taantumuksellisuuspolitiikan vastustajien keskuskaupunki. Vilhelm toimi lokakuusta 1858 tammikuulle 1861 sairaan veljensä sijaishallitsijana. Preussin kuninkaaksi hän nousi 2. tammikuuta.[1]
Aika Preussin kuninkaana ja Saksan keisarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vilhelm I oli kuninkaana konservatiivinen ja vaati muun muassa sotaministeri Albrecht von Roonin ja Edwin von Manteuffelin tukemana kolmen vuoden asepalvelusta. Liberaalinen edustajainhuone hylkäsi ehdotuksen vuonna 1862. Vilhelm oli jo valmis eroamaan, mutta pääministeri Otto von Bismarck pystyi kääntämään kuninkaan pään.[1]
Preussi aloitti vuonna 1864 Schleswig-Holsteinin käydyn toisen Saksan–Tanskan sodan, joka johti vuonna 1866 Preussin–Itävallan sotaan, jonka ansiosta Preussi nousi johtavaksi saksalaiseksi valtioksi. Saksan–Ranskan sota puolestaan päättyi vuonna 1871 Napoleon III:n antautumiseen. Vilhelm kruunattiin 18. tammikuuta Versailles’n peilisalissa Saksan keisariksi.[2]
Vilhelm oli usein eri mieltä kansleri Bismarckin politiikasta, mutta tämä onnistui yleensä saamaan keisari puolelleen.[2] Vilhelm oli ahdistunut muun muassa Bismarckin ja liberaalien katolista kirkkoa vastaan käydystä kulturkampfista.[1] Vilhelm antoi kuitenkin toimille hiljaisen hyväksynnän.[2]
Vilhelm oli Saksan yhdistymisen symbolina merkittävä hahmo, mutta hänen militarisminsa ja uskonsa jumalallisiin valtuuksiin toi hänelle myös vihamiehiä radikaalipiireistä. Vilhelm yritettiin vuonna 1878 murhata kahdesti, minkä seurauksena Bismarck pystyi ajamaan läpi ankaria sosialismin vastaisia lakeja.[2]
Vilhelm kuoli vuonna 1888, ja hänen seuraajakseen nousi hänen poikansa Fredrik III. Vilhelmin valtakausi oli merkittävä koko Euroopan kannalta, sillä sen aikana Saksasta tuli mantereen johtavia valtakuntia.[2]
Vilhelm I:n virallinen titteli oli kokonaisuudessaan seuraava: "Vilhelm, Jumalan armosta, Preussin kuningas; Brandenburgin, Burgraven ja Nurembergin rajakreivi, Hohenzollernin kreivi; Sleesian ja Glatzin suvereeni ja yliherttua, Ala-Reinin ja Poznańin suurherttua, Saksin, Westphalian Angrian, Pommerin, Lübenburgin, Holsteinin, Schleswigin Magdeburgin, Bremenin, Gelren, Kleven, Jülichin ja Bergin herttua, vendien, kašubien, Krosnon, Lauenburgin, Mecklenburgin, herttua, Hessen ja Thüringenin maakreivi, Ylä- ja Ala-Lusatian maakreivi, Oranian ruhtinas, Rügenin, Itä-Friisian, Paderbornin, Pyrmontin, Halberstadtin, Münsterin, Mindenin, Osnabrückin, Hildesheimin, Verdenin, Camminin, Fuldan, Nassaun ja Moersin ruhtinas, Hennebergin ruhtinaskreivi, Markin, Ravensbergin, Hohnsteinin, Tecklenburgin, Lingenin, Mansfeldin, Sigmaringenin, Veringenin kreivi, Frankfurtin herra".[3]
Kunnianosoituikset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mustan kotkan ritarikunta (Preussi)
Punaisen kotkan ritarikunta (Preussi)
Pour le Mérite (Preussi)
Hohenzollernin perheen ritarikunta (Preussi)
Rautaristi (Preussi)
Kruunun ritarikunta (Preussi, perustaja)[4]
Dybbølin taistelun risti (Preussi, perustaja)[5]
Naisten ja tyttöjen ansioristi (Preussi, perustaja)[6]
Albrekt Karhun ritarikunta (Anhalt)[7]
Uskollisuuden ritarikunta (Baden)[8]
Zähringerin leijonan ritarikunta (Baden)[8]
Kaarle Fredrikin sotilasansioritarikunta (Baden)[8]
Pyhän Hubertin ritarikunta (Baijeri)[9]
Max Joosefin sotilasritarikunta (Baijeri)[10]
Henrik Leijonan ritarikunta (Braunschweig)
Guelphin kuningashuoneen ritarikunta (Hannover)[11]
Pyhän Yrjön ritarikunta (Hannover)[11]
Ludvigin ritarikunta (Hesse)[12]
Filip Jalomielisen ritarikunta (Hesse)[12]
Nassaun perheen kultaisen leijonan ritarikunta (Nassau)
Pietari Fredrik Ludvigin ritarikunta (Oldenburg)[13]
Württembergin kruunun ritarikunta (Württemberg)[14]
Württembergin sotilasansioritarikunta (Württemberg)[14]
_-_ribbon_bar.png){kind=small}
Lähde:[15]
Ulkomaalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pyhän Tapanin ritarikunta (Itävalta-Unkari)[16]
Maria Teresian sotilasritarikunta (Itävalta-Unkari)
Leopoldin ritarikunta (Belgia, 1851)[17]
Etelän Ristin ritarikunta (Brasilia)
Pedro I:n ritarikunta (Brasilia)
Elefanttiritarikunta (Tanska, 1841)[18]
Vapahtajan ritarikunta (Kreikka)
Krysanteemiritarikunta (Japani)[19]
Meksikon kotkan keisarillinen ritarikunta (Meksiko)[20]
Vilhelmin sotilasritarikunta (Alankomaat)
Alankomaiden leijonan ritarikunta (Alankomaat)
Tornin ja miekan sotilaallinen ritarikunta (Portugali)
Valkoisen Kotkan ritarikunta (Venäjä)
Pyhimmän ilmoituksen ylin ritarikunta (Sardinia-Piemonte)[21]
Sotilaallisen urhoollisuuden kultamitali (Sardinia-Piemonte)[22]
Kultaisen taljan ritarikunta (Espanja, 1853)[23]
Pyhän Ferdinandin sotilasritarikunta (Espanja)[24]
Serafiimiritarikunta (Ruotsi)[25]
Kuninkaallinen Kaarle XIII:n ritarikunta (Ruotsi)[26]
Miekkaritarikunta (Ruotsi)
Pyhän Ferdinandin ja ansion ritarikunta (Sisilia)
Pyhän Januariuksen ritarikunta (Sisilia)[27]
Bathin ritarikunta (Iso-Britannia, 1857)[28]
Sukkanauharitarikunta (Iso-Britannia, 1861)[29]
Chakri-dynastian ritarikunta (Siam)[30]
Pyhän Yrjön ritarikunta (Venäjä)[31]
Pyhän Annan ritarikunta (Venäjä)[32]
Pyhän Vladimirin ritarikunta (Venäjä)[33]
_ribbon.svg){kind=small}
_ribbon.svg){kind=small}
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e William I Encyclopædia Britannica. 18.3.2020. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 24.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e William I (emperor of Germany and king of Prussia) The Columbia Encyclopedia, 6th ed. 8.5.2020. Encyclopedia.com. Viitattu 24.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Rudolph Stillfried: Die Titel und Wappen des Preussischen Königshauses. Berlin: Mecklenburg-Vorpommern Digitale Bibliothek, 1875. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023).
- ↑ Handbuch über den Königlich preussischen Hof und Staat. Berlin : In Kommission bei R.v. Decker's Verlag / G. Schenck, 1868. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023).
- ↑ PRUSSIA. Duppel Storm Cross on ribbon for Reserve Troops (PREUSSEN. Düppeler Sturmkreuz am Band für Reservetruppen), 1865 Medal-Medaille. 2023. Viitattu 2.7.2023. (englanniksi)
- ↑ Das Verdienstkreuz für Frauen und Jungfrauen Virtuelles Ordensmuseum. 2023. Viitattu 2.7.2023. (saksaksi)
- ↑ Hof- und Staats-Handbuch für das Herzogtum Anhalt: 1867. Dünnhaupt, 1867. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (saksaksi)
- ↑ a b c Hof- und Staats-Handbuch des Großherzogtum Baden (s. 58, 63, 73) Badische Landesbibliothek. 1873. Viitattu 2.7.2023. (saksaksi)
- ↑ Hof- und Staats-Handbuch des Königreichs Bayern, s. 8. Königl. Oberpostamt, 1867. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (saksaksi)
- ↑ Max Ruith: Der k. bayerische Militär-Max-Joseph-Orden. Ingolstadt: A. Ganghofer, 1882. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023).
- ↑ a b Hof- und Staats-Handbuch für das Königreich Hannover auf das Jahr 1857, s. 32 & 63. Bavarian State Library, 1857. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023).
- ↑ a b Hof- und Staats-Handbuch des Großherzogtum Hessen, s. 10, 47, 130. Darmstadt : Staatsverlag, 1879. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (saksaksi)
- ↑ Hof- und Staatshandbuch des Großherzogtums Oldenburg: für das Jahr 1872/73. Staat Oldenburg, 1873. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (saksaksi)
- ↑ a b Hof- und Staats-Handbuch des Königreichs Württemberg: 1873. Württemberg, 1873. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (saksaksi)
- ↑ a b Königlich Preußischer Staats-Kalender für das Jahr 1859 (s. 1) Bayerische Staatsbibliothek. 1859. Viitattu 2.7.2023. (saksaksi)
- ↑ Ritter-Orden: St. Stephans-orden (s. 128) Hof- und Staatshandbuch der Österreichisch-Ungarischen Monarchie. 1887. Viitattu 2.7.2023. (saksaksi)
- ↑ Almanach royal officiel, publié, exécution d'un arrête du roi. Tarlier, 1854. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (ranskaksi)
- ↑ Der Elephanten-Orden und seine Ritter: eine historische Abhandlung über die ersten Spuren dieses Ordens und dessen fernere Entwicklung bis zu seiner gegenwärtigen Gestalt, und nächstdem ein Material zur Personalhistorie, nach den Quellen des Königlichen Geheimen-Staatsarchivs und des Königlichen Ordenskapitelsarchivs zu Kopenhagen. Gedruckt in der Berlingschen Officin, 1846. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (saksaksi)
- ↑ 明治時代の勲章外交儀礼 (s. 143) 明治聖徳記念学会紀要. Viitattu 2.7.2023. (japaniksi)
- ↑ Seccion IV: Ordenes del Imperio. Almanaque imperial, 1866. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (espanjaksi)
- ↑ Notizia storica del nobilissimo ordine supremo della santissima Annunziata. Sunto degli statuti, catalogo dei cavalieri. Eredi Botta, 1869. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (italiaksi)
- ↑ HOHENZOLLERN Re di Prussia Guglielmo I Palazzo del Quirinale. 1866. Viitattu 2.7.2023. (italiaksi)
- ↑ Caballeros de la insigne orden del toisón de oro (s. 146) Guía Oficial de España. 1887. Viitattu 2.7.2023. (espanjaksi)
- ↑ Caballeros Grandes Cruces: Real y militar Orden de San Fernando (s. 387) Guía Oficial de España. 1887. Viitattu 2.7.2023. (espanjaksi)
- ↑ 368 (Sveriges statskalender / 1877) runeberg.org. Viitattu 2.7.2023. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges och Norges statskalender. Liberförlag, 1874. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (ruotsiksi)
- ↑ Vicende e personaggi dell'Insigne e reale Ordine di San Gennaro dalla sua fondazione alla fine del Regno delle Due Sicilie (pdf) (s. 9) socistara.it. Arkistoitu 2016. Viitattu 2.7.2023. (italiaksi)
- ↑ The knights of England; a complete record from the earliest time to the present day of the knights of all the orders of chivalry in England, Scotland, and Ireland, and of knights bachelors. Sherratt and Hughes, 1906. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (englanniksi)
- ↑ The knights of England; a complete record from the earliest time to the present day of the knights of all the orders of chivalry in England, Scotland, and Ireland, and of knights bachelors. Sherratt and Hughes, 1906. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (englanniksi)
- ↑ ข่าวพระเจ้าน้องยาเธอ กรมหลวงเทวะวงษวโรปการ ข่าวการเชิญพระราชสาสน์ถวายแด่กษัตริย์ประเทศต่าง ๆ ในยุโรป Royal Thai Government Gazette. 1887. Viitattu 2.7.2023. (thaiksi)
- ↑ Шабанов, В. М.: Военный орден святого великомученика и победоносца Георгия: именные списки, 1769-1920 : биобиблиографический справочник. Изд-во Русскій мір, 2004. ISBN 978-5-89577-059-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (venäjäksi)
- ↑ Список кавалерам россійских императорских и царских орденов, s. 96. в тип. Ii-го отд. собственной канцеляріи, 1850. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (venäjäksi)
- ↑ Список кавалерам россійских императорских и царских орденов, s. 54. в тип. Ii-го отд. собственной канцеляріи, 1850. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2023). (venäjäksi)
- ↑ Staatshandbuch für das Großherzogtum Sachsen / Sachsen-Weimar-Eisenach zs.thulb.uni-jena.de. Viitattu 2.7.2023. (saksaksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vilhelm I (Saksa) Wikimedia Commonsissa
|
Edeltäjä: — |
Saksan keisari 1871–1888 |
Seuraaja: Fredrik III |
|
Edeltäjä: Fredrik Vilhelm IV |
Preussin kuningas 1861–1888 |
Seuraaja: Fredrik III |
| ||||||||||||||||||||||||||
